tissiraivari? 4kk hylkii tissiä ja viel täysimetyksellä
Kellään ollut tällaista ongelmaa? Juuri 4 kk täyttäneellä vauvallamme oli vauvarokko. Kuumeen aikana söi hyvin ja otti myös vettä tuttipullosta. Kuumeen laskettua (eilen) ei ole enää halunnut syödä ollenkaan. Vauva ei ole vielä saanut soseita. Aina kun näkeekin tissin, alkaa huuto. Jos tissiä yrittää tarjota, kääntää pään pois ja itkee. Nälkä kuitenkin vaivaa. Tänään aamulla oli jopa 7 tuntia syömättä (yleensä syö 2-3 tunnin välein), kun ei huolinut tissiä. Itki jo nälkää ihan tauotta. Sit sain ottamaan, kun huijasin tutilla - annoin ensin tutin ja sit vaihdoin sen nopeasti tissiin. Samaa ongelmaa on esiintynyt aikaisemminkin mut ei näin pahana. Saattaa olla hammaskin tulossa, kun syö nyrkkiä ihan hurjana ja kitisee välillä. Välillä tekis jo mieli antaa soseita, jos ottais niitä paremmin. Mutta kun tähän asti on hyvin pärjännyt tissimaidolla ja nytkin sitä kyllä riittäis vaikka kuinka paljon kun vaan söis, niin tuntuu turhalta tämän takia aloittaa soseita... Ei tunnu sekään järkevältä et antaisin rintamaidon pullosta, vaikka pumppu mulla kyllä on, ettei hylkäis tissiä lopullisesti, näin aikaisin. Kannattaiskohan soseet aloittaa vai mitä tekis. Olisko kellään ehdotuksia?
Kommentit (6)
Kannattaa lukea imetystukilistan sivuilta imemislakosta. Kaksosillani oli se 3kk iässä. Oli se rankkaa, mutta tuo kirjoitus helpotti oloa aika paljon. Meillä oli viikon verran hankalaa, 2-3 päivää lähes täysin imemättä. Huuto alkoi heti, kun laitoin vauvan kyljelleen eteeni (aiemmin oli suu auennut odottamaan). Myöskään tuttipullo ei tahdonnut kelvata. Meillä parhaiten auttoi se, että vauvan imetti heti saman tien, kun se heräsi yö- tai päiväunilta. Silloin se ei vielä " huomannut" vastustaa.
Alia ja pojat 7kk
Juuri tuosta imemislakosta on kyse. Olin siitä kuullut aikaisemminkin. Vauva syö kyllä, kun vain saan hänet imemään. Jotenkin aina onnistun kun hän on tarpeeksi nälkäinen. Tuosta imetystukisivun jutusta oli paljon apua! Heti illalla sujui imetys paremmin ja pitkästä aikaa hän hymyili onnellisena tissi suussa saatuaan mahan täyteen. Ensin sain syömään toisen tissin niin että menimme alasti peiton alle ja taas vähän huijasin tutilla, mutta vaikutti heti helpommalta. Toisen tissin suostui syömään kun vaihdoin imetysasentoa, ja silloin tosiaan hymyili onnellisena, se oli ihana nähdä! Kiitos vinkistä!
Mulla on bookmarkeissa imetystukilistan sivu! Sieltä löytyy apua suurinpiirtein kaikkiin imetysongelmiin.
http://www.imetystukilista.net/faq/rintaraivarit.php
Tietty voi olla lakkoilua, meillä muistaakseni se alkoi juuri 4kk iässä. Toinen ehdotus mikä mulle tuli mieleen on korvatulehdus. Meidän esikoisella oli korvatulehdus 5kk ikäisenä vielä täysimetyksellä ollessaan. Muuten käyttäytyi ihan normaalisti, mutta ilmeisesti imeminen sattui niin että kieltäytyi siitä kokonaan. Söi koko ajan yöllä normaalisti, mutta kun oli jo toista päivää syömättä niin soitin lääkäriin ja sanoivat heti että varmaankin korvatulehdus kun kerroin että oli ensin ollut nuhassa ja siitä jo parantunut ja sitten alkoi syömisestä kieltäytyminen. Niinhän se olikin sitten. Supon kun laitoin, söi ihan normaalisti kun särky ei vaivannut.
Lääkärissä käytiin vauvarokon, tai siis sen aiheuttaman kuumeen takia, silloin ei ollu korvissa mitään. Imeminen ei tee kipeää koska imee tuttia mielellään ja tissiäkin, kun vaan vauhtiin pääsee. Ongelma on se ettei meinaa ottaa tissiä suuhun vaan alkaa huutaa jo kun näkee sen. Mutta jonkinlainen apu löytyi tänään kun kävin ostamas rintakumit. Niillä onnistuu vallan mainiosti, kääntää kyl päätä pois kun ottaa rinnalle, mutta kun rintakumin kärjellä koskettaa huulia, niin luulee sitä varmaan tutiksi ja alkaa hyvin imemään. Maitoakin tulee sopivan hitaasti (ollut välillä vähän suihkutissiongelmaakin) kun imu ei tunnu niin voimakkaana ja kun on päässyt vauhtiin niin kumin voi ottaa pois ja jatkaa syömistä tyytyväisenä. Suosittelen muillekin ainakin tilapäiseksi avuksi!
Syömättömyys on aina syy ottaa lääkäriin yhteyttä, ainakin kysyisin neuvoa.