Kokeilen kahden viikon ajan miten pienellä rahalla syön
Juup. Voin kertoa että aika pienellä. On aina kiinnostanut kokeilla miten koppa kestää askeettista ruokavaliota. Olen pohjimmiltaan erittäin iso ruoan ystävä, mutta nyt mennään erittäin pelkistetysti. Menossa 7. päivä ja kyllähän tässä maha tulee täyteen, eikä syömiset sinällään ole edes vastenmielisiä.
Eli miten syön alle eurolla päivässä?
Helppoa. Kasvishernekeittoa ja puuroa. Puuron päälle hieman mehukeittoa. Vitamiinit purkista. Aamulla kahvia maidolla. Paljon vettä.
Kolme ruokakertaa päivässä ja kaloreita noin 1000-1300, riippuen miten isoja annoksia syö. Kyllä aikuinen aika pitkään pärjää näinkin.
Mutta kyllä odottelen jo sitä päivää, kun saan taas ostaa kaupasta tonnikalaa, fetaa, jauhelihaa, hedelmiä ja vihanneksia.
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
"Vitamiinit purkista" ja jokin teollisuusmehukeitto on aika typerä valinta tähän vuodenaikaan kun tuoreita ja edullisia kasviksia on eniten saatavilla
Missä niitä tuoreita ja edullisia kasviksia on? Ei kaupassa ainakaan. Tomaattikikin melkein 12 markkaa kilolta.
Koska, myönnän, lähdin tähän vähän vittuuntuneena ja todella spontaanisti. Mulla oli tässä sellainen pitsaa ja karkkia -jakso alla, ja päätin että nyt akka kuriin ja vähän keppiä päälle. Joten en suunnitellut yhtään, pistin vaan touhuksi.
Tää on vaan se halvin tapa. Kyllä ne kausivihannekset ovat hinnoissaan. Vitamiineja oli (poresellaisia) tarjouksessa, Coopilta. Ne on ollut mun kaapissa kolme kuukautta ja pitää syödä pois.
Tuo mitä sanot on ehdottomasti totta. Seuraavan askeettisen kokeilun teen niin että on ainakin linssejä ja halpoja pakastevihanneksia. Tosin se halvinkin pakastepussi on hemapa, vähän päälle euron, 500 grammaa. AP