Suomen sähköjärjestelmä vaarassa?
Energiakaupungit ry:n mukaan energiatehokkuuden kehittäminen vaarantaa Suomen sähköjärjestelmän:
Väite: Orpon hallitus vaarantaa Suomen sähköjärjestelmän – "Käsittämätöntä ja törkeää"
Näköjään kyseisen yhdistyksen omistajina ovat energiayhtiöt, jotka saavat sitä paremmat tulot, mitä korkeampi energiankulutus Suomessa on. Järjestö vastustaa sitä, että hallitus aikoo antaa 110 miljoonaa euroa yhteensä 2 vuodessa avustusta energiatehokkuuden parantamiseen. Se voi hieman vähentää energiankulutusta ja samalla energiayhtiöiden laskutusta.
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
Kyse on samoista yhtiöistä, jotka ovat rakentaneet valtavan määrän sähkökattiloita viime vuosina ja aiheuttaneet valtavat tarpeet valtakunnan veron sähköverkon vahvistamiseen sähkönkulutuksensa kasvun takia. Ne eivät ole käytössä pakkasilla, mutta aiheuttavat tällä hetkellä verkon paikallisen kulutushuipun silloin kun ovat käytössä.
valtakunnan veron -> valtakunnan verkon
Yhtiöt siis sähköistävät omaa toimintaansa, mutta edunvaltontajärjestö vastustaa sitä, että rakennusten energiatehokkuutta parannettaisiin ja että energiankulutus laskisi.
Energian kulutukseen tulee pian nolla perään kun saadaan tänne pari datakeskusta ja samalla tulee kyllä nolla sähkölaskun perään.