Reijonen: Poliitikkojen suojatyöpaikkoja on karsittava
Piilokorruptiota ja -puoluetukea
SOSTE kertoo myös aloittaneensa muutosneuvottelut, vaikka asioista ei ole vielä tehty päätöstä.
- On oltava paljon ylimääräistä aikaa ja rahaa, jos on jo aloitettu joitain neuvotteluja ilman että yhtään päätöstä on edes tehty.
- Meillä Suomessa on valtavasti poliittista rälssiä eli poliitikkojen suojatyöpaikkoja ja niin sanottuja hyvävelijärjestelmiä. Poliitikkoja houkutellaan vaihtamaan puoluetta lupaamalla mehukkaita poliittisia tehtäviä. Voitaneen jopa puhua piilokorruptiosta, vaikka varsinaiset ruskeat rahakirjekuoret ei Suomessa vaihdakaan omistajaa, Reijonen sanoo.
Reijonen mainitsee esimerkkinä hyvinvointialueiden valtuustoryhmien ryhmärahat, joita maksetaan tuhansia euroja valtuutettua kohti. Nämä ovat Reijosen mielestä piilopuoluetukea, josta pitäisi luopua.
- Nämäkin eurot ovat poissa kansalaistemme terveydenhuollosta. Tällaiset oudot toimintatonnit tulivat kuvioihin soteuudistuksen myötä. Poliittisesta rälssistä puhuminen kuumentaa tunteita poliitikko- ja puoluepiireissä. Nyt esille nousseet asiat ovat vasta pintaraapaisua.
Ei-lakisääteiset pestit romukoppaan
Reijosen mielestä hallinon kuluista olisi mahdollista säästää merkittäviä summia.
– Meillä on ei-lakisääteisiä poliitikkopestejä hyvinvointialueella. Meillä on erikseen maakuntahallinto, joka voitaisi ihan hyvin lakkauttaa ja yhdistää hyvinvointialuehallintoon. Tätä ehdottomaani säästökeinoa maakuntahallinnon johtotehtävästä hyvinvointialueen johtajaksi Pohjois-Savossa siirtynyt Marko Korhonen vähätteli (SS 22.6.), vaikka aikoinaan viranhaltijat pitivät järkevänä yhdistää nämä hallinnot. Silloin poliitikot pistivät kynsin hampain vastaan, sillä olisihan sellainen hallinnon järkevöittäminen vähentänyt poliitikkojen omia
Kommentit (7)
- Mainittakoon, että esimerkiksi kattojärjestö SOSTE:n pääsihteeri Vertti Kiukas osoittaa mielestäni itse omalla esimerkillään sen, että poliittisten järjestöpomojen palkkiot on todellakin käytävä tarkasti läpi. Hän nimittäin kertoi heti lomauttavansa itsensä vuodeksi. Jos kerran pystyy heti lomauttamaan itsensä noin vain jopa vuodeksi, niin tarvitaanko yleensä lainkaan tällaista virkaa? Reijonen kysyy.
koko eduskunta on tarpeeton ovat vain tuhonneet Suomea 2020-2026
eli teot ei kiinnosta mutta kuka saa rahat kiinnostaa
Vierailija kirjoitti:
koko eduskunta on tarpeeton ovat vain tuhonneet Suomea 2020-2026
Tuholaiset tunnetaan nimellä Orpon pe do nat sihallitus. Luovutamme sen mielellämme hyvän tahdon eleenä Kremlille.
Erinomainen kirjoitus! Kun katsoo yhdistyksiä, vaikkapa Mieli ry, johdossa heiluu vihervasemmistolaisia poliitikkoja. Pahinta on se, että he kirjoittelevat eri lehtiin kuten Demokraattiin ja väittää, että jonkun itsetuhoisen tila johtuu oikeistohallituksesta! Samalla unohtaen sen, että itsetuhoisuus lisääntyi erittäin paljon Marinin vasemmistohallituksen aikana (koronarajoitusten ym. johdosta). Toivottavasti tulee laki, joka kieltää aktiivipoliitikoiden osallistumisen yritysten, yhdistysten ja etenkin SOTE:n toimintaan. Ne voidaan hoitaa puhtaasti järjellä ilman politiikkaa.
Eli kansa on poliitikkoja varten (maksamassa heidän hyvinvointia) eikä toisinpäin että poliitikot olisivat kansaa varten siitä sana hyvinvointivaltio.
Ja poliitikkoja/poliittisia virkahenkilöitä ei ole vain eduskunnassa vaan myös maakuntahallinnossa,kaupungeissa/kunnissa,virastoissa ja hyve alueilla puhutaan varovaisesti kymmenistä tuhansista isopalkkaisista jotka saavat isot korvauksesnsa verovaroista tarvimatta juurikaan tehdä mitään sen eteen(melkoisen hyvä sosiaalietu) sentakia suomessa on korkea verotus ja lisää veronkorotuksia on myös tiedossa.
https://www.suomenuutiset.fi/reijonen-poliitikkojen-suojatyopaikkoja-on…