Monissa perheissä on sekä rehellisyyttä että valehtelua, ja vaikutus riippuu paljon siitä, kuinka usein, missä tilanteissa ja millä tavalla

nämä ilmenevät...Joskus asiat ovat selkeitä ja luotettavia, joskus taas epäselviä tai harhaanjohtavia. Tällöin lapselle ei välttämättä muodostu vakaata tunnetta siitä, voiko ympäristöön luottaa. Se voi näkyä aikuisena epävarmuutena tai varautuneisuutena ihmissuhteissa.

Lapsi oppii usein selviytymisstrategioita:

tarkkailemaan muita hyvin herkästi,

välttelemään konfliktia,

joskus itsekin muokkaamaan totuutta tilanteen mukaan.
Nämä voivat olla hyödyllisiä lapsuudessa, mutta aikuisena ne voivat hankaloittaa avoimuutta ja luottamusta.

Jos tärkeät ihmiset ovat välillä rehellisiä ja välillä eivät, lapsi voi oppia, että läheisyys ei ole täysin turvallista. Tämä voi näkyä joko etäisyytenä tai toisaalta voimakkaana tarpeena varmistella toisten luotettavuutta.

Aikuisiällä voi olla vahva tarve rehellisyyteen, mutta samaan aikaan taipumus peitellä asioita, koska se on ollut osa opittua mallia. Tämä voi tuntua sisäisenä jännitteenä.

On kuitenkin tärkeää huomata, että vaikutukset eivät ole “tuomio”. Monet ihmiset, jotka ovat kasvaneet ristiriitaisissa ympäristöissä, pystyvät myöhemmin rakentamaan hyvin vahvan arvopohjan ja tietoisen suhteen rehellisyyteen – joskus jopa vahvemman juuri kokemustensa vuoksi.