Masennuksesta toipuvia/toipuneita (useamman lapsen) äitejä

Huomattava " ihmeparaneminen" lähes heti lääkityksen alettua. Kun tein väliaikaisen lopetuksen, lääkärin suostumuksella, niin aika pian huomasin olevani aika äkäinen ja siksi palasin jatkamaan lääkitystä. Nykyään kaksi väliin jäänyttä pilleriä saa huomaamaan saman asian - eli toistaiseksi siis minä käytän lääkitystä hyvällä menestyksellä.

Kuinka pitkäaikaiseksi lääkitys voi muodostua?

Ei lääke paranna, ei aikakaan kaikkia auta. Masennus on oire, jokin on pielessä elämässänne, mennesyydessänne, itsessänne. Se on käsiteltävä. Keskivaikeasta tai vaikeasta masennuksesta psykoterapialla toipuminen vie n. 5-7 vuotta. Eli pitkä tie tämä on, jos haluaa todella päästä siitä loasta ja pimeydestä eroon ja aivan uudelle tasolle elämässä.



Minä olen tuon tien käynyt. Psykoterapiassa yht. 8 vuotta ja nyt voin sanoa olevani terve. Hoidon olin käynyt pitkälti ennen lapsia.



Hoidon lisäksi elämä on saatava kuntoon, jotta se tukee paranemista ja lisää voimavaroja. Masentuneelle äidille tämä tarkoittaa usein lasten- ja kodinhoitoapua. Lapset päiväkotiin osa-aikasesti tai kunnan kotipalvelua lastensuojeluna tms, jos ei ole tukiverkkoja.

viime syksynä. Sain 6 kk Citalopram-reseptin, annostus 20 mg. Mullakin alussa tosi nopea parantuminen ekan kuukauden jälkeen. Kropasta lähti kestojännitys, ahdistuksen tunne rinnassa väheni ja muutenkin alkoi elämä taas tuntua joltain. Jaksoi tehdä jotain. Mutta tuo alkuhuuman jälkeen sitten tuli joskus huonoja päiviä, mutta vähitellen harvemmin. Ja oikestaan koko tän vuoden olen tuntenut itseni normaaliksi, elämän asiat kiinnostaneet normaalisti normaaline ylä- ja alamäkineen.



Olen ollut jokusen viikon nyt ilman lääkkeitä. Alun selvää väsymystä ja huimausta lukuunottamatta mennyt ihan okei. Pari itkukohtausta olen saanut, mutta se on voinut johtua myös juuri aloitetusta ehkäisystä tai todella stressaavasta elämäntilanteestamme. Mutta nyt minulla on taas vanhaan tapaan kaikenlaisia kivoja ideoita pää täys, olen utelias elämälle ja on voimia.



Ehkä sun pitäis kokeilla toista lääkitystä, ap? Jotkut joutuvat kokeilemaan useitakin lääkkeitä, kun heti ei sovi. Meinaan jos ei ole oikein mitään edistystä kerran tapahtunut.

Minä kävin " vain" yleislääkärillä, mutta hän sanoi heti ettei pelkkä lääkitys ole se ongelman ratkaisu. Sain Citalopram Hexal nimistä lääkettä, 40 mg päivässä. Nyt käyn psykiatrian polilla, jossa arvioidaan jatko.

Lääkityksen kestosta minulle on sanonut useampikin, että vuosi on sellainen järkevä vähimmäisaika, jota ennen ei kannata lääkettä lopetella.

Mulla ollut huonoja jaksoja elämässä (rankka tausta) syönyt nappeja, ollut kerran osastolla 3 vko, nyt huuhaa avohoidossa käyn 1x/kk höpöttelemässä mitä olen puuhaillut : )



Lopetin masennuslääkkeet omaehtoisesti, syön omegoita ja jos tulee ahdistusta (tullut pari kertaa otan diapamin). Päätin, että olen tälläinen, melankolinen, paskaa niskaani saanut, mutta en suostu lamautumaan ja syömään nappeja lopun elämää.



Muutin näkökulmaa ja olen elämää taas täynnä.



Jos alkaa mennä pakkasen puolelle otan taas mömmöjä.



Lapsia 2, ikää 30+ ja traumaattinen lapsuus& nuoruus taustalla

Masennukseen on syy, mutta jos pillereillä saa jaksamista ja se kokonaisuuskiin alkaa näyttää paremmalta, niin pelkkä lääkitys voi auttaa. Itse uskon näin johuen siitä, että itkäkään sairausloma ei auttanut, mutta lääkitys tepsi lähes heti. Lääkkeillä saa lääkärin sanoin elämänilon takaisin.



Kerralla olen tainnut saada 300pillerin reseptin (esim. viimeksi) ja se riittää n. 10kk, apteekista saa tosin kelakorvauksilla kerrallaan siitä 3kk satsin.



Ja jos alussa kävin lääkärin luona seurannassa hyvin usein, niin nyt tarvittaessa: pyysi lähettämään keväällä sähköpostilla kuulumiset, jos ei aihetta vastaanotolle.