Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mulla hajoaa pää taaperon kanssa, lähden töihin.
20.05.2007 |
Niin olin suunnitellut, että vähintään 3-vuotiaaksi lapsen hoidan kotona, omat menot kun on tullut mentyä ja tultua ja talouskaan ei siihen kaatuisi vaikka tiukoilla oltaisikiin.
Vauva-aika oli ihanaa, mutta nyt kun muksu reilu 1,5-vuotias alkaa molemmilla näemmä olemaan hermo pinnassa. Lapsi selvästi kaipaa muita lapsia ja puuhaa, joita muskarissa, puistossa ja kavereilla näkee. Mä en jaksa olla koko aikaa leikkimässä, loruilemassa tai lukemassa eikä lapsi tykkää puuhata itsekseen varttia kauempaa (mikä hälle suotakoon, ei tuon ikäisen tarvitsekaan). Ja kun isä on 3-7 päivää putkeen 24/7 töissä, niin ei enää riitä mielikuvitus.
Eli lapsi menee syksyllä hoitoon, hoitopäiviä kertyy kuukaudessa max. 10 - isä kun on vastaavasti monta päivää vapaalla.
Eli ei ole aina rahasta yms. kyse...
Kommentit (4)
Oletkos muuten kokeillut miten 1 v 6 kk viihtyy palapelien, puupalikoiden ja legojen kanssa? Aluksi tietysti tehdään yhdessä, mutta pian voi tehdä yksinkin 50 palan pelin jos kärsivällisyys riittää eli riippuu lapsesta. Keksi tekemistä, jossa lapsen kärsivällisyys kehittyy ja joka on hänelle sitä ominta. Pitkäpinnaisen lapsen hoitaminen on helpompaa. Ja kotona on rauhallisempaa kuin tarhassa eli otollinen ympäristö lapselle kasvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parempi lapsen on mennä tarhaan jos kotona lopulta katsoisi vaan piirrettyjä päivät pitkät, kun äiti ei jaksa viihdyttää.
Vierailija:
Parempi lapsen on mennä tarhaan jos kotona lopulta katsoisi vaan piirrettyjä päivät pitkät, kun äiti ei jaksa viihdyttää.
Surullista, että vanhemman ainoa tehtävä on viihdyttää lasta, ettei vain tulisi tylsää lapselle. Eräs psykiatri heitti muuten ilmaan sellaisen teorian, että ainakin osa ylivilkkaushäiriöistä johtuisi siitä, että lapset ovat vauvasta asti ylivirittyneessä tilassa. Vanhemmat juoksuttavat vauvaa muskariin, joogaan, vauvauintiin... kun pienelle vauvalle riittäisi ihan vain ne kodin ärsykkeet. Ja lapselle tekee ihan hyvää, että joskus on tylsää! Oppii itse keksimään tekemistä ja mielikuvitus aktivoituu.
Alue: Aihe vapaa
Ei ennen vanhaan (joo tarkoitan vaikka 70-lukua, varhaisimmista ajoista puhumattakaan), ei silloin vanhemmat leikkineet, loruilleet ja laulaneet lapsen kanssa jatkuvasti. Hyvät vanhemmat (äiti) tekivät sitä, kerran pari päivässä, muuten oli tehtävä kotitöitä, töitä ja töitä. Näin ainakin meillä maalla, mutta ei meistä kasvanut jäyhiä jököttäjiä, erakkoja tai sosiopaatteja, vaikka esimerkiksi omassa perheessäni ei ollut sisaruksia. En silti päässyt naapuriin, ennen kuin oli tarpeeksi vanha taapertamaan yleistä tietä pitkin eli pyörin jaloissa, katselin toisten touhuja minkä jaksoin ja kehitin järjettömän ison mielikuvituksen. Joten kysymykseni kuuluu: pitääkö lasten kanssa nykyään nyhertää jokaikinen minuutti, antaa virikkeitä ja viedä muskariin ja leikkipuistoon? Kun se arki, se perhe, se perunan kuoriminen on jo elämys, niin miksi murehtia...