Pohjois-Suomen tulevaisuus toivoton: Työpaikat ja ihmiset lähtevät
Taas 200 joutuu työttömäksi kun Valio ja Apetit lähtevät. Pohjois-Suomen maaseutu on jo tyhjentynyt etelään, Ouluun ja Rovaniemelle.
Nyt Pohjois Suomen suurimmasta kaupungista, Oulusta yli puolet nuorista muuttaa etelään, koska töitä ei ole. Oulun väkiluku kasvoi ainoastaan maahanmuuton takia. Ilman Maahanmuuttoa väkiluku olisi olut +3 asukasta. Väkiluvun on ennustettu kääntyvän laskuun tulevina vuosina. Kaikki yritykset lähtevät pois.
Moni Pohjoisen pienempi paikkakunta on menettänyt asukasluvustaan jopa 70%.
Työttömyys monilla paikkakunnilla jopa 25-30%. Pohjois Suomen maaseudulla asuu oikeastaan pelkkiä eläkeläisiä. Palvelut lopetettu ja opiskelupaikkoja ei ole.
Valtio investoi kaiken Etelä-Suomeen.
Miksi tämän annetaan tapahtua?
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on työtön Pohjois suomessa asuminen olisi helpompaa. Asuminen halvempaa ja luontoa paljon, johon voi lähteä ihan ilmaiseksi kävelemään ja marjoja keräämään.
Kyllähän sitä luontoa on ihan yhtälailla etelässä. Suomi on niin harvaan asuttu että kyllä kaikkialta tässä maassa löytyy metsää jossa käyskennellä ja poimia marjoja ja sieniä.
Ja se asumisen halpuus katoaa siinä kun pitää olla auto. Sellaisen ylläpito ei ole halpaa eikä jossain Kainuussa pärjää ilman, ellei sitten bunkkeroidu jonnekin Kajaanin keskustaan.
Täälläpäin on aivan normaalia omistaa jopa useampi auto ja hyvin on varaa pitää.Jokaisella 18-vuotiaallakin on ajokortti ja auto.Se on näitä elämän mukavuuksia kun ei tarvitse talvella kulkea kaiken maailman tautisten kanssa ruuhkaisessa bussissa.
Vierailija kirjoitti:
Väestö on alunperinkin asunut Etelä-Suomessa. Miksi kukaan muuttaisi pohjoiseen? Siellä ei ole töitä eikä oikein mitään muutakaan.
Miksi etelässä on niin paljon työttömiä kun siellä on töitä?Ainakin tiettyä porukkaa on aivan tarpeeksi,onneksi täällä asutaan vielä Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Pääkaupunkiseudun asukasluku on 1 600 000. Palvelut ja firmat keskitetään sinne, missä on ihmisiä.
Mitä firmoja on pääkaupunkiseudulle keskitetty? Helsinki pääkaupunkina on saanut valtaisan määrän julkishallinnon työpaikkoja. Lisäksi esim. verovaroin ylläpidetyt yliopistot ja tutkimuslaitokset työllistävät pääkaupunkiseudulla. Mielestäni julkisen sektorin työpaikkoja voisi siirtää esim. Ouluun. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi esim. Metsähallituksen pääkonttori on Helsingissä, valtion metsät sijaitsevat kuitenkin pääosin Pohjois- ja Itä-Suomessa. Samoin luonnonvaroihin kohdistuva tutkimus tulisi siirtää pois Helsingistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oulu ei edes tunnu kaupungilta kun verrataan Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle, Turkuun tai Tampereelle. Oulu on iso vain paperilla kuntaliitosten takia.
Oulussa ei ole yhtään isoa kauppakeskusta. Keskustakin todella pieni. Paljon tyhjiä liiketiloja. Rauman keskustakin tuntuu isolta Ouluun verrattuna.
Kulttuuria ja ravintoloita olemattoman vähän. Oulu on sijainniltaan liian kaukana kaikesta, siksi yritykset ja ihmiset lähtevät sieltä. Siksi Oulu ei pärjää.
Pitää olla aika sekaisin jos haluaa Etelä-Suomeen muuttaa.Kamalia paikkoja nuo kaupungit nykyään.
Sinulla on siis vaikeuksia ymmärtää että kaikki eivät ajattele samalla tavalla kuin sinä. Suosittelen että kasvat aikuiseksi ja hyväksyt sen tosiasian, että meitä on moneen junaan.
Enemmän nämä etelän kaupungit vetävät porukkaa puoleensa kuin pohjoisen korpimaat. Eli edustat vähemmistöä.
Sinullakin on vaikeuksia ymmärtää että kaikki eivät ajattele kuten sinä.Normaali ihminen ei halua asua ma m u landiassa.Onneksi ei tarvitse.Lähinnä säälittää siellä asuvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääkaupunkiseudun asukasluku on 1 600 000. Palvelut ja firmat keskitetään sinne, missä on ihmisiä.
Mitä firmoja on pääkaupunkiseudulle keskitetty? Helsinki pääkaupunkina on saanut valtaisan määrän julkishallinnon työpaikkoja. Lisäksi esim. verovaroin ylläpidetyt yliopistot ja tutkimuslaitokset työllistävät pääkaupunkiseudulla. Mielestäni julkisen sektorin työpaikkoja voisi siirtää esim. Ouluun. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi esim. Metsähallituksen pääkonttori on Helsingissä, valtion metsät sijaitsevat kuitenkin pääosin Pohjois- ja Itä-Suomessa. Samoin luonnonvaroihin kohdistuva tutkimus tulisi siirtää pois Helsingistä.
Metsähallituksella saa olla töissä missä vain valtion toimipisteessä. Vaikka Oulussa. Ja kyllä siellä oululaisia työntekijöitä onkin.
Oulussa ei ole metsätieteiden koulutusta, niin siellä ihan kertakaikkisesti ei ole riittävää työvoimareserviä Metsähallitusta varten.
Muitakaan aloja ei voi siirtää, kun valtaosa sopivasti koulutetusta väestöstä asuu pk-seudulla. Eikä riitä, että on yhdelle töitä, kun puolisollekin pitäisi löytyä työpaikka. Ihmiset pariutuvat pääasiassa samasta sosiaaliluokasta, joten maisterisnaisella ei ole mitään bensalenkkaria puolisona.
Oulussa on yliopisto, mutta se ei ole erityisen vetovoimainen muuta kuin pohjoisessa asuvien osalta. Etelästä tullaan sitten, jos ei muualle päästä. Ouluun on selkeästi alemmat pisterajat joka alalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on työtön Pohjois suomessa asuminen olisi helpompaa. Asuminen halvempaa ja luontoa paljon, johon voi lähteä ihan ilmaiseksi kävelemään ja marjoja keräämään.
Kyllähän sitä luontoa on ihan yhtälailla etelässä. Suomi on niin harvaan asuttu että kyllä kaikkialta tässä maassa löytyy metsää jossa käyskennellä ja poimia marjoja ja sieniä.
Ja se asumisen halpuus katoaa siinä kun pitää olla auto. Sellaisen ylläpito ei ole halpaa eikä jossain Kainuussa pärjää ilman, ellei sitten bunkkeroidu jonnekin Kajaanin keskustaan.
Minä en oikein ymmärrä tuota auton ylläpidon kalleutta. Kyllähän sitä pitää huoltaa, mutta kalliimmaksi minulle tulisi linja-autolla kulkea täällä haja-asutusalueella plus että iltaisin kuuden jälkeen ei enää kulje yhtään bussia, kesäisin vain kaksi vuoroa päivässä... Mun henkilöauton ylläpitokulut on noin 50-1000e vuodessa, polttoaine 70e/kk, ajomäärä noin 1000 km/kk, suurimmaksi osaksi työmatka-ajoa. Uutta autoa ei ole tarvinnut ostaa koskaan, eli hankintahinta ei päätä huimaa.
Sitten kun tekoäly on vienyt meidän valkokaulustyöläisten työpaikat, meillä on pari hehtaaria viljelymaata ruuantuotannon avuksi. Mitään täyttä omavaraisuutta ei varmaan ole tulossa, mutta kaupungissa ei olisi tätäkään vähää. Jo nyt viljelemme omat perunat, porkkanat, sipulit, kaalit, herneet, tomaatit, kurkut, omenat, luumut, kirsikat ja marjat ihan harrastuspohjalta, vaikka käymme kummatkin töissä, eikä mitään rahallista pakkoa tällaiseen puuhasteluun olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääkaupunkiseudun asukasluku on 1 600 000. Palvelut ja firmat keskitetään sinne, missä on ihmisiä.
Mitä firmoja on pääkaupunkiseudulle keskitetty? Helsinki pääkaupunkina on saanut valtaisan määrän julkishallinnon työpaikkoja. Lisäksi esim. verovaroin ylläpidetyt yliopistot ja tutkimuslaitokset työllistävät pääkaupunkiseudulla. Mielestäni julkisen sektorin työpaikkoja voisi siirtää esim. Ouluun. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi esim. Metsähallituksen pääkonttori on Helsingissä, valtion metsät sijaitsevat kuitenkin pääosin Pohjois- ja Itä-Suomessa. Samoin luonnonvaroihin kohdistuva tutkimus tulisi siirtää pois Helsingistä.
Metsähallituksella saa olla töissä missä vain valtion toimipisteessä. Vaikka Oulussa. Ja kyllä siellä oululaisia työntekijöitä onkin.
Oulussa ei ole metsätieteiden koulutusta, niin siellä ihan kertakaikkisesti ei ole riittävää työvoimareserviä Metsähallitusta varten.
Muitakaan aloja ei voi siirtää, kun valtaosa sopivasti koulutetusta väestöstä asuu pk-seudulla. Eikä riitä, että on yhdelle töitä, kun puolisollekin pitäisi löytyä työpaikka. Ihmiset pariutuvat pääasiassa samasta sosiaaliluokasta, joten maisterisnaisella ei ole mitään bensalenkkaria puolisona.
Oulussa on yliopisto, mutta se ei ole erityisen vetovoimainen muuta kuin pohjoisessa asuvien osalta. Etelästä tullaan sitten, jos ei muualle päästä. Ouluun on selkeästi alemmat pisterajat joka alalle.
Itse olen työskennellyt Helsingissä eräässä valtion keskusvirastossa ja nähnyt, miten tehotonta työskentely valtion virastoissa on. Nyt, kun edessä on valtion menojen leikkaus, tulisi valtionhallinto käydä huolella läpi. Virastojen tulee keskittyä ydintoimintoihin ja ne tulee hoitaa tehokkaasti. Samalla sellaiset yksiköt (kuten esim. Metsähallitus), joiden toiminta kohdistuu "maakuntien" asioihin, tulee siirtää pois Helsingistä. Helsingissä syntyneet ja kasvaneet ymmärtävät Helsingin asioita, mutta eivät muun Suomen asioita.
Näistä Helsingin palkoista on jäänyt niin hyvin säästöön, että voidaan elää siellä maalla sitten, JOS tekoäly vie työt.
Toistaiseksi ei näytä siltä, että niin kävisi.
Vierailija kirjoitti:
Jos on työtön Pohjois suomessa asuminen olisi helpompaa. Asuminen halvempaa ja luontoa paljon, johon voi lähteä ihan ilmaiseksi kävelemään ja marjoja keräämään.
Halvempaa ja halvempaa. Itselläni on ollut jo vuosia tarkoitus palata kotikylälle, kun täällä kaupungissakaan ei ole töitä, mutta vuokrat ja sähkön siirto ovat siellä sellaisissa hinnoissa, että ainut mahdollinen asumismuoto työttömänä olisi asua jonkun muun nurkissa. Sitten ihmetellään, miksi nuoret lähtevät eivätkä palaa.
Pohjoisessa on teollisuutta ja kaivoksia jotka työllistää turismin ja palveluiden lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Pohjoisessa on teollisuutta ja kaivoksia jotka työllistää turismin ja palveluiden lisäksi.
Eli duunarihommia.
Ei löytyisi minulle JA puolisolleni töitä. Vain toiselle ei missään tapauksessa riitä.
Eikä edes sitä yhtä löytyisi.
Niin ja Suomen suurin peruskoulu on Ritaharjun koulu Oulussa.
Se ei kuitenkaan ole vetovoimatekijä Oululle vaan ihan päinvastoin. Täällä Helsingissä on kaikkialla kävelymatkan päässä lähikoulu, jossa on puolet vähemmän oppilaita. Enemmän lasten kokoinen koulu.
Jättipäiväkoteja on valitettavasti täälläkin.