Perhe-elämä on ihan pas kaa, kun mies ei osallistu mihinkään
Ei arkenakaan osallistu, mutta nyt lomalla olisi enemmän aikaa eikä silti osallistu. Lapset on 7 ja 3. Mies lopetti osallistumisen vähän ennen kuopuksen syntymää. Pännii kun ei lomalla voida tehdä mitään isompaa, koska en pysty lähtemään yksin ainoana aikuisena reissuun näiden kahden kanssa. Uimarantakin on vaikea, koska kumpikaan ei osaa uida yhtään ja tietenkin molempia pitää ihan vieressä vahtia. Toisaalta heitä kiinnostaa vähän eri asiat ikäeron takia. Isommalla lapsella on yksi kaveri, mutta tämä on koko kesän pois eli minulle jää koko kesän ajaksi sekä lapsista huolehtiminen että kesäohjelman keksiminen. Mies ei suostu mihinkään mukaan, ei kuulemma ehdi tai jaksa. Roikkuu kavereillaan päivät pitkät ja kulkee kavereiden mökeillä, en ymmärrä sitäkään miten kavereiden vaimot tätä jaksaa. Ja kyllä, tiedän että hän on siellä missä sanoo koska saan valokuvia häneltä aina paljon. Miksi kukaan ei ennakkoon varoittanut että perhe-elämä on tällaista ja kaikki voi helposti jäädä yksin naisen kontolle?
Ilmoitat lapsen uimakouluun. Vätys-Isä hoitaa ja osallistuu.
T. Mies joka alkoi raahaamaan lapsiaan uimahalliin heti 1-V iässä. Sitten taaperouintiryhmiin jne.
Ps. Lusikat vaan jakoon jos meno ei muutu