Poliisi epäilee: Autoja tuhonnut tulipalo Helsingin Roihuvuoressa oli teinipoikien tekosia
Üllatuuus. Haiskahtaa tietty seikka tässäkin.
- - -
HELSINGIN poliisi epäilee kolmea nuorta Roihuvuoren autokatospalosta. Kaksi epäillyistä on 16-vuotiaita ja yksi 14-vuotias. Epäillyt ovat poikia. Poliisi epäilee, että tulipalo oli tahallaan sytytetty, mutta tekijät eivät välttämättä ole ymmärtäneet seurausten laajuutta.
Roihuvuoressa Untuvaisenkujalla sijaitseva autokatos ja siihen parkkeeratut kahdeksan autoa paloivat pääsiäisenä 4. huhtikuuta. Myös katoksen lähellä olleet neljä muuta autoa saivat palossa vaurioita. Vahinkojen rahallinen arvo ei ole vielä tiedossa.
Tekoa tutkitaan törkeänä vahingontekona. Nuorten kuulustelut ovat vielä osin kesken, mutta poliisilla on jo käsitys palon syttymistavasta.
- - -
TUTKINNASSA on tullut ilmi myös muita rikosepäilyjä.
”Laite-etsinnässä epäiltyjen matkapuhelimista löytyi muun muassa fyysiseen väkivaltaan liittyvää kuvamateriaalia. Kuvamateriaali sisältää esimerkiksi toiseen nuoreen kohdistuvaa fyysistä pahoinpitelyä, jossa on mukana nöyryyttämiseen viittaavia elementtejä, kuten uhrin pakottamista anteeksipyyntöön”, Korkalainen toteaa tiedotteessa.
Kommentit (22)
Tuskin olivat kantasuomalaistten kakruja. Minkähän säännön tai lain mukaan näitäkään ei saada vastuuseen.
Roadmanit vähän keppisteli. Kyllähän nyt vääräuskoisten autoja saa polttaa ja itseasiassa sehän on vaan hyvä että luonto pelastuu. Sitähän te ihmisvihaaja vihreät saastat toivotte.
Avaruusinsinööri keksi juuri tulen.
Ottaneet mallia Ruotsin serkuiltaan.
Vierailija kirjoitti:
Ja poistoon
Sinulle paras kohtalo on joutua elämään vanhuutesi Suomessa jossa enemmistö on ruskeiden äo 70 vandaalien lapsia ja sinä olet eläkkeetön päähänpotkittu valkoisen vähemmistön edustaja.
Rasisti AP. Miksi levität vihapuhetta?
Vierailija kirjoitti:
Ja poistoon
Etkö olekaan ylpeä uhrihierarkiasi huipun vihasta suomalaista yhteiskuntaa kohtaan?
Arvasin. Tilaustöitä pukkaa. Onneksi on aina som**i pelastamassa. 🤣
Epäily on hyvin vahva, että kyse on vassareiden lemmikeistä.
Vierailija kirjoitti:
Rasisti AP. Miksi levität vihapuhetta?
Mitä vihapuhetta on vakavista rikoksista kertominen?
Kuinka kertoa että epäillyt ovat nee ke rei tä kertomatta että epäillyt ovat nee ke rei tä.
Kulttuuri se vain jatkaa rikastumistaan.
Laite-etsinnässä epäiltyjen matkapuhelimista löytyi muun muassa fyysiseen väkivaltaan liittyvää kuvamateriaalia. Kuvamateriaali sisältää esimerkiksi toiseen nuoreen kohdistuvaa fyysistä pahoinpitelyä, jossa on mukana nöyryyttämiseen viittaavia elementtejä, kuten uhrin pakottamista anteeksipyyntöön”
Hakkaavat myös kantisteinejä muun rötöstelyn ohella.
Demslam saa kaiken näyttämään niin ihanalta ja värisevältä!
Toteuttivat todellista osaamistaan. Ovat luultavasti näitä huippuosaajia. Pääjehu voi olla ulkomailla.
Ja poistoon