Muuttaako lapsen hoitoon meno äitiä?
Tuli mieleen että kun nuorin lapsemme on menossa hoitoon, tuleeko minusta samanlainen kuin monesta muusta. Opinko että kaupassa on helpompi käydä ennen kuin lapsen hakee hoidosta ja omina vapaapäivinä/sairaslomapäivinä keskityn omaan oloon ja lapsi voi mennä suunnitellusti hoitoon. Muutenkin mietin että kun lapsi on jo päivisin tottunut muiden hoitoon, onko helpompaa pyytää jotain hoitamaan lasta myös vapaa-aikana.
Onko joku äiti huomannut itse muuttuvansa näissä tietyissä käytännön asioissa tai ajatuksissa lapsen hoidon aloittamisen myötä? Itse jotenkin pelkään että muutun " samanlaiseksi" kuin muut, että lapsi voi olla hoidossa, vaikkei pakko olisikaan. Nyt kun olen kotona tuntuu aika kaukaiselta se ajatus että teen asioita itsekseni kun lapsi on hoidossa, mutta onko totuus myöhemmin toinen. Mietin paljonko sitten joustan ja muutun näissä omissa mielipiteissäni ja toimissani.
Kommentit (17)
Lapset ovat kotona, jos äidillä on vapaapäivä, kaupassa käyn useimmiten lasten kanssa, joskus olen kotimatkalla napannut pienet ruokatarpeet pikkukaupasta ennen lasten hakemista (aikaa kuluu max.10 min.). Ainoa josta voisin ehkä joskus " joustaa" että lapset menisivät hoitoon kun olen TOSI kipeä, mutta sellaista en ole toistaiseksi vielä tehnyt. Kotiäiti aikoina rankinta oli juuri oma sairastaminen kun ei ollut apua tarjolla. Yritä siinä nyt sitten levätä viiden lapsen kanssa kun ruokaa pitää saada tehdyksi, vaipat vaihdettua ja tiskit tiskattua.. Minulle lasten kanssa ajan viettäminen on edelleen tosi tärkeää, joskus on huono omatunto opiskelusta, mutta pakko on myös miettiä elämän realiteetteja. Kesäksi menen tekemään puolikasta työtä(n.20h viikossa), jotta ehdin olla myös lasten kanssa :)
Minulla on ennemmin mielikuva, että työssä käyvät äidit
haluavat viettää kaiken mahdollisen työltä liikenevät
ajan lasten kanssa! Ainakin minä olen sellainen, ettei minulla
ole enää käytännössä ollut pariin vuoteen mitään muuta kuin työ
ja lapset.
Tilanteeni on tällä hetkellä aivan päinvastainen kuin teillä,
sillä jään kohta kotiin kolmannelle äitiysvapaalle (tai oikeastaan
esikoisen ja toisen lapsen äitiysvapaat olivat käytännössä
melkein peräkkäin). Itse nautin jo etukäteen ajatuksesta,
että nyt saan toisaalta enemmän aikaa myös itselleni,
harrastuksilleni ja ystävilleni, joita olen täysin laiminlyönyt!
Nyt omat harrastukset ovat jääneet aivan minimiin, myös
liikunta, mikä on huono juttu. Heti kun vain voin lähteä töistä,
niin menen lasten luokse, ja vietän heidän kanssaan kaiken
mahdollisen ajan. Mies käy kaupassa yksin, tai sitten käymme
koko perhe. Kaikki viikonloput ja lomat olemme yhdessä.
Kun olen päivät lasten kanssa, niin huono omatunto ei taatusti
vaivaa lainkaan, vaikka illalla lähtisin omiin harrastuksiin ja
mies jäisi lasten kanssa kotiin! Tai joskus voisi tehdä niinkin,
että veisi lapset mummolaan pariksi päivää hoitoon ja lähtisimme
miehen kanssa kahdestaan viikonloppulomalle...
Insinööriäiti:
Tuli mieleen että kun nuorin lapsemme on menossa hoitoon, tuleeko minusta samanlainen kuin monesta muusta.Onko joku äiti huomannut itse muuttuvansa näissä tietyissä käytännön asioissa tai ajatuksissa lapsen hoidon aloittamisen myötä?
Osaan nykyisin arvostaa sitä aikaa, minkä saan olla lasten kanssa.
Meillä lapsilla on kotona kunnan palkkaama lastenhoitaja, kun vaikeasti allergisen lapsen hoitoa ei kunta kyennyt muuten järjestämään. Joinain arkivapaina olen tyytyväisenä nakittanut hoitajan töihin, niin saan vähän siivottua. En pode silloin huonoa omaatuntoa, koska lapset hyörivät kuitenkin silloinkin jaloissani.
Mies hoitaa aamuisin lasten aamupalat yms ja aloittaa työpäivänsä myöhemmin ja käy kotiin tullessaan kaupassa. Minä kiirehdin taas töistä aina suoraan kotiin, päästämään lastenhoitajan kotiinsa. Lasten hoitopäivän pituus on yleensä alle 7h.
Töihin menon jälkeen olemme joutumaan tinkimään siivoustasosta koska kaikkea ei vain yksinkertaisesti ehdi. Ruuat joutuu tehdä seuraavaksi päiväksi lapsille valmiiksi ja sekin vie aikansa.
Lapsilla on hoitopäivän ajan virtaa puhkuva hoitaja ja kun töistä tulemme niin me vanhemmat nautimme lasten seurasta (okei, toki joskus on väsy). Jos olisin kotiäiti, niin minä en jaksaisi olla koko päivää niin aktiivisesti läsnä, kuin nyt olen.
Nämä asiat ovat kuitenkin hyvin persoonakohtaisia. Kukin äiti kokee asiat eri tavalla. Minä en olisi vielä työelämässä, ellen olisi saanut lapsille kotihoitoa.
Lila75 ja muksut 2v8kk ja 1v2kk
Minä ainakin olen muuttunut, mutten tuohon kuvaamaasi suuntaan.
Kaikista mieluiten vietän aikaa pienen poikani kanssa, kun olen kotosalla ja tunnen välillä syyllisyyttä ja harmistusta siitä, että en voi olla ihanan pikkumieheni kanssa enemmän. Toki käyn jumpassa ja joskus esim. työasioissa ulkonakin tai miehen kanssa jossain, mutta muuten vapaa-aika kuluu lapsen kanssa.
Varmaan olisi helpompaa käydä kaupassa ilman lasta, mutta kyllä lapsi melkein 100 %:sti nykyään on siellä mukana. Jos joskus olisi viikolla vapaapäiviä, niin ei lapsi tosiaankaan silloin hoitoon menisi.
En ole saanut nauttia pohjoismaisesta äitiyslomasta vaan 3 kk ikäisenä olen joutunut viemään lapset hoitoon ja palaamaan itse sorvin ääreen.
KAIKEN vapaa-aikani vietän lasten kanssa. Kaupassa käyn enemminkin työnantajan ajalla yhdistettynä ruokatuntiin. Joskus viikonloppuna on pakko uhrata aikaa kaupassakäyntiin ja lapset haluavat ehdottomasti mukaan; heistä on (kai) hauskaa käydä kaupoilla, harvinaista herkkua on heille. Mitään omia harrastuksia minulle ei tällä hetkellä ole. Ne noin 3 tuntia illalla lasten ollessa hereillä ovat tärkeämmät viettää kotona kuin esim. jumpassa.
Ensi pe minulla on vapaapäivä ja päiväkodissa oleva lapsukainen saa olla äidin kanssa kotona. Taidamme leipoa pullaa. Koululainen sen sijaan joutuu kouluun.
Jos olen sairaana, lapset saavat mennä omille tahoilleen päiväksi. Se on kaikkien edun mukaista, sillä sairaana en jaksa leikkiä, lapsi on alttiina pöpöilleni koko päivän. Tunnen suurta sympatiaa kotiïtejä kohtaan jotka eivät saa minkäänlaista sairaslomaa vaikka olisi pää kainalossa!
Jos olisin ollut 3 v kotona lasten kanssa ja sitten lähtenyt töihin, ehkä lapsikiintiöni olisi täydempi ja pitäisin omia vapaita. Enpä tiedä kun ei ole käytännön kokemusta.
Eli aikaisemmin kun olin kotona, tuntui että hermostun lapsiini ja jatkuvaan kotonaoloon niin, että tiuskin heille ja " karkasin" nettiin ym. ja olin tosi pahantuulinen.
Nyt kun olen töissä, vietän KAIKEN vapaa-aikani lasten kanssa, ensi viikolla otan heidät mukaani myös lyhyelle työmatkalle. :-) Esim. tänään lähdin kolmelta jo töistä ja hain lapset aivan heti matkaani ja sitten menimme ostamaan verhokangasta yhdessä. Okei, kätinää ja kitinää se oli, mutta saimme autossa juteltua kuulumiset ja heille oli tosi tärkeää, että pääsivät pois hoidosta ajoissa, " heti välipalan jälkeen" . Olemme illat ja viikonloput erittäin tiiviisti yhdessä, pelaamme, leivomme ja ulkoilemme. Aikaisemmin tuntui etten jaksanut heidän kanssaan mitään! He eivät koskaan ole yhtään pitempään hoidossa kuin on pakko, yritän hoidella kaupunkiasioitani silloin kun on jokin työmeno tai käyn lounaalla, kaupassa mies käy iltaisin. Vaatteita ostan lähimarketista samalla kun ruuatkin...hui. En käy jumpissa tms., vaan juoksen sunnuntaiaamuisin ja kuljen usein pyörällä töihin.
Joten kyllä, työhönmeno muutti minua siinä suhteessa, että osaan arvostaa työtä (tehdä koko päivän rauhassa sitä mihin olen koulutettu) ja lapsia (mikä ihana hetki kun näemme joka päivä hoitopäivän jälkeen). Pyrimme aina kun mahdollista lyhentämään heidän päiväänsä aamusta ja iltapäivästä ja esim. nyt perjantaina pidän vapaata ja lapset ovat ilman muuta kotona ja tätä neljän päivän minilomaa on odotettu pitkään! Sanomattakin selvää, että kesälomien ym. aikaan lapsemme ovat kotona. Lapsilla on oikeus kaikkeen vapaaseen mitä heille voi järjestää!
Sairaana olen ollut yleensä yhtä aikaa lasten kanssa, joten ei ole kokemusta siitä että lapset olis terveinä ja minä sairaana. Silloinkin harkitsisin että missä kunnossa olen, että tarviiko lasten mennä hoitoon. Jos olisin kuumeinen tms., niin ehkä sitten menisivät osaksi päivää, mutta pikkuflunssassa pötköteltäis yhdessä kattoen vanhoja kotivideoita. :-)
Eli: olen aina ollut hyvin " tarrautunut" lapsiini (hyvässä mielessä) ja se ei ole muuttunut mihinkään!
leikkipuistossa ulkoillessa. En enää kävele lapsen perässä ja sano koko ajan mitä saa / ei saa tehdä tai varoittele asioista (esim. " kiipeä varovasti" , " pidä kovasti kiinni ettet putoa" ) vaan olen alkanut luottamaan siihen, että lapsi pärjää itsekin ja voi myös harjoitella ristiriitatilanteiden hoitoa itsenäisemmin muiden lasten kanssa. Lapsi on nyt kolme ja aloitti hoidossa 8 kk sitten.
sillä rankan työpäivän jälkeen ei jaksa uhmaikäistä niin hyvin kuin kotona ollessa. Samasta syystä johtuen minusta on tullut myös lepsumpi - aina ei jaksa pitää niin tiukasti säännöistä kiinni kuin ennen :-(((
Huomaan myös, että poden syyllisyyttä lapsen hoitoon viemisestä ja siitä syystä tulee useammin kerrottua rakkauttaan pienelle ja saavan hellyydenosoituspuuskia useammin. Halien tarve myös äidillä lisääntyi.
ovat lapset joskus hoidossa myös minun vapaapäivinäni. Näitä päiviä on 3 viikon työvuorolistani aikana max 2, joskus ei ollenkaan.
Aluksi tunsin syyllisyyttä, nyt en enää ollenkaan. Näinä henk.koht. vapaapäivinäni siivoani koko talon (siihen menee suurin osa siitä ajasta jonka lapset ovat hoidossa), pesen pyykkiä, käyn kaupassa - ja ennen kaikkea nautin YKSINolosta. Jos aikaa kotihommilta jää, käyn lenkillä. Ensi viikolla repäisen oikein kunnolla ja mene kampaajalle heti aamusta kun on vapaapäivä.
En tunne syyllisyyttä, koska en ole kenellekään tilivelvollinen - paitsi ehkä itselleni - ja itse kuitenkin tiedän hyvin tarkasti esim. sen kuinka paljon lapsemme ovat hoidossa.
Kyllä, lasten hoitoon meno on muuttanut meitä kaikkia, minua ja isää ja lapsia, koska elämämme on muuttunut. On ihanaa kun elämässäni on myös jokin lasten ja miehen ulkopuolinen ulottuvuus, esimerkiksi. Lyhennetty työaika antaa hyvän mahdollisuuden tasapainoilla työn ja perheen kesken. Nyt kun lapset ovat jo taaperoiästä kasvaneet, kaipaan omaa kolmatta ulottuvuutta eli omaa harrastusta yhä enemmän (liikunta sopii mainiosti).
En vertaa itseäni muihin, koska meidän perheemme on meidän perheemme. Valintoihin ja ratkaisuihin vaikuttaa esim. se, että minä mene huomenna töihin oltuani vapaalla 10 päivää. En osaa myöskään pitää kovin kummoisena " niitä muita" . Tuntemattomien valintoja en jaksa päivitellä, oma elämämme tuntuu monista aivan ihmeelliseltä (teen töitä vuorolistan mukaan 365 päivänä vuodessa) " voi ei, joudutko sä vapunpäivänä töihin??????" - jaksaa naapurini ihmetellä aina...
Arki opettaa ja siihen sopeutuu koko perhe. Terve kohtuullinen itsekkyys lienee melko halpaa mielenterveyden hoitoa, ja sitähän minulle on juuri se että saan siivota raivokkaasti yhden kokonaisen hoitopäivän ajan :)
esikoisen aikaan menin päiväkotipäivän jälkeen kauppaan hänen kanssaan kotimatkalla päiväkodista kotiin - kauppa oli matkan varrella. Silloin kun siis tarvi mennä kauppaan ihan pakosta päiväkotipäivän jälkeen. Muuten ko.kysymystä ei tarvinnut edes miettiä, sillä tein päivätöitä ma-pe klo 8-16 säännöllisesti eli ei ollut mitään mahdollisuutta olla ' itsekseen' vapaalla ilman lasta...
Nyt kun lapsia on kaksi ja teen välillä etätyötä... käyn kaupassa aina itsekseni kun mahdollista - myös viikonloppuisin. Vain pikaostoksilla käymme yhdessä / vaateostoksilla tms. Inhoan kaupassa käyntiä niin paljon että suoriudun siitä mieluiten kerran viikossa itsekseni = iso kärry tavaraa. Aina kun mun tarvii käydä kaupassa päiväkotipäivänä, käyn siellä ennen kuin haen lapset hoidosta. Eli tämä on ns. ' omaa aikaani' ajatuksesi mukaan, minulle se on välttämätön pakko, ei milloinkaan siis mukavaa yhdessäoloa lasten kanssa (vaikka he olisivatkin mukana ei myös ilman heitä siis). Ainoat kerrat kun vien lapsen ' turhaan' hoitoon ovat olleet silloin kun, toinen sisarus on sairaana ja toinen haluaa hoitoon kotiin jäämismähdollisuuden sijaan. Meillä lapset on saaneet itse päättää kumpaa tekevät, paitsi silloin kun minun on ollut yritettävä tehdä töitä kotona sairaasta lapsesta huolimatta (eli olen tehnyt duunia esim. päiväuniaikaan). Joulua ennen pidin kaksi vapaapäivää, jolloin vein lapset hoitoon ja hoidin joulun isoimmat valmistelut itsekseni kaupassa juosten ja joulua valmistaen, koristelut jne. teimme lasten kanssa.
Joten en usko että hoitoon vieminen muuttaa tässä suhteessa vanhempia juurikaan - sama asenne on varmaan olemassa jo ennen hoitoon vientiä. Eli mitä haluaa tehdä itsekseen, mitä lasten kera, missä suhteessa on ' itsekäs' ja missä suhteessa sit jotain muuta. Olosuhteet muuttuvat lasten määrän myötä ja asioiden tekemisjärkevyys myös. Harvalle taitaa olla nautinto asioida kaupassa isolla porukalla - ei myöskään käsitykseni mukaan lapsellekaan!!!
On niin helppo arvostella muiden tekemisiä ja nähdä vain pinta miettimättä todellisia syitä ihmisten tekemisiin. Ja tehdä sit niitä johtopäätöksiä siitä mikä on mitäkin. Naapurin siivoojankäyttö saattaa näyttää ' ylellisyydeltä' tai vapaapäivänä lasten vienti hoitoon itsekkyydeltä. Mutta harva vanhempi oikeasti ajattelee tekevänsä asioita syistä, miltä se ulkopuolisista näyttää. Kokemukseni mukaan vanhemmat miettii tänä päivänä tosi perusteellisesti (liiankin) asioita lastensa hyvinvoinnin kannalta ja unohtaa oman hyvinvointinsa, oikeutensa ja mahdollisuutensa hoitaa perheen asioita niin, että lasten ei tarvi roikkua mukana paikoissa joissa heitä on turha roikottaa mukana. Kuten vaikka päiväkotipäivän jälkeen ruokaostoksilla tai lauantaina ostoskeskuksen ruuhkassa...
Olen jo nyt joutunut punnitsemaan mitä haluan ja miten.Aina aikaisemmin olen tuominnut ne äidit jotka vievät lapsensa hoitoon vaikka ovat itse kotona.Myös itse olen miettinyt samaa kuin insinööriäiti eli muutunko itse heidän kaltaisekseen....
Itselläni on todella ristiriitaisia ajatuksia myös töihinlähdöstä yleensä.Olen siinä onnellisessa asemassa että minun ei olisi rahallisesti pakko mennä töihin vaan priorisoimalla pärjäisimme hyvin näinkin (kiitos miehen työn).Tietenkin esim. ulkomaan matkoja oli vähän mutta kuitenkin....
Minusta on kuitenkin kamala tunnustaa että kaipaan jotain muutakin kuin kotiäitiys.Olen korkeasti koulutettu ja oma alani on hyvin palkattu ja töitä on.Kaipaan omia työkavereita ja omaa uraa sillä olen ollut kotona jo useamman vuoden.Toisaalta tuntuu pahalta laittaa lapset hoitoon sillä varsinkin nuorimmainen nyt 1v. on äidissä tosi kiinni vielä.Hoitopaikka onneksi on tosi kiva ja rauhallinen.Joudun päivittäin taistelemaan itseni kanssa siitä mitä haluan.Kotona olen kiukkuinen ja turhautunut tällä hetkellä (varsinkin kun muut äitikontaktit ovat ns. pullantuoksuisia äitejä joilla ei ole koulutusta tai työtä tai ylipäätään halua lähteä mihinkään kotoa)mutta samaan aikaan ajatus lapsista " irti päästämisestä" ja uuden elämänvaiheen aloittamisesta tuntuu pelottavalta.
Tajusikohan kukaan mitään:/ Nämä ovat vain näitä kotiäiti/uraäiti mietteitä...
Vähän samanlaisia ajatuksia kuin " tuoksuvadelmalla" -äitiyslomalla ollessani olin koko ajan pinna kireällä ja lapsenhoito tuntui todella rankalta ja raskaalta. Kun menin töihin ja lapsi tarhaan tilanne parani. Aloin olla lapsen kanssa rennompi, vapaa-aika tulee vietettyä lapsen kanssa jne. mitä muutkin ovat sanoneet. Ylipäätään äitinä olo alkoi tuntua ihanalta vasta töiden aloittamisen jälkeen. Luulen, että minä yksinkertaisesti tarvitsen sen työn tähän rinnalla -mikään urapyrkyri en ole, mutta pidän kovasti päällikkötason työstäni ja se tuo yhden tärkeän sisällön elämääni.
Meillä lapsi menee tarhaan, jos toinen vanhemmista on sairaana kotona -yritämme ne sairaspäivät tosiaan sairastaa. Samoin välillä jompikumpi saattaa jäädä kotiin etätöihin, jolloin lapsi menee tarhaan -mutta siinäkin tosiaan syynä se, että siinä paljoa töitä tehdä, jos lapsi olisi kotona.
Sen kyllä tunnistan, että kun on viikot töissä, ei lasta tule vietyä yhtä paljoa viikonloppuhoitoon kuin äitiyslomalla. Tosin edelleen viemme poikaa mummolaan hoitoon 1-2krt/kk -silloin vietämme aikaa mieheni kanssa, käymme juhlissa tms.
Ylipäätään äitiys on muutanut minua rajusti: ennen lapsen tuloa minulla oli 7-9 treeniä eri harrastusten parissa per viikko, samoin miehelläni n.5krt/viikko. Nyt kummallakin on yksi harrastus eli 1 treeni per viikko, että onhan se muutos ollut melkoinen, joskin tietoinen valinta :-D
Summa summarun; töihinmeno teki minusta rennomman ja omasta mielestäni " paremman äidin" :-)
itse pistin poikani hoitoon kun alotin työn se oli tosin määräaikanen sopimus joten sit tuli vastaan se, et otanko lapsen koti vai annanko sen olla siellä muiden lasten kanssa leikkimässä. missä lauletaan ja leikitään. nään jopa kuinka tärkee se on pojalle. meillä on hyvin pieni kämppä tällä hetkellä 43neliöö ja ei pojalla oo tarpeeksi tilaa liikku. totta kai käydään ulkona, mut se menee monesti siihen, et vaan kävästään syömässä kun minä kärsin siitä et poika ei pääse liikkumaan.
ja on se oman hyvin voinnin kannaltakin ihanaa, kun päivässä on se kuuden tunnin preikki jolloin voi ajatella itseään. mielestäni se ei tee minusta huonoa äitiä, jos hoidan itseäni enkä kuluta itseäni ehdoin tahdoin puhki.
minunkin äitini sano mulle, et kannattaa hoitaa myös itsestään ja sit lapsi.
niinhän se vanha sanan lasukin menee ``jos äiti voi hyvin, niin voi lapsikin``
ja mitä väliä sillä on jos käy kaupassa ennen kun hakee lapset. siinä menee ensinnäkin puolet vähempi aikaa ja rahaa=)
Miksi mennä väsyneiden lasten kanssa hoidon jälkeen kauppaan - kun äiti matkalla töistä päiväkotiin käväisee yksin siellä paljon nopeammin ?
Eikö ole lapsille paljon mukavampi mennä kotiin ja viettää siellä " laatuaikaa" äidin kanssa. Lapsiperheissä kun kaupassa käynti ei yleensä ole varsinaisesti mikään suuri nautinto kenellekään. Ja kyllä ne lapset viikonloppuisin ja joskus arkenakin sen verran pääsevät kaupassa käymään, ettei sekään arjen toiminto tule vieraaksi.
Omina vapaapäivinä myös lapsillani on vapaa päivä. Mutta sairaana pääsen helpommalla töissä kuin lasten kanssa kotona. Joten jos olen niin sairas, että jään töistä pois, niin silloin lapset ovat hoidossa.
Musta nimenomaan tuntuu, että töiden alettua äidit karsivat omat menot minimiin. Olen tällä hetkellä kotona, mutta lasten välissä olin töissä. Kotona ollessa (silloin yhden lapsen aikaan) tapanani oli mennä ihan itsekseni kaupungille muutamaksi tunniksi lauantaisin. Tapasin ystäviä, kävin näyttelyissä tai leffassa. Töihin mentyäni en halunnut työn lisäksi olla lapsesta erossa, joten lauantaisin ulkoilimme yhdessä, kävimme yhdessä kaupungilla tms. Lenkitkin olivat rataslenkkejä.
Nyt kahden lapsen kanssa ajattelen, että voisinnpa hoitaakin jonkun kaupassakäynnin pois alta ennen kuin haen lapset. Siis sitten, kun palaan töihin. Kyllä niitä kauppareissuja takuulla tulee tehtyä lapsenkin kanssa. Kyllä meidän lapset viihtyvät lekkipuistossa paremmin kuin täydessä ruokakaupassa.
kun olen ollut töissä ja lapset aloittaneet hoidon. Minusta taisi tulla kärsivällisempi lasten kanssa kun olin töissä. Toki oli päiviä että olin myös pinna kireellä kun töissä oli ollu kauhee päivä.
Olin myös läsnä enemmän lapsilleni kun olin töissä, ehkä sitä jaksoi kaikenkaikkiaan paremmin kun sai päivät olla kuitenkin aikuisten kanssa.
Pidin useimmiten vapaapäivinä lapseni kotona ellei minulla ollut jotain menoa kuten kampaajalla käynti.
Viikonloppuisin tai yleensäkin vapaapäivinä halusin viettää mahd paljon aikaa lasteni kanssa enkä raaskinut heitä enään mummuloihin antaa hoitoon niin usein kun sitä ennen olivat olleet ; )
Tälläsia mulle tuli mieleen. Eli oikeastaan pelkkää plussaa. Nyt oon kolmannesta lapsestani vielä hoitovapaalla ja myös keskimmäinen 4v on kotihoidossa ja 6,5 v. Tosin 6 v on eskarissa sen 4 tuntia päivässä. Tuntuu että välillä en jaksasi tätä kotona oloa ja lapsetkin 4 ja 6 v kaipaisivat jo paljon leikkikaveria ja kyllähän heilllä onkin niitä, mutta tuntuu ettei mikään viihdýtys riitä ; ) Pikkuveljestä reilu 1 vuotiaasta ei vielä ole kummallekaan kaveria eikä 4 v ja 6 v juuri keskenään myöskään leiki.
Jos olet kanaemo, olet sellainen aina. Minulla oma esikoinen oli hoidossa pph:lla 5kk ennen toista lasta, ja ekan parin kuukauden jälkeen annoin lapsen olla hoidossa koko päivän, vaikka pääsinkin aikaisemmin. Hoidin kauppa-asiat, saatoinpa käydä jopa kahvilla tai jossain uimassa tai kampaajalla, ihan itsekseni. Mutta en näin tietty tehnyt jatkuvasti. Vain välttämättömyydet. Ja jos kuitenkin oli hoidossa meillä 7.30 - 8h kerralla, niin sitten oli, siinä ei paljon äidin puolituntinen haitannut. Yleensä sitäpaitsi nukkui vielä päikkäriä tai sit oli välipalat kesken just kun tulin hakemaan aikasemmin joskus, eli tavallaan jopa haittasi jos hain etuajassa.
Kyllä se tasapaino löytyy... Jos tuntee tarvitsevansa " omaa aikaa" , niin sitten sitä varmaan tarvitsee ja lapsi saa olla hoidossa vapaapäivänäkin. Tai sitten jos tuntee että lapsi voisi tarvita enempi " äitiaikaa" niin sitten sitä haluaakin järjestää enempi. Eli riippuu ihan lapsesta ja äidistä. Itse 3.5kk hoidon jälkeen muutin asiat niin, että olin vain 4 päivää töissä ja perjantait vapaalla lapsen kanssa harrastamassa, muina päivinä hoidin hyvällä omatunnolla töiden jälkeen ne kahvittelut ja muut asioinnit vielä ennen lapsen hakua.
Ja olen todella varmaan aika kanaemo...vaikka on se esikoinenkin äidissä kiinni ollut... :)