Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut väittää että lapsi tarvitsee isän, kun itse en koskaan sellaista/häntä kaivannut?
27.05.2026 |
En edes tuntenut koko tyyppiä, ja ihmiset piti itsestäänselvyytenä että kaipaan jotakuta johon ei ole mitään kiintymyssuhdetta.
Lapsuuteni oli hyvä ja turvallinen, ja siksi minusta kasvoi ihan ok tyyppi.
En ymmärrä sellaista että hyvään ja toimivaan perheeseen koitetaan puoliväkisin tunkea miehenmallia, kun edellytyksiä ei ole eikä kontaktissaolo ole vaihtoehto.
Säälin lapsiraukkoja jotka lapsen edun vastaisesti pakotetaan suorastaan rikottaviin kokemuksiin.
Te äidit jotka valvotte lastenne etua, oletre hatunnoston arvoisia.
Kommentit (52)
Vaikutat aika yksinkertaiselta kun ajattelet asiaa vain oman kokemuksesi kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarvitsee hyvän isän. Ei tarvitse huonoa isää.
Turvalliset miehenmallit löytyi muualta.
Koulusta, kavereilta, äidin suvusta.
Myöhemmin koitin tutustua isääni, mutta se ei ollut kovin fiksu idea, eikä kantanut hedelmää.
Ihmettelen vaan mitä tämän päivän (fuusio)perheissä tapahtuu, ja kuinka se vaikuttaa ihmistaimeen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Isäsikään ei siis kaivannut sinua?
Onhan se suremisen arvoinen asia. Sinulta puuttuu jotain mitä sinulle ei ole annettu.
Multa ei, tytteli, puutu mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat aika yksinkertaiselta kun ajattelet asiaa vain oman kokemuksesi kautta.
Ahaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi olkoon, olet äitisi manipuloima.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi olkoon, olet äitisi manipuloima.
Ok
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä sinä sinä, sinulla sinulla sinulla.
Itsekäs sinusta ainakin on tullut.
Ajattelen samoin, kuin AP. Tosin asuin varhaislapsuuteni isäni kanssa, mutta en koskaan nähnyt häntä selvinpäin.
Kaipasin toki isää, mutta en häntä,vaan sitä omien mielikuvieni isää, joka välittää tyttärestään ja korjaa polkupyörän.
Kun tällaiseen tilanteeseen kasvaa, siitä tulee se normaali. En minä kaipaa enää isää, tai mieti häntä, hän on kuollutkin jo parikymmentä vuotta sitten. -minulle hän kuoli jo aiemmin, koska ei riippuvuutensa vuoksi ollut elämässäni.
Minulla kyllä on hyvä isäpuoli, mutta en ajattele häntä isänä, tai edes isähahmona, koska olin jo nuori aikuinen kun hän tuli elämääni. Lapsilleni hän on rakas pappa.
Olen siis samaa mieltä AP.n kanssa. En minäkään osaa kaivata sitä, mitä ei ole ollut. Tottakai ymmärrän,että useimmilla on toisin, mutta en TIEDÄ miltä se tuntuu. Enkä siis kaipaa sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä joku mielipuoli ilkeilee AP.lle. en oikein ymmärrä, miksi. AP.lla on ihan täysi oikeus kertoa oma näkemyksensä ja miten hän asian kokee. Sairasta alkaa siitä ilkeilemään
Elikkäs kaikki nekin, joiden isä on vaikkapa kuollut, kun lapsi on ollut pieni (kuten itselläni), on pilalla?
Pilalla miten? Olen ollut onnellisesti naimisissa 32 vuotta ja neljän lapsen, nyt jo työelämässä olevien, äiti. Miten olen pilalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla Sanna mitään oikeaa asiaa?
Miehet ovat patriarkaalisia sortajia. Mitä vähemmän lapsi altistuu miesten seuralle sitä parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei kai lapsi tarvi kun ruokaa ja rakkautta. mutta mitä enemmän kaluja pakissa sen parempi
Isäni kuoli ennen kuin synnyin eikä äitini koskaan varsinaisesti tuonut elämääni isäpuolta. Isättömyys on siis ollut mulle normaalielämää enkä minäkään ole osannut kaivata isää, koska kokemusta sellaisen henkilön olemassaolosta ei ole. En kuitenkaan voi sanoa, etten olisi menettänyt jotain. Varmasti olen. Onneksi minäkin voin sanoa kuten Ap, että hyvän lapsuuden koen silti saaneeni.
Vierailija kirjoitti:
Elikkäs kaikki nekin, joiden isä on vaikkapa kuollut, kun lapsi on ollut pieni (kuten itselläni), on pilalla?
Pilalla miten? Olen ollut onnellisesti naimisissa 32 vuotta ja neljän lapsen, nyt jo työelämässä olevien, äiti. Miten olen pilalla?
Kuka sanoi että sä olet pilalla?
Sulla on ollut isä. Eikö olisikin ollut kivempi, jos hän ei olisi kuollut?
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen samoin, kuin AP. Tosin asuin varhaislapsuuteni isäni kanssa, mutta en koskaan nähnyt häntä selvinpäin.
Kaipasin toki isää, mutta en häntä,vaan sitä omien mielikuvieni isää, joka välittää tyttärestään ja korjaa polkupyörän.
Kun tällaiseen tilanteeseen kasvaa, siitä tulee se normaali. En minä kaipaa enää isää, tai mieti häntä, hän on kuollutkin jo parikymmentä vuotta sitten. -minulle hän kuoli jo aiemmin, koska ei riippuvuutensa vuoksi ollut elämässäni.
Minulla kyllä on hyvä isäpuoli, mutta en ajattele häntä isänä, tai edes isähahmona, koska olin jo nuori aikuinen kun hän tuli elämääni. Lapsilleni hän on rakas pappa.
Olen siis samaa mieltä AP.n kanssa. En minäkään osaa kaivata sitä, mitä ei ole ollut. Tottakai ymmärrän,että useimmilla on toisin, mutta en TIEDÄ miltä se tuntuu. Enkä siis kaipaa sitä.
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat aika yksinkertaiselta kun ajattelet asiaa vain oman kokemuksesi kautta.
No kenenkä kautta sitä pitäisi ajatella, jos sitä isää ei ole koskaan näkynyt?
Kun ketju koskettelee juuri lasta. Lapsi ajattelee, että se siittiön laskija ei välitä, kun ei kerran pidä yhteyttä.
Tilastollisesti se läsnäoleva isä on naisen paras henkivakuutus. Suojaa perheväkivallalta hämmentävän hyvin koko loppuelämän ajan.
Tämä siis tilastollisesti, ap voi säästää meidät tarinoiltaan, miten hyvin juuri hänellä kävi.
Isäsikään ei siis kaivannut sinua?
Onhan se suremisen arvoinen asia. Sinulta puuttuu jotain mitä sinulle ei ole annettu.