Is Taas karmea luku Suomen taloudesta. Suomen talouden pahin mörkö eli kuluttajien heikko luottamus jatkoi heikkenemistään huhtikuussa.
Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku oli huhtikuussa -12,5, kun se maaliskuussa oli -11,5 ja helmikuussa -10,5. Kuluttajien luottamus on tullut alas yhtä soittoa viime marraskuusta.
Sosioekonomisista ryhmistä ylemmät toimihenkilöt olivat vähiten pessimistisiä (-2,3). Hyvin kielteisesti talouskehitystä arvioivat huhtikuussa työttömät (-20,9) ja eläkeläiset (-20,8).
Ajankohtaa pidettiin erittäin epäotollisena kestotavaroiden hankinnalle. Aikeita rahankäyttöön oli vain niukasti. Kuluttajista vain 13 %:n mielestä hetki oli otollinen hintaville hankinnoille.
Asunnon ostoa suunniteltiin vähiten 1990-luvun jälkeen.
Kommentit (7)
Minä toivon että ihmiset jotka tuntevat olonsa syyllisiksi siitä mitä minä olen kirjoittanut ymmärtäisivät että minä en sano tätä koska haluan heille pahaa, vain koska minä uskon että tämä on heidänkin etu ymmärtää, loppu tulee joko hyvällä tai pahalla, hyvällä ei ole pöydällä korttina pelattavissa loputtomiin.
Ongelma ei ole järjestelmä, ongelma on että sen terveydestä ei enää huolehdita, käytännössä jokainen järjestelmä toimii kun se toteutaan oikein, mutta yksikään ei kestä kun mekanismeja ei suojella, kun eliitille sallitaan laillistettu rikos.
Lobbaukset on lahjuksia eli demokratia on kaupan.
Sisäpiirikauppoja ei valvo enää oikein kukaan, eikä niistä vastuusen joudu.
Eturistiriidat sijoituksissa ajaa käytännössä kaikki poliitikot ajamaan vain oman ja kavereidensa lompakkojen etua.
Työn arvo on irroitettu tekemisestä kikkailuun ja vedonlyöntiin pörsseissä.
Valtionvelka valuu suoraan yksityisille lainaajille.
Lähes kaikki valtion tuottava omaisuus on myyty yksityisille.
Ei ole semmoista järjestelmää joka kestäisi tämmöistä määrää korruptiota.
jokainen korruptioon osallistuva aina sen perustelee itselleen näin, "tämä minun korruptio on niin pientä ja kaikkihan sitä tekee", niistä puroista kasvaa iso joki, postin yksityistämisen olisi kestänyt, taksi-alan tuhoamisen myös, julkisten varojen siirtämisen yksityiseen terveydenhuoltoon, tekevän työn lähettämisen halpa-maihin, ulkomaalaisten raijaamisen tänne halpa-työvoimaks jne jne, mutta kaikki yhtä aikaa on se kusinen soppa jossa me nyt uimme.
Suomi on niitä harvoja valtioita, joissa ei ole korruption ehkäisemiseen keskittynyttä toimielintä. Helppohan siinä on todeta, ettei meillä ole korruptioita, kun kukaan ei sitä tarkkaile eikä tutki. Ei ole siis esittää mitään dataa. Ei valtion sisäpuolelta eikä ulkopuolelta.
Tämän tien päässä on se että täältä tuikataan pörssi ja data-keskukset tuleen ja velat nollataan, työnteon välineet ja korruptoituneen oligarkki-porvariston omaisuus jaetaan uudelleen ja heitä jahdataan pitkin maailmaa vuosikymmen vastuuseen, usko euroon katoaa ja markka tulee takas ja me aloitetaan alusta banaanivaltiona.
Näennäisen itsetuhoisia päätöksiä kuten halpa-työvoimaa ulkomailta tehdään tämän prosessin hidastamiseksi, että se tilanne jäisi jonkun muun korjattavaksi ja itse voi laittaa taskut täyteen ja paeta ulkomaille, valitettavasti koko maailma kärsii samasta ongelmasta, missään ei ole kohta turvallista heille.
Oikestolaiset talousosaajat päättämässä. Vieläkö etsivät tuntematonta jarrua?
Riikka ja Petteri ovat niin kovapäisiä etteivät edelleenkään suostu uskomaan, vaan jatkavat omaa via doloroosaa.
Tässähän on se huvittava puoli, että en tunne ketään joka oikeasti säästelisi eli tavalliset ihmiset kuluttavat vanhaan tapaan, ei vähemmän eikä enemmän. Se on pienituloisten osuus, joka vetää kulutusta alas.
Kiitos orpopurra