Miten se tulee ilmi lapsesta/lapsen kaytoksesta myohemmin tulevaisuudessa, jos on pienena joskus saanu pari napaytysta vitsaa paljaalle pyllylle? Mina meinaan muistan, etta meilla

ja ikää nyt 27v. Lapsena isä välillä (ihan aiheestakin) näpsäytteli kapealla vyöllä.

paitsi että meillä se oli isä joka vitsalla uhkaili ja sitä käytti.



Olen nyt 3-kymppinen, en akateeminen mutta amk-puolelta kutsumusammattiini valmistunut ja vakityön omaava kahden pienen lapsen kotiäiti. Onnellisesti naimisissa ja viihtyisässä kodissa asutaan, ystäviä ja harrastuksia löytyy joten voisin sanoa elämän hymyilevän.



Mutta nuo lapsuuden vitsakokemukset vaihtaisin enemmän kuin mielelläni pois. Minulle ne eivät tuoneet mitään kunnioitusta isääni kohtaan, päinvastoin. Pelkäsin kyllä häntä ja tämän pelon myötä yritin olla kiltisti, mutta pitäisin tuota kiltteydestä maksettua hintaa liian kovana :/ uskon vitsalla ja tuolla pelolla olleen osuutensa siihen ettei minulla, sen enempää kuin kenelläkään sisaruksistani ole koskaan kehittynyt luottamuksellista ja läheistä isäsuhdetta. Äiti on aina ollut meille se " ainoa vanhempi" .



Niin omiin lapsiimme emme ole fyysistä kuritusta käyttäneet, enkä usko että siihen ikinä edes päädymme.

Mutta muistan edelleen ne kerrat, kun olen saanut piiskaa. Minusta se oli epäreilun julma rangaistus ja herätti pettymystä ja jopa halveksuntaa omia vanhempia kohtaan, että voivat tehdä minulle tuolla tavoin.



Meillä ei lyödä, nippailla eikä tukisteta lapsia. Rajat pidetään muilla konsteilla.

Se on aikamoinen typerryksen paikka lapselle, siinä menettää jonkun perusluottamuksen vanhempaan. Meillä äiti ei ikinä kurittanut, isä kuritti. Isän ja minun suhteessa on aina ollut sellainen epäuottamuksen ja varuillaan olemisen elementti. Tiedä sitten, paljonko tukkapöllyt siihen vaikutti.



En usko, että vanhempi joka kurittaa lastaan fyysisesti, saa ikinä lapseltaan sellaisen sataprosenttisen luottamuksen kuin kurittamaton (olettaen tietysti, että suhde on muutoin kunnossa). Meillä ei ole lasta fyysisesti kuritettu ikinä. Kolmevuotisneuvolassa neuvolantäti kirjoitti vihkoon että reipas ja luottavainen poika. Samoin hoitopaikassa aloitettaessa pph sanoi moneen kertaan, että lapsella oli heti luottamus häntä kohtaan.