Loukkaantuisitko?
Meillä on vuosia ollut hyvä ystäväpiiri. Ollaan pidetty yhtä vaikka elämäntilanteet ja kotipaikkakunnat ovat vaihdelleet ja välimatkatkin näin pidentyneet.
Nyt kuitenkin olen huomannut, että viimeisen 2-3 vuoden aikana minua ei pyydetä enää minnekään! Osa porukasta on nytkin lähdössä Tallinnaan parin yön reissulle rentoutumaan ja pitämään hauskaa. Kukaan ei kysynyt haluaisinko lähteä :( Kuulin suunnitelmista, kun matkat ym on jo varattu ja aikaa lähtöön pari viikkoa.
Kolmisen vuotta sitten minut pyydettiin mukaan ja mielestäni meillä oli todella hauska reissu, mutta jälkeenpäin sain kuulla että olinkin ' kelvannut' mukaan vain koska yksi ei ollut päässyt lähtemään. Kiva olla hätävara...
Joo, olen kotiäiti eikä elämäni ole noiden uraohjusten mielestä ehkä kovinkaan kiinnostavaa. Talous on aika tiukilla, koska omat tuloni ovat pelkkä kotihoidontuki+lapsilisät, miehellä onneksi ihan suht hyvä vakityö (joka on mahdollistanut kotonaoloni). Koska rahaa ei ole ylettömiä määriä, en ehkä edes voisi lähteä mukaan, mutta tuo ettei edes kysytä...
Mitä tekisit tilanteessani?
Mä olen sit varmaan todella tylsä tyyppi, koska en enää mukaan kelpaa. Masentaa :(
Kommentit (16)
kliseisesti " kasvaneet erillenne" ? Erilaiset jutunaiheet, kiinnostuksenkohteet, MORAALI (muilla esim. menojalka vipattaa ja yksi on tiukkana...) tms?
Nämä ihan ystävyydellä, ymmärrän hyvin, että sua kaihertaa. Mut näin se usein menee. :)
Mutta näin minun on varmasti tehtävä. Harmi, että yksi noista ' ystävistä' on lapsemme kummi -siinä menee kait sekin sitten samalla :(
ap
Vierailija:
etsisin uusia ystäviä.
Luuletko että ystäväsi karttelevat sinua sen takia?
Et ole ainoa, jolle on käynyt noin.
Olen nytkin loukkaantunut ystävälleni, jolla on tänään 30-vuotis synttärit. Viettää pienen porukan kanssa. Minulle ei ole maininnutkaan synttäreistä! Olen kuitenkin tuntenut hänet 21 vuotta ja hän on niinikään kummi. Ollaan vaan eri elämäntilanteessa tällä hetkellä.
Myöhemmin kävi ilmi, että yksi " ystävistäni" oli manipuloinut loppuporukan hommaan mukaan. Valitettavasti juttu kävi hänen omaan nillkkaansa, homman käytyä ilmi on hän nyt yksin meidän muiden pitäessä yhtä.
että minulla olisi muka hirmuisesti rahaa :o
Vierailija:
eivät halua nolostuttaa sinua.
Kaikilla meillä on lapsia, joten niistä(kin) luulisi löytyvän jutunaiheita? Bailaamassa käyn silloin tällöin vaikka koti-illoissa viihdyn paremmin kui hyvin. Mikään bilehile en ole ollut enää yli 10 vuoteen, mutta kuten sanoin toisinaan käyn silti tuulettumassa.
ap
ap, joka on kait liian kiltti tölvästäkseen mitään ' rumaa' ja toisia loukkaavaa
mut ei se haittaa, olen jo tottunut siihen ja elän ihan hyvää elämää näinkin. Jos haluan lähteä jonnekin, niin lähen yksin. Ja aina on ihan mukavia reissuja :)
Huonompaanhan tilanne ei voi mennä - vai mitä? Voit ainoastaan voittaa vanhat ystäväsi takaisin, tai sitten todella lähteä etsimään uusia.
Usein voi ollakin, ettei tule pyydettyä häntä mukaan tällaisiin juttuihin, koska hänen mielestään mikään ei saisi koskaan maksaa mitään. Ymmärrän, että rahaa ei ole ylenmäärin, jos on kotihoidontuella, mutta kun AINA pitäisi päästä ilmaiseksi niin se oikeasti joskus ärsyttää. Yhteisten ystäviemme polttareissakin olen pari kertaa maksanut osan hänen osuudestaan, kun muuten ei olisi voitu tehdä mitään eikä hän varmaan olisi lähtenyt mukaan edes jos olisi joutunut maksamaan. En itsekään ole upporikas, tosin työssäkäyvä kuitenkin.
Vierailija:
koska hänen mielestään mikään ei saisi koskaan maksaa mitään.kun AINA pitäisi päästä ilmaiseksi niin se oikeasti joskus ärsyttää.
ap
Näin ainakin näyttää monesti olevan, itsekästä.
Sinuna tekisin kuten joku aiempi neuvoi (18 tms) että kysyisin asiasta ihan nätisti enempiä tölvimättä ja kertoisin että tuntuu pahalta, kun ei enää pyydetä mukaan? Kysyisin syytä? Valitse joku luotettavin ystävistäsi jolta kysyt asiaa tai voithan kysyä usemmaltakin, että missä mättää? Ainoa keino saada selvyyttä asiaan ja sitten voit tehdä ratkaisusi ystävyyden jatkamisesta.
Onnea, pidähän ystäviäsi arvossa, että kysyt suoraan!
..sorry vaan..