Vanhusten kaltoinkohtelu hoivakodeissa ja palvelutaloissa loppuu VASTA sitten kun johto ja omistajat joutuvat merkittävään edesvastuuseen
Esimerkiksi tässä Yrjö ja Hanna Hoivan tapauksessa toimitusjohtajalle ja hoivakodin omistavalle taholle pitäisi langettaa todella isot vahingonkorvaustuomiot sekä ehdottomat vankeustuomiot. Korjauksia alkaa tapahtua vasta sen jälkeen kun näistä tehdään varoittavia esimerkkejä, ja kun rangaistus on OIKEASTI vakava niille tahoille jotka asioista todella päättävät. https://yle.fi/a/74-20226935
Negatiivinen julkisuus ja anteeksipyytelyt eivät riitä.
Kommentit (21)
Suomessa voi kiduttaa ihmisiä systemaattisesti hoivakodissa vaikka vuosia, ja kukaan ei joudu telkien taakse tai maksamaan miljoonia. Sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Amerikassa tällaisesta saisi pulittaa miljoonia, mahdollisesti kymmeniä miljoonia vahingonkorvauksina. Suomessa riittää kun toimitusjohtaja käy sössöttämässä haastattelussa että voi että miten tässä nyt näin kävi sori hirveesti.
Ja lisää, että ei tietenkään voi ottaa kantaa yksittäistapaukseen mutta voi ainoastaan kommentoida yleisellä tasolla.
Japanissa tuossa tilanteessa toimari pyytäisi anteeksi, kumartaisi kameraan ja tekisi seppukun.
Vierailija kirjoitti:
Amerikassa tällaisesta saisi pulittaa miljoonia, mahdollisesti kymmeniä miljoonia vahingonkorvauksina. Suomessa riittää kun toimitusjohtaja käy sössöttämässä haastattelussa että voi että miten tässä nyt näin kävi sori hirveesti.
Ei se edes pyytänyt anteeksi. Osoitti vaan sormella palvelutalon johtajaa. Uskomatonta.
Toimari, palvelutalon johtaja, tiiminvetäjä ja laiminlyöntiin syyllistynyt hoitaja/hoitajat pitäisi osana rangaistusta vahingonkorvauksien ja vankeustuomioiden lisäksi tällaisissa tapauksissa sitoa sänkyyn ja antaa maata nälissään omissa kusissaan ja paskoissaan.
Tässä oli joku hyvin tiivistänyt ylen kommenttikenttään hoivakotien todellisen ongelman ja miksi nämä lööppihakuiset otsikot ovat osittain sellaisia, että kaikkien pitäisi käydä päivä kokeilemassa hoivakoti työtä.
eukkoetinen07:15
"Niin kauan kun hoitajamitoitusta ei nosteta reilusti, on selvää ettei kaikkea vaadittaavaa ehdi tehdä.
Asiakkaat ovat huonokuntoisia kahden hoitajan avulla siirrettäviä, joskus kolmenkin, ja useimmat sangyssä pestäviä, puettavia, henkilönostimella lepopyörätuoliin nostettavia, syötettäviä ja juotettavia, pesulavetilla suihkussa käytettäviä, ja useimmat tarvitsevat apua lähes kaikessa, paitsi ruokaa pystyvät itse syömään.
Sitten on aina joku levoton muistisairas joka vaeltelee jatkuvasti vaati paljon aikaa ja valvontaa. Ei voi olettaa että esim.vuorossa olevat viisi hoitajaa ehtii heti juosta hälyttävän asiakkaan luo.
Sitten ne paraskuntoisimmat ja vaatimimmat asiakkaat juoksuttavat jatkuvasti hoitajilta pikkupalveluksia jopa monta kertaa tunnissa, ja muutenkin pyytävät pajon ja usein ylimääräisiä palveluksia.
Ulkoilu vie valtavasti aikaa viileillä ilmoilla, on puettava asiakas lämpimästi ja hoitajakin käy pukemassa pukuhuoneella itselleen ulkoiluvaatteet. Vartin ulkoilu vie helposti lähes tunnin kaikkine pukemisineen.
Useat vanhukset ovat niin huonokuntoisia etteivät voi aktiivisesti osallistua viriketoimintaan,eivät jaksa olla istumassa edes lepopyörätuolissa, ja jotkut vain hermostuvat ja häiritsevät toisia ja haluavat pois.
Lääkehoito on erittäin tarkkaa ja vaativaa koska vanhuksilla on niin paljon lääkkeitä ja muutoksia tulee usein. Siksi lyhytaikaisten sijaisten ei pitäisikään ottaa vastuuta lääkehoidosta, vaan vakihoitajan pitäisi olla jokavuorossa vasaamassa lääkehoidosta.
Työlistat suunniteltava niin että vakituisia olisi täysimäärä joka vuorossa, eli vakituisisia palkattava riittäväsi myös yksityisiin hoitopaikkoihin. Sijaisia vasta sairastapauksissa ja lomantuuraajina.
Pikemminkin on ongelma että vanhuksille määrätään liikaa ja liian usein vahvoja kipulääkkeitä, määräyksen tekee aina lääkäri, yleensä etänä edes näkemättä potilasta. Jotkut omaiset vaativat jokaisern kipuu läheiselleen opioideja eivätkä ymmärrä etyä vahva ipulääkevoi aiheuttaa vanhukselle sekavuutta, uneiaisuutta ja jopa tajuttomuutta ja hengityslamaa.
Useimille terminaalivaiheessa olevalle lääkäri määrää injektiona annettavan vahvan kipulääkkeen, joten ehkä niin saa kivuttoman kuoleman, tosin sen tietää vain kuoleva"
Tähän vielä lisäisin hyvinvointialueen vaatiman järjettömän määrän kirjaamista ja tietokoneella arviointien tekoa.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa voi kiduttaa ihmisiä systemaattisesti hoivakodissa vaikka vuosia, ja kukaan ei joudu telkien taakse tai maksamaan miljoonia. Sairasta.
Eutanasiaakaan ei laillisteta uskonnollisten hihhulien vuoksi. Minä valitsisin eutanasian hoivakodin sijasta milloin hyvänsä.
Vierailija kirjoitti:
Tässä oli joku hyvin tiivistänyt ylen kommenttikenttään hoivakotien todellisen ongelman ja miksi nämä lööppihakuiset otsikot ovat osittain sellaisia, että kaikkien pitäisi käydä päivä kokeilemassa hoivakoti työtä.
eukkoetinen07:15
"Niin kauan kun hoitajamitoitusta ei nosteta reilusti, on selvää ettei kaikkea vaadittaavaa ehdi tehdä.
Asiakkaat ovat huonokuntoisia kahden hoitajan avulla siirrettäviä, joskus kolmenkin, ja useimmat sangyssä pestäviä, puettavia, henkilönostimella lepopyörätuoliin nostettavia, syötettäviä ja juotettavia, pesulavetilla suihkussa käytettäviä, ja useimmat tarvitsevat apua lähes kaikessa, paitsi ruokaa pystyvät itse syömään.
Sitten on aina joku levoton muistisairas joka vaeltelee jatkuvasti vaati paljon aikaa ja valvontaa. Ei voi olettaa että esim.vuorossa olevat viisi hoitajaa ehtii heti juosta hälyttävän asiakkaan luo.
Sitten ne paraskuntoisimmat ja vaatimimmat asiakkaat juoksuttavat jatkuvasti hoitajilta pikkupalveluksia jopa monta kertaa tunnissa, ja muutenkin pyytävät pajon ja usein ylimääräisiä palveluksia.
Ulkoilu vie valtavasti aikaa viileillä ilmoilla, on puettava asiakas lämpimästi ja hoitajakin käy pukemassa pukuhuoneella itselleen ulkoiluvaatteet. Vartin ulkoilu vie helposti lähes tunnin kaikkine pukemisineen.
Useat vanhukset ovat niin huonokuntoisia etteivät voi aktiivisesti osallistua viriketoimintaan,eivät jaksa olla istumassa edes lepopyörätuolissa, ja jotkut vain hermostuvat ja häiritsevät toisia ja haluavat pois.
Lääkehoito on erittäin tarkkaa ja vaativaa koska vanhuksilla on niin paljon lääkkeitä ja muutoksia tulee usein. Siksi lyhytaikaisten sijaisten ei pitäisikään ottaa vastuuta lääkehoidosta, vaan vakihoitajan pitäisi olla jokavuorossa vasaamassa lääkehoidosta.
Työlistat suunniteltava niin että vakituisia olisi täysimäärä joka vuorossa, eli vakituisisia palkattava riittäväsi myös yksityisiin hoitopaikkoihin. Sijaisia vasta sairastapauksissa ja lomantuuraajina.
Pikemminkin on ongelma että vanhuksille määrätään liikaa ja liian usein vahvoja kipulääkkeitä, määräyksen tekee aina lääkäri, yleensä etänä edes näkemättä potilasta. Jotkut omaiset vaativat jokaisern kipuu läheiselleen opioideja eivätkä ymmärrä etyä vahva ipulääkevoi aiheuttaa vanhukselle sekavuutta, uneiaisuutta ja jopa tajuttomuutta ja hengityslamaa.
Useimille terminaalivaiheessa olevalle lääkäri määrää injektiona annettavan vahvan kipulääkkeen, joten ehkä niin saa kivuttoman kuoleman, tosin sen tietää vain kuoleva"Tähän vielä lisäisin hyvinvointialueen vaatiman järjettömän määrän kirjaamista ja tietokoneella arviointien tekoa.
Opioideja ei todellakaan määrätä etänä. Lääkäri menettää lupansa nopeasti noin toimimalla.

Ei tuota ongelmaa ratkaista hoitajamitoituksella. Asenne ratkaisee vanhustyössäkin paljon.
Siihen voi johtokin vaikuttaa työhyvinvoinnilla ja henkilöstön hyvällä kohtelulla. Jos hoivakoti on sellainen, ettei sinne suurin osa halua töihin, niin tottahan se näkyy siinä asenteessa, millä siellä tehdään töitä. Mutta jos firmaa pyöritetään voitontavoittelu edellä ja tulos revitään hoitajien selkänahasta, niin sitä saa mitä tilaa. Omia vnhempiani en tuollaiseen paikkaan laittaisi.
Juu, ihan turha jauhaa hoitajamitoituksesta. Pitää kiinnittää huomiota laatuun. Jos on huono työpaikka, jossa työmoraali on huono, niin ei se auta mitään, onko siellä vuorossa viisi vai kuusi huonoa hoitajaa.
Vierailija kirjoitti:
Amerikassa tällaisesta saisi pulittaa miljoonia, mahdollisesti kymmeniä miljoonia vahingonkorvauksina. Suomessa riittää kun toimitusjohtaja käy sössöttämässä haastattelussa että voi että miten tässä nyt näin kävi sori hirveesti.
Joukkokanne? Haastetaan hoivakoti oikeuteen?
Tuollainen perseily ei lopu jos asiaan ei puututa oikeustoimin.
No ne lopettavat bisnekset sitten kokonaan ja vanhukset jäävät itsekseen.

Näin. Jos hoitajien annetaan työaikana istua taukotilassa ja olla omilla puhelimilla, niin hoidon laadun kannalta ei tosiaan ole mitään väliä, montako hoitajaa siellä taukotilassa on.
Vierailija kirjoitti:
No ne lopettavat bisnekset sitten kokonaan ja vanhukset jäävät itsekseen.
Ei vanhukset jää itsekseen. Hyvinvointialue kilpailuttaa palvelun tuottajat. Nyt kilpailutukset ovat voittaneet riistofirmat, jotka ovat tarjonneet halvimman hinnan ja suurimmat lupaukset. Onkin ihmetyttänyt, miten yksityinen voi tuottaa samaa laatua olevan palvelun halvemmalla kuin julkinen, vaikka hinnasta pitää jäädä voittoakin. Mutta eihän se samaa laatua sitten olekaan, kuten on nähty. Hyvinvointialue voi tuottaa palvelun myös omana työnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amerikassa tällaisesta saisi pulittaa miljoonia, mahdollisesti kymmeniä miljoonia vahingonkorvauksina. Suomessa riittää kun toimitusjohtaja käy sössöttämässä haastattelussa että voi että miten tässä nyt näin kävi sori hirveesti.
Joukkokanne? Haastetaan hoivakoti oikeuteen?
Tuollainen perseily ei lopu jos asiaan ei puututa oikeustoimin.
Hyvinvointialue voisi puuttua ainakin ihan ensimmäisenä, koska on se maksava taho, eli siinä mielessä asiakas. Voisi katsoa, onko sopimusta noudatettu. Voi myös seuraavassa kilpailutuksessa hylätä tämän kyseisen tarjoajan, heikon laadun ja aiempien kokemusten vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ne lopettavat bisnekset sitten kokonaan ja vanhukset jäävät itsekseen.
Ei vanhukset jää itsekseen. Hyvinvointialue kilpailuttaa palvelun tuottajat. Nyt kilpailutukset ovat voittaneet riistofirmat, jotka ovat tarjonneet halvimman hinnan ja suurimmat lupaukset. Onkin ihmetyttänyt, miten yksityinen voi tuottaa samaa laatua olevan palvelun halvemmalla kuin julkinen, vaikka hinnasta pitää jäädä voittoakin. Mutta eihän se samaa laatua sitten olekaan, kuten on nähty. Hyvinvointialue voi tuottaa palvelun myös omana työnä.
Kilpailutus edellyttää kilpailijoiden olemassaolon. Ukaasien ja uhkasakkojen esittäminen ei houkuta mukaan bisnekseen.
Jos tarjolla on ainoastaan yksi palvelun tarjoaja, se voi tehdä miten huonosti ja halvalla tahansa.

Ketä muka haittaa, jos tuollainen toimija lopettaa? Ei jäädä kaipaamaan. Vanhuksille kyllä hoitajia löytyy. Ei niistä nyt enää ole pulaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ne lopettavat bisnekset sitten kokonaan ja vanhukset jäävät itsekseen.
Ei vanhukset jää itsekseen. Hyvinvointialue kilpailuttaa palvelun tuottajat. Nyt kilpailutukset ovat voittaneet riistofirmat, jotka ovat tarjonneet halvimman hinnan ja suurimmat lupaukset. Onkin ihmetyttänyt, miten yksityinen voi tuottaa samaa laatua olevan palvelun halvemmalla kuin julkinen, vaikka hinnasta pitää jäädä voittoakin. Mutta eihän se samaa laatua sitten olekaan, kuten on nähty. Hyvinvointialue voi tuottaa palvelun myös omana työnä.
Kilpailutus edellyttää kilpailijoiden olemassaolon. Ukaasien ja uhkasakkojen esittäminen ei houkuta mukaan bisnekseen.
Jos tarjolla on ainoastaan yksi palvelun tarjoaja, se voi tehdä miten huonosti ja halvalla tahansa.
Meinaatko muka, että Hämeenlinnassa olisi vain yksi palvelun tarjoaja? Ei ole totta. Onhan siellä nyt tällä hetkelläkin useita.
Eikä noita riistofirmoja saa muuten kuriin kuin kovilla ukaaseilla. Niissä on johdossa todella kovat arvot. Hyvinvointialueella on vaihtoehtona myös tuottaa itse se palvelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ne lopettavat bisnekset sitten kokonaan ja vanhukset jäävät itsekseen.
Ei vanhukset jää itsekseen. Hyvinvointialue kilpailuttaa palvelun tuottajat. Nyt kilpailutukset ovat voittaneet riistofirmat, jotka ovat tarjonneet halvimman hinnan ja suurimmat lupaukset. Onkin ihmetyttänyt, miten yksityinen voi tuottaa samaa laatua olevan palvelun halvemmalla kuin julkinen, vaikka hinnasta pitää jäädä voittoakin. Mutta eihän se samaa laatua sitten olekaan, kuten on nähty. Hyvinvointialue voi tuottaa palvelun myös omana työnä.
Kilpailutus edellyttää kilpailijoiden olemassaolon. Ukaasien ja uhkasakkojen esittäminen ei houkuta mukaan bisnekseen.
Jos tarjolla on ainoastaan yksi palvelun tarjoaja, se voi tehdä miten huonosti ja halvalla tahansa.
On tuolla Kanta-Hämeen alueella useita palvelun tarjoajia. Tuohan tapahtui Hämeenlinnan kaupungin alueella. Jossain ihan syrjäisillä pikkupaikkakunnilla voi olla eri tilanne, mutta sielläkin on aina vaihtoehtona, että HVA hoitaa. Ei ole pakko kilpailuttaa, ei ole pakko ostaa.