Aikuisten illanviettoon mukaan tuotu lapsi
Eilen vietettiin vähän naisten iltaa erään ystävän kotona. Ohjelmassa oli sellaista aikuisten asioista juttelemista, hyvää ruokaa, naksuja ja pari juomaa kuka haluaa ottaa.
Yksi naisista toi 8v. lapsen mukanaan. Ei saanut hoitopaikkaa, ei kai haittaa, hän meitä häiritse, piirtelee ja saa olla puhelimella.
En tiedä, kyllä minua häiritsi. Piti miettiä juttujen tasoja lapsen korville sopiviksi, vaikka hän ei näyttänyt kuuntelevan, niin kyllä ne kuuntelevat, Lapsella oli asiaa äidille monta kertaa ja aikuisten jutut keskeytyivät. Vähän näytti lapsella tylsääkin olevan ja odotti kotiin lähtemistä. Vaikka ei nyt tarkoitus ollut muutenkaan ottaa paria juomaa enempää, niin yhteen jäi kun oli minusta jotenkin kiusallista juoda lapsen läsnä ollessa, vaikkei omani ollutkaan. Ei oikein päässyt juttelemaan aikuisten juttuja aikuisten seurassa kun juuri sellanen oli illan tarkoitus. Syödessä keskusteltiin asioita, jotka sopivat 8-vuotiaalle ja myöhemmin se yksin nurkassa kyyhöttävä 8v. oli aika kiusallinen fiiliksentappaja.
Mitä mieltä muut olette, millaisia fiiliksiä, jos joku ottaa lapsen mukaan aikuisten iltaan?
Kommentit (184)
Jotkut mamma-tyyppiset naiset eivät ymmärrä, että lapset pilaavat illanvieton tunnelman. Jos siis kyse ei ole alunperinkin lastenkutsuista.
Mammojen kanssa on myös vaikea keskustella yhtään syvemmin mistään, koska ne seuraavat jatkuvasti toisella silmällä jälkikasvunsa tekemisiä ja keskittyminen on muualla. Keskustelua on vaikea pitää yllä.
Lapsille on ihan aikansa ja paikkansa, mutta se ei ole aikuisten illanvietossa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se ahdistavaa sille lapsellekin. Olen ainakin itse ollut pari kertaa lapsena aikuisten illanvietossa mukana, ja vaikka ei nyt aikuiset mitään perskännejä vetäneetkään ja varoivat sanomisiaan, kyllä se lapsi aistii sen tilanteen outouden.
Eivätkö aikuiset saisi pitää hauskaa? Onko sellainen varattu vain lapsille?
Aikuisten hauskan pito on lapsista, eroista, sairauksista, yms aikuisten asioista keskustelu?
Mistä sinun tuttavapiirissä jutellaan, kun aikuisia on koolla?
Lasten kakan koostumuksesta pääasiassa.
T. Av-mamma
Ai te kaikki olette vastasyntyneiden vauvojen äitejä. Ymmärrän, te kaikki vielä imetätte, joten tapaamiset on ihan lyhyitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole 5 vuoteen osallistunut kaveriporukan illanviettoihin, koska meillä on lapsi. Ei osallistu mieskään. Kovasti kyselevät, että koska saatte lapsen hoitoon, koska taas tulette mukaan, mutta ei aina ole helppoa saada hoitajaa juuri tietyksi illaksi ja alkuyöksi, joten helpompi vaihtaa kaveriporukka "lapsellisiin päivätapaamisiin".
Tuolla tavalla ne kaveriporukat vaihtuvat. Kyllästyvät kyselemään teitä jatkuvasti mukaan, joten pian sinulla on äitipiiri uutena kaveriporukkana.
Miten niin pian? Se on ollut raskausajasta lähtien, mutta vanha kaveriporukka tuntuu edelleen uskovan, että elämää ei ole ilman illanviettoja ja lapsettomia viikonloppuja. Me lapselliset tiedämme, että jo vain on ja ne vapaat viikonloput ovat parisuhdeaikaa, ei kavereitten kanssa hengailua.
Eiväthän ne mitään kavereita enää ole, vaan entisiä kavereita.
Miksi he olisivat entisiä kavereita, jos heitä kohtaa vaikka lounasaikaan tai sunnuntaibrunssilla kahden kesken? Porukalla ei enää olla!
Suomessa on etikettivirhe kysyä toisilta käyhän se, jos tuon lapsen mukaan, koska suomessa "ei saa" sanoa, että käy. Tuossa tilanteessa kysyä käyttää hyväksi tilannetta.
Hän olisi voinut toimia niin, että sanoo ettei pääsekään, koska ei ole saanut lapselle hoitajaa ja toivottanut muille hyvää illanviettoa. Jos sieltä vastauksista sitten yksikään sanoo tyyliin kiitos ja seuraavalla kerralla tulet mukaan sitten, niin se tarkoittaa sitä, että teit oikean ratkaisun, lapsi ei sovi nyt näihin kuvioihin.
Tuo ei ollut oikein toimittu. Hänen olisi pitänyt jäädä 8-vuotiaan kanssa kotiin, ellei lapselle saanut hommattua seuraa sinne.
Tosi nolo veto muuttaa kaikkien illanvietto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kyseessä on aikuisten ilta, lasta ei oteta mukaan. Kyseisen äidin olisi pitänyt ymmärtää jäädä lapsineen pois.
Kyllä, jos ei saa hoitajaa niin jäädään kotiin. Ei pilata muiden iltaa.
Tämä. Joskus vain niin käy että lapsen takia joutuu jäämään jostain kivasta jutusta paitsi.
Yksi toi naisten illanviettoon miesystävänsä. Pikkasen fiilis droppasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten varmaan tiedätte miesten iltaan ei kukaan edes kehtaisi kysyä ottaako ipanan mukaan kun on päivän selvää ettei kukaan ota. Asiasta ei edes keskusteltaisi.
Olis muuten niin viimeinen kerta kun tämä kaveri kutsuttaisiin miesten iltaan :D
Itse asiassa miehet saattaisivat suhtautua paljo rennommin lapsen mukanaoloon. Yleensä ne lapsista valittavat ovat viinisieppoja nuoria naisia, joiden ryyppäämisen lapsi "pilaa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten varmaan tiedätte miesten iltaan ei kukaan edes kehtaisi kysyä ottaako ipanan mukaan kun on päivän selvää ettei kukaan ota. Asiasta ei edes keskusteltaisi.
Olis muuten niin viimeinen kerta kun tämä kaveri kutsuttaisiin miesten iltaan :D
Itse asiassa miehet saattaisivat suhtautua paljo rennommin lapsen mukanaoloon. Yleensä ne lapsista valittavat ovat viinisieppoja nuoria naisia, joiden ryyppäämisen lapsi "pilaa".
Jos on oman lapsensa saanut hoitoon, ei oikein jaksaisi seurustella kaverin lapsenkaan kanssa. Että siinä sulle viinisieppo. Emäntähän se näissä jutuissa on humalaisin ollut, lasten äiti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten varmaan tiedätte miesten iltaan ei kukaan edes kehtaisi kysyä ottaako ipanan mukaan kun on päivän selvää ettei kukaan ota. Asiasta ei edes keskusteltaisi.
Olis muuten niin viimeinen kerta kun tämä kaveri kutsuttaisiin miesten iltaan :D
Itse asiassa miehet saattaisivat suhtautua paljo rennommin lapsen mukanaoloon. Yleensä ne lapsista valittavat ovat viinisieppoja nuoria naisia, joiden ryyppäämisen lapsi "pilaa".
Se johtuu siitä, että miehet ei mieti yhtään, millaista puhetta lapsi joutuu kuuntelemaan. Eikä he edes huomaa, jos lapsi häviää johonkin kesken illan.
Vaikka ei kiroiltaisi,jutut eivät ole lasten korville sopivia.
Esim. Kipeät hirtetyt peräpukamat, kainalosta löytynyt huolettava kyhmy,tuoreen parisuhteen kiihkeä seksisessio kahvilan vessassa. Pienet korvat kuulee kaiken ja voi tulla kiusallisia kysymyksiä että miksi Sini ja Sami siirsi vessan seiniä ja mikä Tiinan pyllyssä on?
LISÄKSI,vaikka joisikin vain hillitysti skumppaa kyse on alkoholin nauttimisesta ja kyllähän se päähän käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me olemme jo aikuisia ihmisiä ja ymmärrämme ettei sitä lapsenvahtia aina vaan saa. Ja nuo illat ei myöskään ole enää mitään teinimäistä hihittelyä, kun joku sanoi pippeli. Ihan ruokaa ja juomaa, eikä mitään överikännejä.
8-vuotias tarvitsee lastenvahdin?
ei tuon ikäistä saa jättää yksin kotiin!
Naapuri näkee ja tekee lasun!
Alle 12v ei ole vastuussa itsestään!
Esimerkkejä oikeuden päätöksistä:
6-vuotias yksin kotona: Sakkoja ja korvausvelvollisuus.
Pariviikkoinen vauva yksin: Äiti sai sakkoja.
8- ja 10-vuotiaat yksin yli vuorokauden: Sakkoja.
Tuossa ap:n tilanteessa lapsi olisi voinut olla 2 tuntia yksin kotona alkuillasta, tai kysytty voiko olla esim. kaverin luona 2 tuntia, ja äiti menee illanviettoon selvin päin 2 tunniksi, ja hakee lapsen kaverin luota. Näin muiden ilta ei mene pilalle.
Kyllä 8v voi olla 18-21 välillä 2t yksin kotona nyt kun illat ovat jo valoisia. Puhuu esim. isän tai mummon tai kummin kanssa puhelimessa/ videopihelun sen viimeisen puoli tuntia, jos jännittää yksin olo, kun ulkona alkaa hämärtyä.
Näin minäkin olisin tehnyt. Pari tuntia menee jo vaikka leffaa katsoessa tai pelatessa kotona ja se riittää minulla siihen, että ainakin näytän naamaani siellä naisten kutsuilla. Lapselle leffan seuraksi vaikka pizza kylkiäisiksi, jotta lapsellekin on vähän erikoisempi tapahtuma. Voi samalla harjoitella turvallisesti yksin olemista.
Tai jos on lapsi, joka ei ollenkaan viihdy yksin, niin sitten kaverille kylään siksi aikaa, tai mummolaan jos mahdollista.
Kyllä normaali 8-vuotias selviää pari tuntia yksin alkuillasta, varsinkin, kun vanhemmille/mummolle/ukille voi soittaa ihan milloin vaan.
Mitä on ne aikuisten jutut? Jotain rivouksia? En haluaisi kuunnella aikuisenakaan esim.toisten seksielämästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vain kommenttina, että omassa ystäväpiirissä ei ole enää aikoihin otettu alkoholia illanviettojen yhteydessä. Joten on luonnollista että lapsetkin voivat joskus olla mukana. Me saunotaan, pelataan jotain, syödään hyvin, kuunnellaan musaa, jutellaan aikuisten juttuja.
Oi että 😇😇😇
Kuulostaa hyvältä, en kaipaa alkoholia.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut mamma-tyyppiset naiset eivät ymmärrä, että lapset pilaavat illanvieton tunnelman. Jos siis kyse ei ole alunperinkin lastenkutsuista.
Mammojen kanssa on myös vaikea keskustella yhtään syvemmin mistään, koska ne seuraavat jatkuvasti toisella silmällä jälkikasvunsa tekemisiä ja keskittyminen on muualla. Keskustelua on vaikea pitää yllä.
Lapsille on ihan aikansa ja paikkansa, mutta se ei ole aikuisten illanvietossa
Jep. Ja jotkut näistä mammoista käyttää alkoakin ihan huolettomasti lasten läsnäollessa, kun "ei ne lapset haittaa, niillä on omat jutut". A) kyllä ne lapset haittaa moniakin ihmisiä, jos alkoa käytetään ja ERITYISESTI B) niitä lapsia haittaa humalaiset aikuiset.
Lapset ei vaan kuulu kaikkialle.
T. Kahden äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olisin tämän lapsen äitinä jättänyt lapsen kotiin alkuillasta, esim 18-20 ja käynyt pyörähtämässä juhlissa yksin ja täysin selvinpäin, mikäli asuisin max 20 min päässä kotoa. Lapselle leffa, limua, herkkuja ja kännykkä.
Eikö kaikki asu max 20 min päässä kotoa? Useammat siellä kotona.
Mitä ihmettä sä sössötät? Isossa kaupungissa voi ihan omalla autolla, julkisesta puhumattakaan, mennä matkaan 1-1,5h. Maaseudulla ihmiset saattaa kerääntyä yhteen pitkienkin matkojen takaa. Itselläni suurin osa kavereista 20-200km säteellä tästä tuppukylästä, jossa nykyään perheeni kanssa asun. Kannattaisiko joskus käydä Kehä IIIn ulkopuolella? Pointti oli se, että jos lapselle tulee hätä, ei kotimatkaan mene 3 tuntia.
Terveisin ex-stadilainen.
Tulee kutsu, ilmoitan kiitos ei ja tulee viesti, että jokainen maksaa tarjottavista 60 e. Vastaan, että ilmoitin, että en pääse ja siihen tulee vastaus, että kai sä sentään viitsit olla osa porukkaa ja maksaa osuutesi.
Olin vastaavassa tilanteessa Ranskassa asuessani, jossa meidän 8 hengen aikuisten bileissä oli 9 ja 15 vuotiaat lapset, toki asuivat kyseisessä talossa. Olivat omissa oloissaan omissa huoneissaan kunnes viini loppui kesken, ja perheen äiti pisti lapset lähimarketiin hakemaan meille 3 lisäpulloa punaviiniä :D Olin ensin äimän käkenä että oliko tuo vitsi, aikuiset sanoivat ettei ole, että marketissa tietävät että ne haetaan vanhemmille ja ettei alkoholin ostossa ole maassa ikärajaa, että miksi oli.
Kukaan ei uskonut kun kerroin Suomen alkoholipolitiikasta! Luulivat että valehtelen, ettei varsinkaan mikään Euroopan maa voi olla 1900- luvun alun tasolla, että eikö syrjäinen Suomi muka ollut tullut 2010-luvulle?
Menee kai ohi aiheen, mutta 70-luvun lopulla asuimme jonkin aikaa Italiassa. Kun lähdettiin illalla syömään läheiseen ihanaan trattoriaan, porukat oli siellä perhekunnittain, vauvatkin mukana. Meillä oli taapero.
Ihan siis hirveetä! Ne lapset (joita en toki tuntenut tai tunne) ovat varmaan nyt kaikki vankilassa turmellun lapsuutensa tähden. - Tosin meidän taaperosta on kasvanut kunniallinen viiskymppinen, vaikka pienenä näkikin aikuisten syövän, juovan ja juttelevan iltamyöhällä.
Mulla on 19-kuukautinen lapsi ja jos en saisi lapselle hoitajaa niin jäisin kyllä ihan suoraan pois koko jutusta. Jos lapsi olisi kahdeksan niin sama juttu. Jos tiedän, että illan teema on aikuisten illanvietto niin kyllä järjestäjän toivetta pitää kunnioittaa. Mut vietiin lapsena johonkin tällaiseen aikuisten juhlatilaisuuteen tms. ja jäi jokin omituinen kokemus siitä.
Sekin on aika veteen piirretty viiva näissä, että mikä on aikuisilla sopiva määrä nautittua alkoholia versus lapsen läsnäolo tai ovatko kerrotut jutut sellaisia, että ne sopivat lapsen korville. Tuo, että tuodaan paikalle lapsi piirtelemään ja jätetään oman onnensa nojaan on todella huonoa käytöstä ja aivan varmasti haitallista lapselle jos peelo vanhempi jatkuvasti "opettaa" lapselle, että tämän pitää sopeutua mihin vain olosuhteisiin.
Ei tarvitse ihmetellä jos kyse on vaikka tytöstä, että kahdeksan vuoden päästä tyttö on hengailemassa jossain paikallisella pyörätallilla.
Ok, ehkä hieman pitkälle vien tässä ajatusta, mutta lapsen pitää saada kasvaessa se kokemus, että hänellä on rajat, niitä kunnioitetaan ja niillä on merkitystä. Itsetunto rakentuu pitkälti sen varaan.