Lue keskustelun säännöt.
Miten hyväksyä lapsettomuus?
16.04.2026 |
Tässä vuosien saatossa on käynyt ilmi, että en tule koskaan saamaan omaa biologista lasta sairauteni vuoksi. Nyt olen siinä iässä, että seuraan sukulaisten ja tuttavien perheiden perustamista. Tunnen katkeruutta siitä, ettei sairauttani otettu terveydenhuollossa vakavasti, eikä hoidettu tarpeeksi ajoissa. Tunnen pelkoa siitä, että tämä tuskainen tunnetila jatkuu tulevaisuudessa. Keskeytin aikoinaan kivuliaat, kalliit ja rankat lapsettomuushoidot. Tunnen itseinhoa, vaikka tiedostan, ettei siihen ole syytä. Tunnen kipua kun ajattelen sitä, etten voi koskaan pidellä pientä, omaa vastasyntynyttä sylissäni.
Minulla on kumppani, joka yrittää ymmärtää, vaikka hän pysty lapsellisena tai sukupuolenkaan vuoksi samastumaan täysin. Emme siis jaa tätä lapsettomuuden surua. Tavallaan muodostamme kuitenkin perheen, jossa minulla ei ole vanhemman oikeuksia tai toisaalta velvollisuuksiakaan.
Onhan lapsettomuudessa toki hyviäkin puolia. Ei tarvitse kuluttaa rahaa, aikaa ja energiaa lapsiin, vaan voi keskittyä itselle mielihyvää tuottaviin asiohin. Nykyään saattaa kulua päiviä tai jopa viikkoja, etten ajattele asiaa. Mutta viimeistään kuukautisten kynnyksellä ja alettua nämä asiat hiipivät jostain mieleen kuin pakotettuina.
Kommentit (17)
Jonkun päiväkodin pihalta käy hakemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitteko harkita sijaisvanhemmuutta? Heitä tarvitaan.
Sinun on pakko hyväksyä se. Ja surusi.
Mä puolestaan tunnen usein syyllisyyttä siitä, että tuli tehtyä lapsia tällaiseen maailmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ehkä kannata täältä hakea vertaistukea. Palsta on täynnä veloja, inceleitä ja ylipäätään vajaaälyistä porukkaa. Simpukka ry on ollut itselleni hyödyksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä kannata täältä hakea vertaistukea. Palsta on täynnä veloja, inceleitä ja ylipäätään vajaaälyistä porukkaa. Simpukka ry on ollut itselleni hyödyksi.
Olethan sinäkin täällä.
Minäkin olen täällä mutta en ole vela, incel enkä ylipäätään vajaaälyinen. Olen vain äiti jonka lapsi kuoli. Ja tämä sekundäärinen lapsettomuus minun on pakko hyväksyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jestas mitä uhriutumista. Ihan niinkuin Suomessa olisi pula sijaisperheistä tai ylipäätään tukiperheistä.
Ja aika paksua ajatella että naisen ajatus lapsettomuudesta on tottakai tärkeämpää kuin miehen kokemus asiasta.
Adoptio tai sijaisvanhemmuus on vaihtoehtoja myös, jos oikeasti lapsen haluaa.
Toisaalta kyllä sen lapsettomuuden surunkin voi vaan surra läpi ja jatkaa elämää sen hyväksyneenä, että lapsia ei elämään tule. Itse jäin lapsettomaksi, koska en löytänyt puolisoa, enkä ollut valmis tietoiseen yksinhuoltajuuteen keinohedelmöityksen avulla. Ottihan se koville jokusen vuoden, kun tajusi että pian on liian vanha enää edes saamaan teoriassa lasta, mutta jossain vaiheessa sen hyväksyin, ja nyt kohta viisikymppisenä ei harmita yhtään, ettei lapsia ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta kuulostaa että sä olet aika hyvin osannut käsitellä asiaa. Varmasti sellainen ylipääseminen jossa yhtäkkiä kaikki negatiiviset tunteet asiasta katoaisivat ei ole realistinen. Mutta ehkä puolison lapset voivat tuoda elämääsi lapsiin liittyvää iloa? Mun bonusmamma on mulle yhtälailla tärkeä kuin vanhemmat, vaikkei asuttu säännöllisesti saman katon alla. Hän oli läsnä ja välitti ja piti minua kuin omaansa. Se on koko elämän kestävä ihmissuhde.
Me saatiin lapsia, lapsettomuushoidot ym käyty ja ovathan he olleet iso ilo ja onni. Mutta nyt aikuisuuden kynnyksellä heillä on kohta jo oma elämä, opiskelut voi viedä ulkomaille jne. Jolloin ollaan arjessa puolison kaa taas keskenämme ja elämän sisällön täytyy olla muu kuin lapset, mielekäs työ, harrastukset ym.
Saat surra, mutta löydä elämästäsi hyvät asiat ja anna niille tilaa.
Lapsettomuuden suru on surtava, suru muuttaa muotoaan vuosien myötä. Jossain vaiheessa se muuttuu lapsenlapsettomuuden suruksi, kun ystävät saavat lapsenlapsia. En kuitenkaan ole katkeroitunut.
Minulla on onneksi "lainalapsia", joiden elämässä olen saanut ja saan olla mukana. Useampi kummilapsi ja sisarusten lapsia.
Tällaisessa maailmantilanteessa tällä hetkellä näen jotakin hyvää lapsettomuudessani, jälkeläiseni eivät joudu kokemaan sotia tulevaisuudessa.
Tsemppiä sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raskaana oleva nainen on kyllä kiihottava
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naisen raskausvatsa tuo itselleni mieleen helliä tunteita. Minulla ei ole lapsia, mutta haluaisin kyllä joskus tulla isäksi. Toivottavasti se toteutuu.
Ne joilla ei ole omia lapsia ei voi ymmärtää kuinka mahtava tunne on olla isä. Se rakkaus on erilaista ja syvempää kuin mikään muu rakkaus mitä ikinä voit kokea
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä kannata täältä hakea vertaistukea. Palsta on täynnä veloja, inceleitä ja ylipäätään vajaaälyistä porukkaa. Simpukka ry on ollut itselleni hyödyksi.
Onko kivaa haukkua muita ja nostaa itseään? Väärä paikka hakea apua.
Haukotus.