3 lasta alle neljässä vuodessa?

Mulla on 3 lasta neljässä vuodessa. ELi ei alle neljässä vuodessa. Mutta voin vastailla jos haluat jotain tietää.



Nuorimman kun synnytin niin elämä jatkui heti ihan samanlaisena kuin ennen vauvaa. Eli vauva oli alle vrk ikäinen kun olimme jo puistossa ja n 1 vrk, kun olimme kaikki kerhossa. Ei tullut mustasukkaisuutta kun elämä ei muuttunut juurikaan.



Kurjinta on se, kun yksi on esim kipeä, niin joudun raahaamaan kaikki 3 lääkäriin, kun ei ole tukiverkostoa.



Mutat onhan noista seuraa toisilleen. Ja jokainen tarvii myös sitä omaa aikaa äidin kanssa. Nyt kun nuorin on jo 1v, ja tietää jo sen päiväuni ajat jne, niin on helpottanut. Voi kotityöt tehdä yhdessä isompien kanssa kun pienin nukkuu. Mutat kyllä vieraat tietävät että täällä voi olla kaaos ja sirkus päälä kun tulevat, se on meidän elämää nyt. Aikalailla isommat riehuu jos olen liikaa vauvan kanssa. Mutta siihenkin auttaa se että muistan sylitttää myös yhtälailla isompia.



Kysele vaan jos jotain haluat tietää.

Kyselisin seuraavaa, koska nämä asiat askarruttavat omaa mieltäni:



- Olitteko suunnitelleet lapset näin " tiheästi " vai oliko kolmas vähän " yllätys" ?



- Oletko joutunut selittelemään lapsienne pieniä ikäeroja? Miten sukulaiset suhtautuivat? (nämähän on tietysti henkilökohatisia asioita ja riippuu ihan ko. ihmisistä, mutta itse mietin tämmöisiä paljonkin)



- Oletko koskaan kokenut syyllisyyttä siitä että lapset eivät ole saaneet vanhempian jakamatonta huomiota enemmän, vai onko lapsien saama ilo sisaruksistaan mielestäsi suurempi asia kuin äidin tai isän ajanpuute? Itse koen jo nyt ajoittain syyllisyyttä tämän asian takia, mieti miltä tuntuu sitten kun lapsia on kolme...



- Oletko jaksanut itse hyvin? Oletko ollut kotona kokoajan? Meilläkään ei ole " turvaverkkoa" ja se hankaloitaa usein jo nyt kovasti asioitten hoitamista. Mieton myös miten itse jaksan olla kotona vielö yli 3 vuotta, koska sen aijon kuitenkin tehdä.



Kiitos jos ehdit vastata.



t. ap

Ja kolmas oli täysin suunnittelematon yllätys, onneksi. Jos asiaa olisi alkanut miettiä, niin olisi voinut jäädä tekemättä.



En ole joutunut kenellekään lapsentekoa selittelemään.



Lapset ovat tietyllä tavalla jääneet ilman yksilöllistä huomiota. Joku on ehkä kärsinyt siitä enemmän kuin toiset. Meillä on kuitenkin korostettu yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemistä ja toisten huomioon ottamista. JOkaista on kohdeltu tasa-arvoisesti, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokainen on saanut täsmälleen samat asiat, vaan lähinnä että jokainen vuorollaan.



Olen ollut kotona aina, ensin kotiäitinä ja nykyisin perhepäivähoitajana. Tytöt ovat yli 10-v. kaikki. Olen ollut aina hyvin tyytyväinen ja onnellinen tekemistäni ratkaisuista. Pienempänä lapsilla oli aina leikkikavereita, koskaan ei aika ole käynyt pitkäksi. Pikkulapsiaikaa oli aikansa ja nykyisin nautin siitä, että itsellä on tarvitsemani määrä omaa aikaa. Lapset ovat keskenään läheisiä, heillä on paljon yhteisiä asioita. Minun näkökulmastani kannattaa tehdä lapset yhteen menoon.

nelonen vastaa:



No meillä kävi näin päin että teimme ekan lapsen koska joka peheessä täytyy lapsi olla, tokan teimme koska ekalla pitää olla kaveri ja kolmanteen mulla tuli ekan kerran vauvakuume. ELi kolmas oli oikein toivottu ja tekemällä tehty.



Ja kyllä omien vanhempieni mielestä 2 lasta vain kuuluu perheeseen, olivat kauhuissaan, että nyt ette pääse enää mihinkään ettekä saa apua. mutta ehkä tähän auttoi se että siskoni sai samaan aikaan kolmannen, heille tämä tuli vahinkona ja yllätyksenä. MIeheni puolelta heillä on isompia perheitä, eivät ole ainakaan minulle mitään sanoneet.



Ja välilä tuntuu pitkältä olla kotona nyt jo kuudetta vuotta. Välil haluaisin töihin koska en tiedä mistä olen jäänyt paitsi. Mutta enköhän mä jaksa vielä ainakin toistaiseksi olla. its eolen aktiivisempi nyt kuin ensimmäisten lasten kanssa ja tottakai isompien takia onkin pakko liikkua ja kyläiläl ja kerhoilla enemmän.



Ja huomiosta vieläö ,koen että sisarukset ovat vain rikkaus. uomiota pyrin antamaan sen mukaan miten kukakin tarvii, tietenkin joskus joutuvat odottamaan. mutta isommilla on omat harrastukset eri päivinä jonka aikana vietän toisen kanssa laatuaikaa. pienin tosin joutuu kulkemaan mukana kaikkialle ja kesken unien. mutta se riemu sisaruksista on suuri! Ovat tärkeitä toisilleen.



Lapset ovat nyt 5v, 4v ja 1v.

ihan hyvin menny. Välissä tietenki rankkaa jos sairastellaan ja muuta..

up

Mitenkö on mennyt?

kiirettä on pitänyt. Välillä ei muista eikä ehdi itse syömään. Yöt on välillä mitä ovat eli äiti ei nuku.

Ulkoillaan, käydään kerhoissa jne.

Lapset eivät ole koskaan nukkuneet yhtäaikaa päiväunia, jos se olisi onnistunut olisi äitikin saanut lepotauon.

Kaksostenrattaat seisomalaudalla olivat alkuunsa kovalla käytöllä, että johonkin päästiin. Kaupassa käyntiä kaikkien kanssa en suosittele, varsinkin jos on vilkaita lapsia.

- Olitteko suunnitelleet lapset näin " tiheästi " vai oliko kolmas vähän " yllätys" ?



No me pidettiin vähän pidempi väli kolmanteen kun kaksi ekaa syntyivät ihan peräkkäin (1v2kk ikäeroa), toka oli jo 2,5v kun kolmas syntyi.



- Oletko joutunut selittelemään lapsienne pieniä ikäeroja? Miten sukulaiset suhtautuivat? (nämähän on tietysti henkilökohatisia asioita ja riippuu ihan ko. ihmisistä, mutta itse mietin tämmöisiä paljonkin)



En ole joutunut selittelemään ja sukulaiset suhtautuivat kai aika neutraalisti (minä ja mieheni olemme molemmat 4-lapsisesta perheestä)



- Oletko koskaan kokenut syyllisyyttä siitä että lapset eivät ole saaneet vanhempian jakamatonta huomiota enemmän, vai onko lapsien saama ilo sisaruksistaan mielestäsi suurempi asia kuin äidin tai isän ajanpuute? Itse koen jo nyt ajoittain syyllisyyttä tämän asian takia, mieti miltä tuntuu sitten kun lapsia on kolme...



En ole kokenut syyllisyyttä, jokainen lapsi saa vuorollaan vanhemmiltaan jakamatonta huomiota. Sisaruksista on hurjan paljon iloa. Itsekin olen sitä mieltä että sisarukset ovat parasta mitä vanhempani ovat minulle antaneet.



- Oletko jaksanut itse hyvin? Oletko ollut kotona kokoajan? Meilläkään ei ole " turvaverkkoa" ja se hankaloitaa usein jo nyt kovasti asioitten hoitamista. Mieton myös miten itse jaksan olla kotona vielö yli 3 vuotta, koska sen aijon kuitenkin tehdä.



Olen jaksanut hyvin. Kolmannen vauva-aika oli ihana, kun isommat leikkivät tosi paljon yhdessä ja sain ihan rauhassa keskittyä vauvan hoitoon, toisin kuin silloin kun toka syntyi. Ja muutenkin, vauvanhoito oli jo tuttua...ei siis mitään stressiä mistään. Olen ollut töissä lasten välissä, myös ekan ja tokan välillä kävin töissä puoli vuotta. (Isä ja mummo hoitivat esikoista sen ajan).

Kun kolmas syntyy, edelliset ovat n. 3v 5kk ja 1v 1kk.

Välillä jännittää ja hirvittää että mitenköhän sitä jaksaa kun nytkin hermot välillä menee ja väsyttää mutta onneksi se ei kenestäkään huonoa äitiä tee, jos joskus ei jaksa siivota tai petata sänkyä tai jos hermot joskus menee. Pääasia että lapset saa ruuan ja puhdasta päälle ja ovat (ainakin suurimmaksi osaksi) tyytyväisiä ;)



Onnea ja jaksamista!

Toisaalta parempi kerta rytinä kuin ainainen kitinä

Luin juuri jostain lastenlehdestä että lasten ikäero pitäisi olla vähintään 2 vuotta että naisen elimistö olisi palautunut riittävästi uuteen raskauteen. On tutkittu jos lapset syntyvät alle kahden vuoden niin ne ovat pienempiä ja usein koliikkisia jne. muistuttavat tupakoitsijan lapsia.

kaksoset ehtivät juuri täyttää 2v. kun on kolmannen la.

2 v 9 kk, 1 v 5kk ja kolmas masussa ja syntyy joulukuussa.. Kahden vilperin kanssa tkemistä tosiaan riittää, mutta on sitä aikaa tietokoneellakin istua :),, kolmas vähän yllätysvauva, mutta varmaan menee siinä missä muutkin, tosin se seisomalauta pitää varmaan tuplavaunuihin hommata - saa sitten nähdä miten yövalvonta elämää vaikeuttaa. Ehkä olisin vielä odotellut kolmannen kanssa, jos näin ei olisi käynyt. Toisaalta sama auto ja asunto riittävät vielä,, neljättä tuskin sitten ainakaan kovin heti ollaan tekemässä!

minkäs teet jos lapsi on tullakseen? Ja esim. biologinen kello tikittää?

Kun 3. syntyi meistä tuli iso perhe. Silloin olisi pitänyt ymmärtää olla itsekäs (perheen) ja jättää väliin kaikki turhat kissanristiäiset ja muut juoksut. Tämän ymmärsin kun 4. syntyi ja tuo kaikki alkoi olla mahdotonta. Edelleenkin päästään kyllä liikkumaan, mutta noudatetaan omaa aikataulua eikä muiden.



Työtä tässä on hirveästi, pyykkiä, tiskiä, kokkausta. Lapset ovat nyt melkein 7, 5, 3 ja melkein 2. Eskarilaista (4h/päivä) lukuunottamatta kaikki ovat kotihoidossa. Tämä lisää kotitöiden määrää ja paljon aikaa kuluu esim. ulkoiluun.



5. lapsi on meillä harkinnassa, ajatukset sen suhteen on samoja kuin ap:n. Jaksaako sitä olla vielä 3v lisää kotona, riittääkö aika, miten sisarukset sen kokevat jne.

Kantsis ehkä miettiä pari kertaa mitä naistenlehtiä lukee. Näin saattoi olla 100v sitten tai pula-aikaan, ei enää tänäpäivänä!

En tiedä, onko meillä vaikeampaa kuin keskivertoperheellä, koska ei ole mihin vertailla =) Mutta ihan kivasti elämä on sujunut.

Halusimme 3 lasta pienin ikäeroin, ja olimme onnekkaita kun toiveemme toteutui.

Ja hyvin on sujunut. Se on paljon ihmisestä kiinni miten pärjää ja jaksaa. Onneksi olkoon!

Vanhin oli keskimäisen synnyttyä 1v10kk, kuopuksen ja keskimmäisen ikäero on 1v5kk

Kaikki raskaudet ovat olleet täysin suunniteltuja. Ja nyt on neljäs suunnitelmissa, kuopuksen kans ikäeroa tulee (jos ja kun raskaudun) kylläkin jo yli 2 vuotta..

Oman kropan kestävyys tässä itseä on eniten mietityttänyt. Nyt olenki antanut itselle aikaa liikunnan parissa saadakseni itseni parempaan kuntoon ennen seuraavaa raskautta.