Olen nyt ajatunut tilanteeseen jossa minulla on näennäisesti parisuhde, ja siihen syntyi lapsikin, vaikka en ole ihastunut ollenkaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistelen lukeneeni täältä useampia samantyyppisiä aloituksia viime aikoina. Vaikuttaa vähän joltain jatkokertomukselta? Hämmentävää.

Taitaapi vain olla niin, että tällä tyypillä on paljon aikaa palstailuun ja persoonallisuus aika jäsentymätön. Oikeasti ihmiset ovat paljon oudompia kuin mielikuvituksen tuotteet. 

Aikaisemmissa kirjoituksissa oli yksityiskohtia, jotka tekivät tarinan epäuskottavaksi. Voi toki olla, että tämä on eri kirjoittaja

Ystävälläni (nainen) oli aika lailla tuo tilanne. Hän oli rakastunut mieheen, mies taas oli lähinnä "kunnollinen", kun kerran lapsikin syntyi. Mutta muutaman vuoden jälkeen erosivat, pakkohan se lopulta on, jos toinen on läsnä lähinnä velvollisuudentunnosta. Ihan ok väleissä ovat nyt ja molemmilla uudet kumppanit.

Vierailija kirjoitti:

Täältä myös ääni terapialle, sekä yksin, että yhdessä. 

 

Sitten pari näkökulmaa: 

 

Olet jo 40-vuotias. Tiedätkö miten harvinaista on, että mies saa ensimmäisen lapsensa tuon ikäisenä? Olet todella onnekas, vaikka nyt ei ehkä tunnu siltä. Tuosta pienestä lapsesta voi olla sinulle tulevina vuosina ja vuosikymmeninä suunnatonta iloa. Ja saat mahdollisuuden antaa hänelle sellaista rakkautta ja turvaa, mitä et omilta vanhemmiltasi saanut.

 

Intialaiset harrastavat vieläkin järjestettyjä avioliittoja, joissa kaksi lähes vierasta menevät naimisiin, koska heidän vanhempansa ovat viisaasti näin päättäneet. Siellä ajatellaan, että ensin tulee avioliitto ja sitten rakkaus. Siihen nykyiseen naisystävään on ihan mahdollista rakastua ajan kanssa, vaikka alussa ei ole kummempaa kipinöintiä ollut. Rakkaus ei ole tunne, vaan tahdon valinta. Rakkauden tekoja tekemällä tulee ajan kanssa se tunnekin.

 

Kyllä tästä vielä voi hyvä tulla, vaikka nyt tuntuisi vaikealta. 

Samoja asioita mietin, kun luin aloituksen.

Itse lisäisin siihen, että vaikuttaa siltä, että aloittaja ei pystyisi oikein kenenkään kanssa ns. terveeseen parisuhteeseen omien ongelmiensa vuoksi. Nyt kannattaisi kuitenkin tosi pikaisesti mennä terapiaan, sillä olennaisinta tuossa kuviossa on se, että aloittaja pystyisi ennenkaikkea luomaan terveen suhteen lapsensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Olet vain yksinkertainen miesoletettu. Miksi nait?

Täälläkin huutelee vauvapalstan oma skitso, epävakaa sekopää nainen. Kylläpäs teitä nyt taas on paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Ystävälläni (nainen) oli aika lailla tuo tilanne. Hän oli rakastunut mieheen, mies taas oli lähinnä "kunnollinen", kun kerran lapsikin syntyi. Mutta muutaman vuoden jälkeen erosivat, pakkohan se lopulta on, jos toinen on läsnä lähinnä velvollisuudentunnosta. Ihan ok väleissä ovat nyt ja molemmilla uudet kumppanit.

Niin, ihan sama. Naisella on oikeus muuttaa mieltään asiassa kuin asiassa. Jos nainen ei ollut ihastunut niin voi voi. kestäkää se. 

Tunnetko sentään lastasi kohtaan jotain?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täältä myös ääni terapialle, sekä yksin, että yhdessä. 

 

Sitten pari näkökulmaa: 

 

Olet jo 40-vuotias. Tiedätkö miten harvinaista on, että mies saa ensimmäisen lapsensa tuon ikäisenä? Olet todella onnekas, vaikka nyt ei ehkä tunnu siltä. Tuosta pienestä lapsesta voi olla sinulle tulevina vuosina ja vuosikymmeninä suunnatonta iloa. Ja saat mahdollisuuden antaa hänelle sellaista rakkautta ja turvaa, mitä et omilta vanhemmiltasi saanut.

 

Intialaiset harrastavat vieläkin järjestettyjä avioliittoja, joissa kaksi lähes vierasta menevät naimisiin, koska heidän vanhempansa ovat viisaasti näin päättäneet. Siellä ajatellaan, että ensin tulee avioliitto ja sitten rakkaus. Siihen nykyiseen naisystävään on ihan mahdollista rakastua ajan kanssa, vaikka alussa ei ole kummempaa kipinöintiä ollut. Rakkaus ei ole tunne, vaan tahdon valinta. Rakkauden tekoja tekemällä tulee ajan kanssa se tunnekin.

 

Kyllä tästä vielä voi hyvä tulla, vaikka nyt tuntuisi vaikealta. 

Samoja asioita mietin, kun luin aloituksen.

Itse lisäisin siihen, että vaikuttaa siltä, että aloittaja ei pystyisi oikein kenenkään kanssa ns. terveeseen parisuhteeseen omien ongelmiensa vuoksi. Nyt kannattaisi kuitenkin tosi pikaisesti mennä terapiaan, sillä olennaisinta tuossa kuviossa on se, että aloittaja pystyisi ennenkaikkea luomaan terveen suhteen lapsensa kanssa.

Sinähän varsinainen meedio olet. Tunnetko aloittajan, vai heitätkö näitä hatusta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa tilanne..

Etkö sä pysty puhumaan asiasta lapsen äidin kanssa?

Menkää vaikka pariterapiaan?

Ja kyllä toi kuulostaa siltä että kannattaisi mennä ihan yksilöterapiaankin, niinkus täällä on jo muutama ehdottanut.

 

Tsemii muiltakin, toivottavasti tilanne aukenee ja helpottuu

Enhän mä nyt voisi ikinä paljastaa hänelle että en oikeastaan tunne paljon mitään. Mutta en ole valehdellutkaan, siinä olen pysynyt tiukkana. En ole vastannut naisen rakkaudentunnustuksiin koskaan, tai muutenkaan luonut mielikuvaa että olisin ihastunut. Onko naisellakin jokin juttu että saa "kicksit" siitä kun olen saavuttamaton ja etäinen?

ap

Eroa hänestä. Älä anna minkäänlaista suhdetta. Seksinkö takia roikut hänessä? Etkö tajua että nainen voisi haluta etsiä itselleen oikean miehen koska se ei ole sinä. Mutta et viitsi tätä toiselle kertoa.

Lapsi on vielä pieni, voitko ajatella että kasvat kuitenkin isäksi ja saat olla lapsesi kanssa. On fiksua, että lapsi asuu tuossa tilanteessa naisen kanssa eikä sinun. Olet siten järkevä, että et omaa traumaasi kaada lapseen vaan annat lapsen asua sen empaattisen vanhemman kanssa. Mutta jos pääset työstämään tunnepuoltasi saat ehkä isyydestäkin jotakin irti. Sano rehellisesti ja avoimesti naiselle, että tunteesi ovat laimeita ja, että se ei ole naisen vika. Älä kaada pahaa oloasi lapseen. Jos et ole tottunut empaattisiin ihmisiin ja aiemmat on olleet kusiaisia niin se voi tietysti tuntua oudolta kun yhtäkkiä tapaakin jonkun empaattisen ihmisen. Varsinkin jos omassa lapsuudessa ei ole sitä kokenut, voi oma henkinen tilasi kaivata ns. jännittäviä naisia ja suhteita ja empaattinen tuntuu tylsältä. Mutta traumasta voi parantua ja tavallinen ei enää tunnu tylsältä sen jälkeen. 

Onko nainen ikäisesi. Jos on, hänellä oli kiire löytää isä. Ilmeisesti olet ns. kunnon mies, koska hän valitsi sinut. Luettelemasi adjektiivit hänestä vihjaavat, ettei hänellä olisi ollut vaikeutta valita joku toinen. Mutta hän tykkää juuri sinusta. Lapsen kannalta on hyvä, että teillä tai ainakin naisella on paljon resursseja, pärjää hyvin tarvittaessa yksinkin. Mutta sinun kannattaa tutustua lapseen, viettää aikaa hänen kanssaan sekä itsesi että lapsen tähden.  Olisi hienoa, jos sinun tunteesi myös naiseen syttyisivät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täältä myös ääni terapialle, sekä yksin, että yhdessä. 

 

Sitten pari näkökulmaa: 

 

Olet jo 40-vuotias. Tiedätkö miten harvinaista on, että mies saa ensimmäisen lapsensa tuon ikäisenä? Olet todella onnekas, vaikka nyt ei ehkä tunnu siltä. Tuosta pienestä lapsesta voi olla sinulle tulevina vuosina ja vuosikymmeninä suunnatonta iloa. Ja saat mahdollisuuden antaa hänelle sellaista rakkautta ja turvaa, mitä et omilta vanhemmiltasi saanut.

 

Intialaiset harrastavat vieläkin järjestettyjä avioliittoja, joissa kaksi lähes vierasta menevät naimisiin, koska heidän vanhempansa ovat viisaasti näin päättäneet. Siellä ajatellaan, että ensin tulee avioliitto ja sitten rakkaus. Siihen nykyiseen naisystävään on ihan mahdollista rakastua ajan kanssa, vaikka alussa ei ole kummempaa kipinöintiä ollut. Rakkaus ei ole tunne, vaan tahdon valinta. Rakkauden tekoja tekemällä tulee ajan kanssa se tunnekin.

 

Kyllä tästä vielä voi hyvä tulla, vaikka nyt tuntuisi vaikealta. 

Samoja asioita mietin, kun luin aloituksen.

Itse lisäisin siihen, että vaikuttaa siltä, että aloittaja ei pystyisi oikein kenenkään kanssa ns. terveeseen parisuhteeseen omien ongelmiensa vuoksi. Nyt kannattaisi kuitenkin tosi pikaisesti mennä terapiaan, sillä olennaisinta tuossa kuviossa on se, että aloittaja pystyisi ennenkaikkea luomaan terveen suhteen lapsensa kanssa.

Sinähän varsinainen meedio olet. Tunnetko aloittajan, vai heitätkö näitä hatusta?

Ei tuohon taida mitään meedio tarvita, lukee vain aloituksen. Siinä todettiin mm. että Olisinkohan jotenkin onnistunut sammuttamaan tunnepuolen itsestäni, vai mitä tämä on?

T. Eri