Hassu (uusi) someilmiö; yo-lakkiaan tai lakittomuuttaan hehkuttavat keski-ikäiset
Huomasitteko saman?
Edelleen algoritmi tuuttaa Facebookissa, Instassa ja Threadsissa eteeni näitä enimmäkseen itselleni tuntemattomien ihmisten päivityksiä viime viikonlopulta. Kahta lajia: joko kuvassa on 35-50-vuotiaan ihmisen vuosien takainen yo-kuva, tai joku muu nuoruuden otos. Sitten joko kerrotaan pitkä tarina siitä, miten vaikeuksien kautta sinnikkyydellä saatiin lakki päähän, tai selitellään usean kappaleen verran miksi sitä ei aikanaan saatu (tai edes yritetty). Ja perään että mitä muuta on kuitenki saavutettu, ja lakkikin olisi hyvin arvosanoin tullut jos lukioon olisi menty.
Oma henkilökohtainen suosikkini oli juuri lakin saaneen tyttären äiti, joka lainasi kuvaan tyttären lakkia päähänsä ja kirjoitti varmaan 2 tiedoston verran tekstiä siitä, miten hän ei ikinä uskaltanut yrittää, vaikka varmasti olisi pärjännyt loistavasti. "Syitä" omaan lakittomuuteen oli lukuisia.
Itse katselin kaupungilla ja somessa nuorten juhlia jotenkin ihan eri silmällä kuin omaa napaani kelaten. Saatteko kiinni ajatuksesta? Miten joku sukulaislapsen (tai oman) yo-juhlissa jaksaakin miettiä esseen verran omaa aikojen takaista onnistumistaan/epäonnistumistaan, ja vielä kokee tarvetta lykätä koko vatvomisen someen?
En ole ennen kiinnittänyt tällaiseen huomiota.
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
En ole nähnyt yhtään ainutta.
Miksiköhän algoritmit tuuttaa näitä mun syötteisiin. :D
Ap
En ole törmännyt tuollaiseen. Ehkä sinulla vaan on harhoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole nähnyt yhtään ainutta.
Miksiköhän algoritmit tuuttaa näitä mun syötteisiin. :D
Ap
Olet kateellinen tai kyylä. Selaa ohi. Piruakos luet niitä ???😂😂😂

Mistä siis olisin kateellinen?
Ja en tiedä miksi luen, kai niihin jotenkin kiinnittyy katse kun ihmettelen että kuka sellaista viitsii someen syytää. Algoritmille en oikein tässä vaiheessa voi enää mitään.
Ap
Minulle ei ole tullut tuollaista yhtään. Algoritmi on peili sinun sielusta ap. Voit siis kysyä miksi juuri sinulle tulee noita.
Jaaaaaa.. perimmäinen tarkoitus tälle julkaisulle oli aikaansaada väittelyä asiasta. Itse olen nähnyt yhden uutisen/ilmoituksen varttuneemman yo-tutkinnosta, tosin siinä asianomainen oli jo 79-vuotias. Mielestäni aika hienoa.
Niin... lakki itsessään ei vielä ole kovin kummoinen saavutus. Sen tajuaa sitten kun aikaa vähän menee. Eli ole toki rauhassa ylpeä juuri saadusta lakistasi, mutta opiskelu on vasta nyt alkamassa. Käytännössä juuri mitään ei ole vielä tässä kohtaa saavutettu.
Vierailija kirjoitti:
Minulle ei ole tullut tuollaista yhtään. Algoritmi on peili sinun sielusta ap. Voit siis kysyä miksi juuri sinulle tulee noita.
Olen sitä ihmetellytkin.
Mutta vielä enemmän sitä, miksi noita kirjoitetaan niin paljon.

En tiedä miten tästä aiheesta voisi väitellä. Näemmä ei voi keskustellakaan, kun kukaan vauvapalstalla ei ole kys. julkaisuihin törmännyt.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Niin... lakki itsessään ei vielä ole kovin kummoinen saavutus. Sen tajuaa sitten kun aikaa vähän menee. Eli ole toki rauhassa ylpeä juuri saadusta lakistasi, mutta opiskelu on vasta nyt alkamassa. Käytännössä juuri mitään ei ole vielä tässä kohtaa saavutettu.
Olen kyllä sitä mieltä että saavutus se todellakin on, mutta sellainen että sitä juhlitaan se yksi kesä. Sitten monet keksivät jo jotain muuta, eivätkä vielä keski-iässä vatvo sitä lakin saamista (tai saamatta jäämistä). Sillähän ei tosiaan yksinään edes tee mitään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole nähnyt yhtään ainutta.
Miksiköhän algoritmit tuuttaa näitä mun syötteisiin. :D
Ap
Kysypä siltä algoritmilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle ei ole tullut tuollaista yhtään. Algoritmi on peili sinun sielusta ap. Voit siis kysyä miksi juuri sinulle tulee noita.
Olen sitä ihmetellytkin.
Mutta vielä enemmän sitä, miksi noita kirjoitetaan niin paljon.
Ap
Niitä ei kirjoiteta paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole nähnyt yhtään ainutta.
Miksiköhän algoritmit tuuttaa näitä mun syötteisiin. :D
Ap
Koska juutut lukemaan niitä
Vierailija kirjoitti:
En ole nähnyt yhtään ainutta.
Sama. Uusien ylioppilaiden (ihan oikeutettua) hehkutusta äitien toimesta kyllä näin omassa fiidissäni paljonkin.
Mitä enemmän aiheisiin jättää tykkäyksiä, sitä enemmän rakkine syöttää samaa settiä myös jatkossa.
En ole törmännyt yhteenkään valkolakki-kannanottoon.
Ap on keksinyt "ilmiön", jota kukaan muu ei ole havainnut ja odottaa, että kaikki alkavat nyt haukkumaan tätä kehittelemäänsä ilmiötä :D
Aina ihmetyttää tämä ihmistyyppi joka haluaa päästä jeesustelemaan porukalla jotain harmitonta pikkuasiaa.
En ole nähnyt yhtään ainutta.