" Mä haluun tissimaitoo"
Esikoistyttömme on nyt 3,5-vuotias. N. vuosi sitten hän alkoi kovasti kiinnostumaan alapään asioista, kuten kaikki ikäisensä, enkä kiinnittänyt tähän nimenomaiseen asiaan erityistä huomiota. Joskus puoli vuotta sitten pimpin, pippelin, pissan ja kakan sun muun hokeminen alkoi välillä mennä liiallisuuksiin, joten sovittiin (tän palstan vinkistä, muuten), että niistä asioista puhutaan vessassa. No se selvisikin mallikkaasti ja n. viikon ajan tyttö ravasi vessassa ihan oma-aloitteisestikin juttelemassa vessajuttunsa.
Kuitenkin asiassa on ollut koko ajan vähän muutakin. Tyttö haluaa kosketella muiden ihmisten sukuelimiä ja rintoja, ja haluaa, että muut koskevat häneen. Hän on sanonut kaikenlaista asian tiimoilta, kuten: " Laitetaan pippeli/sormi pimppiin" tai " Mä haluun silittää sun pimppiä" . Välillä hän suorastaan hyökkää laittamaan sormiaan muiden jalkoväleihin. Olemme selittäneet, että pimpit, pippelit ja tissit ovat jokaisen yksityisaluetta, eikä sinne saa mennä koskemaan ilman lupaa; paitsi jos on äiti tai isi tekemässä peppupesua illalla tms. Sukuelinsanojen hokeminen on ilmaantunut taas käytökseen. Hän on alkanut esitellä omaa pimppiään esim. iltarasvauksen yhteydessä; jätän tämän käytöksen huomiotta.
Hän haluaisi kovasti sylissä ollessaan leikkiä rinnollani (vatvoa niitä, nostella, järjestellä, puristella, halailla...). Hän pyytää saada tissimaitoa; selitän, että minulta ei sitä tule, mutta pyytää saada leikkiä. En anna ottaa rintaliivejä pois, koska tilanne tuntuu kiusalliselta, joten hän sitten hörppäilee ilman varsinaista huulikontaktia.
Olenko ihan ylihysteerinen? Onko tämmöinen ihan normaalia tämänikäisten keskuudessa? Jotenkin vain tuntuu oudolta tuo fiksaatio. Emme ole mitään tiukkapipoja ruumiinosien (tai seksinkään) suhteen ja olemme alusta asti pitäneet " elinsanoja" samanlaisina kuin vaikka sanaa " jalka" tai " selkä" , eli ne nyt vaan on ruumiinosia.
Lähinnä mieleen tulee, että olisiko tyttö joskus (tai useamman kerran?) nähnyt meidät miehen kanssa rakastelemassa ja säikähtänyt moista outoutta, ja alkanut sitä purkaa puhumalla?
Mielessäni vaan kummittelee eräs keskustelu tytön kanssa aivan toisessa yhteydessä. Hän sanoi, selvästi jotakuta matkien: " Tästä ei sitten puhuta muiden kanssa." Päässäni soi pieni hälytyskello tästä sanamuodosta, joten kysyin: " Ai mistä ei puhuta?" Vastaus oli: " No siitä, miten me leikitään." Yritin selvittää, kuka niin oli sanonut, oliko puhunut tytölle itselleen, mistä oli kyse jne., mutta ei suostunut vastaamaan. En painostanut, koska en halunnut säikäyttää häntä pahemmin.
Mitähän mä tämänkin asian kanssa teen? Sanokaa please mulle, että saa nauraa itselleen kun on niin tiukkishysteerinen esikoisen äiti...
Kommentit (33)
Kiitos 32 - kaapista löytyy molempia. Kävin just lukemassa sen pullonkin mutta nimeä en huomannut tarkistaa :D
ap, NYT töihin keletana
tällä öljyllä ihan ceridan tai ceridal enpä itsekään tarkkaan nimeä muista... niin edelliselle vastaajalle.
No onneksi osa vastauksista asiallisiakin, kannattaa asia tietenkin selvittää johtui tämä nyt mistä tahansa, mutta ilman hysteriaa ja liiallisuuksiin menemistä ja itse tekisin kyllä niin että keskustelisin myös miehen kanssa asiasta, että olet tullut siihen tulokseen että tämä ei ole normaalia käytöstä ja johtuu jostakin ja haluat selvittää asian mistä johtuu ja aiot sitä kysyä asiantuntija taholta mitä tämä voi tarkoittaa...
roikut täällä ja rustailet hymynaamoja, eipä näköjään huolet paina...juuh
Olet täällä joskus neuvonutkin aloittelevia provoilijoita, kuinka ei pidä vetää liian överiksi vaan olla uskottava.
Oma uskottavuutesi hiukan kärsii tästä tavasta napata provojesi aiheet päivän muista keskusteluista. Juttujesi perusteella sulla on sen verran mielikuvitusta, että voisit keksiä aiheenkin ihan itse..?
On teillä tylsä nuoruus kun roikutte av:lla kun voisitte yhtä hyvin ryypätä ulkona ja saada pillua/munaa tai ehkä jopa molempia. Vai ootteko rumia teinareita? Sellasia joiden pitäs maksaa seksistä mutta kun ei ole fyrkkaa ja vanhemmatkin on köyhiä?
kiitos asiallisista vastauksista ja hyvää iltaa kaikille!
t: ap
ps. tytöllä on muuten nukkekodissa vessan pytty johon aina vie nuket ja sanoo no niin nyt näytä minulle mitä siellä on?
Mietin tuota rintojen hyväilyä esimerkiksi; jos on nähnyt isänsä tekevän niin naiselle, niin matkii häntä? Ja jos on yllättänyt isänsä jonkun toisen kanssa niin isä on käskenyt olla kertomatta asiasta muille.. Tämä selittäisi myös sen, miksi tyttö tietää että pimppiin voi jotakin työntää.
Tällaista oikeasti tapahtuu ja on hyvä käydä aiheesta asiallista keskustelua. Nämä muutamat törkeäkieliset postailijat voisivat opetella käytöstapoja, suomen kielen kielioppia sekä sydämen sivistystä.
Halusin vain kysyä mielipidettänne mutta pitihän se arvata, että minut teilataan :(
Tyttö tekee myös sitä, että kaivaa isänsä kalsarit pyykkikorista ja laittaa ne päähänsä heijaten samalla itseään ja mumisten " rämö, rämö!"
Ehkä tämä on sitten normaalia.
Vierailija:
Halusin vain kysyä mielipidettänne mutta pitihän se arvata, että minut teilataan :(
Tyttö tekee myös sitä, että kaivaa isänsä kalsarit pyykkikorista ja laittaa ne päähänsä heijaten samalla itseään ja mumisten " rämö, rämö!"
Ehkä tämä on sitten normaalia.
Menkää nyt teinit, ihan oikeesti jo poooooooooooooisssssssssssss....
ja sitten joukko huonoa sekä mautonta huumoria ap:n aiheen pohjalta viljeleviä feikki-ap:ta.
ap