Miten te olette oppineet olemaan valittamatta anopin

Olen tuostakin " ihanuudesta" jäänyt paitsi. En ole koskaan tavannut appivanhempiani. Rauha heidän sieluilleen.

Aikamme kuuntelimme mieheni isän ja äitipuolen napostelua kaikesta mitä teimme väärin. Lopulta pyysimme heidät kahville ja sanoimme, että nyt keskustellaan.

Teimme selväksi, että arvostamme heidän neuvoja ja mielellämme otamme niitä vastaan, MUTTA on meidän asia miten me asiamme hoidamme, lapsista puhumattakaan. Pyysimme heitä joko hyväksymään meidän päätökset ja erityisesti kunnioittamaan niitä.

Sanoimme ellei arvostelu lopu, välit katkeavat lopullisesti.

Tuon keskustelun jälkeen välimme on mitä loistavimmat ja kaikki voivat hyvin. Puhukaa hyvät ihmiset suoraan, ei ne asiat muuten hoidu!

mutta ei onnistunut. Asiat kylla parani vahaksi aikaa, hirvean riidan ja " keskustelun" seurauksena. Minulle mm. sanottiin etta olen pahinta mita talle perheelle on tapahtunut. Nyt nayttaa keskustelut taas unohtuneen ja ollaan lahtopisteessa. Haluaisin oppia " toisesta korvasta sisaan jne" jalon taidon... Tuntuu etta rinnassa puristaa vanne koko ajan.

kun kipeasti neuvoja kaipaan

ongela täällä...tähän asti oon vaan yrittäny olla et yhestä korvasta sisään ja toisesta ulos,välillä nyökänny ja sanonu joo joo...jonaki päivänä varmaan räjähdän oikeasti...

Suomen ja tamankin palstan olevan taynna vahvoja naisia ja selviytyjia. Kertokaa neuvonne. Onko teilla joku mantra mita hoette itsellenne? Onneksi itse muutan pian tuhansien kilometrien paahan anopista. Puhelimet on toki keksitty...

käy katsomassa www. narsistienuhrientuki. fi. Kuulostaa että anoppisi on narsistinen persoona. Minun anoppini on myös ja sellaisen kanssa on kerrassaan mahdotonta tulla toimeen. Nyt näen hänet noin kaksi kertaa vuodessa ja sekin on liikaa. Mies käy äitinsä luona pari kertaa kuukaudessa. Anopin hyökkäykset lapsia kohtaa oli liikaa ja sain tarpeekseni.