Alkoholisti miesystävänä.
Tutustuin aikuisella iällä yli 14 vuotta sitten ihan mukavaan, koulutettuun ja hyvin omillaan toimeentulevaan mieheen. Tapailimme viikonloppuisin, lomilla ja etelänmatkoilla. Huomasin pian, että alkoholi liittyi aina yhdessäoloon. Nyt olemme olleet eläkkeellä pian jo 10 vuotta. Asumme erillämme, mutta yhteistä aikaa löytyy niin paljon, että olen kadottanut kaikki vähäiset ystävänikin. Miesystävä ei ole nähnyt kokonaista selvää vuorokautta liki 15:een vuoteen. Alkoholimäärät on hirvittäviä ja vointi - fyysinen ja psyykkinen on sen mukainen. Mies ei jaksa enää mitään, ei lähde mökkeilemään, risteilylle, etelänmatkoista puhumattakaan. Toimin kodinhoitajana ja kaikenlaisena avustajana ja miesparka aloittaa päivänsä hienosti viinillä, konjakilla ja liköörillä. Olen kuskannut alkoholistia päihdelääkäriinkin, mutta sieltä suunnataan suoraan Alkoon. Olen täysin loppu. Miehen lapset eivät välitä ja minun lisäkseni hänellä ei ole yhtään ystävää tai sukulaista. Mies edellyttää osallistumista hänen elämäänsä ja on kaikesta mustasukkainen. Tiedän, että minun pitäisi jo nopeasti häipyä ja elää omaakin elämääni ja kaivaa vanhat ystävät esiin, koska olen täysin loppu näin kuluttavassa suhteessa. Kuka kertoo, miten hoitajasieluinen ihminen pystyy ottamaan etäisyyttä ja elää omia, haaveilemiaan eläkepäiviä.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä jatkat oman ainutkertaisen elämäsi tuhoamista tuon miehen kanssa??
Repäise itsesi irti ja kohti parempaa elämää. Et sinä ole vastuussa hänen valinnoistaan.
Samaa ehdotan. Minä jaksoin katsella nuorena vain muutaman kuukauden tällaista miestä. Lisäksi hänellä oli kova kiire kihloihin ja naimisiin. Juu EI, loppui ennen kuin alkoikaan.
Onkohan meillä ollut sama miesystävä?
Joo se oli sama. Hassu juttu.
Kokeile etsiä hänelle itsenäisiä ratkaisuja, verkkotilaus kaupasta suht selvänä aikana ja valmisruokatiskit, astianpesukone. Ja siivooja jos tarvii tms. Ja sukulainen avuksi kyyteihin tms. Entä hypnotrapeutti vieroitukseen alkuun? Mutta voi olla että hän tykkää elämäntyylistä. Mitä hän haluaa? Sun pitää saada oma elämä takaisin ja vapaus? Kuka sua tukee? Eroko myöhemmin.
Kannattaa odottaa vielä toiset 14 vuotta. Ehkä opit sinä aikana jonkin oikeasti toimivan hoitokeinon, jolla saat miehen paranemaan. Ei kannata luovuttaa vielä.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa odottaa vielä toiset 14 vuotta. Ehkä opit sinä aikana jonkin oikeasti toimivan hoitokeinon, jolla saat miehen paranemaan. Ei kannata luovuttaa vielä.
Taitaa olla sarkasmia tämä.
Vierailija kirjoitti:
Juuri sinä mahdollistat sen ryyppäämisen hyysäämiselläsi, katkaise napanuora irti ja jätä se, se on kummankin parhaaksi.
Kun käännät selkäsi alkoholistille, hän on jo menossa Alkoon. Ei sille mitään mahda parhainkaan vaimo.
Juuri sinä mahdollistat sen ryyppäämisen hyysäämiselläsi, katkaise napanuora irti ja jätä se, se on kummankin parhaaksi.