Onko ruokalähettipalvelut tehneet sinusta onnellisemman ihmisenä?
En ole koskaan tilannut ruokaa, koska luulen ettei hyvinvointini paranisi siitä. Kannattaako kokeilla, kasvaako onnellisuus vai pelkästään housukoko?
Kommentit (38)
Enenevässä määrin näkyy woltin robotteja liikenteessä ja vähemmän kuskeja. S-kaupan robotti näyttää myös olevan suosiossa.
No kuulehan, onhan se nyt niin, ettei mikään ulkoa kannettu pahvilaatikko vedä vertoja sille tunteelle, kun saa istahtaa oman ruokapöydän ääreen ja haistaa sen oikean kotiruuan tuoksun. Itse olen sitä mieltä, että miehen pitää pitää ryhtinsä, ja jos siinä alkaa pelkästään muiden valmistamia pöperöitä sohvannurkassa mutustella, niin äkkiähän se vyönholvi alkaa kiristää ja olo käy veteläksi.
Ei se onni sieltä muovipussin pohjalta löydy, vaan kyllä se on se emännän laittama rehellinen pottu ja soosi, jotka miehen mielen virkeänä pitävät. Jos kerran olet tähän asti pärjännyt ilman niitä hienouksia, niin miksipä sitä hyvää tapaa muuttamaan. Siinä käy herkästi niin, että jos kerran antaa periksi mukavuudenhalulle, niin kohta sitä huomaa olevansa ihan pehmoinen koko ukko. Kyllä se ulkoilma ja itse haettu leipä on se, mikä pitää veret kiertämässä ja mielen tyynenä. Pysy vaan siinä vanhassa ja hyväksi havaitussa, niin pysyy housunkannattimetkin oikeassa kohdassa ja mieli kirkkaana.
En ole koskaan woltannut enkä wolttaa. Periaatekysymys. Tilaan ruokaa vain paikoista missä EI OLE wolttia.
En ole tilannut ruokalähettien tuomia ruokia. En halua edesauttaa noin sairasta järjestelmää. Suomi ja suomalaiset pärjäävät aivan hyvin ilman roskaruuan kotiinkuljetuksia.
Totta kai. Ne ovat mahdollistaneet monta hyvää hetkeä yksin tai jonkun seurassa. Ilman näitä palveluja moni asia olisi jäänyt toteutumatta.
Näistähän voi tilata ihan oikeitakin elintarvikkeita, ei vain mättöä ja ravintolaruokaa. Aikaa säästyy eikä tarvitse hikoilla hehtaarikaupassa ja painavien kantamusten kanssa.
Tilaan molempia.
Vierailija kirjoitti:
En ole tilannut ruokalähettien tuomia ruokia. En halua edesauttaa noin sairasta järjestelmää. Suomi ja suomalaiset pärjäävät aivan hyvin ilman roskaruuan kotiinkuljetuksia.
Mikä järjestelmässä on sairasta? Miksi vastut palvelua?

Täällähän vastustetaan periaatteen vuoksi kaikkea.
Roskaruokaa? Se on epäterveellistä. Tilaan sittarista ja teen ruoat itse.
Pari kertaa olen tilannut ruokarobotilla ja Woltilla. Olen ollut silloin sairaana, en influenssassa tai muussa taudissa lähde kauppoihin ja ravintoloihin tartuttamaan muita enkä sairaana muutenkaan jaksa .
Kyllä. Säästäähän se aikaa paljon muuhun. Olen ruoanlaittoharrastaja, ja pidän ruoanlaitosta, mutta joskus nyt vain on hienoa kun saa kotiin herkullisen aterian vaivatta. 😊
Vierailija kirjoitti:
En ole tilannut ruokalähettien tuomia ruokia. En halua edesauttaa noin sairasta järjestelmää. Suomi ja suomalaiset pärjäävät aivan hyvin ilman roskaruuan kotiinkuljetuksia.
Minusta on mukavaa työllistää ravintoloita ja kuskeja. Parempihan se on, että ihmisillä on töitä kuin että ovat työttöminä.
Vierailija kirjoitti:
Roskaruokaa? Se on epäterveellistä. Tilaan sittarista ja teen ruoat itse.
Mä en tilaa roskaruokaa vaan terveellistä tuokaa. Sitä paitsi roskaruokakin voi olla terveellistä. Sana roskaruokahan vain tarkoittaa sitä, että ruoka on kääritty paperiin joka roskaa jos sen maahan heittää.
Juu, tilaan aina sata kiloa kissanhiekkaa, jos sää tuntuu kehnolta 👴🏼👍🏼
En ole tilannut ikinä woltista mitään. En ymmärrä koko firman mielekkyyttä.
Vierailija kirjoitti:
En ole tilannut ikinä woltista mitään. En ymmärrä koko firman mielekkyyttä.
Minä ihmettelen miksi pitää kommentoida jos ei ole kokemustq ja tietoa?
En tilaa orjatyöfirmalta, jonka omistajat uivat rahassa.
Me tehdään tilaus valmiiksi usein ennen kuin lähdetään lenkille, sitten paluumatkalla lähetän sen. Ehdimme juuri sopivasti kotiin ja käydä pikaisesti suihkussa ja sitten sä me lenkin jälkeen nälkäisinä hyvää ruokaa.
Fafa's:n pitat feta-munakoiso-falafel ja pesto-vuohenjuusto-falafel ovat aika usein tilauksessa.
Myös thaimaalaiset keitot. Green Hipposta saa hyvää ja terveellistä myös, ja Fazerin kahvilan salaatit ovat tosi jees.
Joskus ollaan myös ajoitettu tilaus saunan jälkeen. 😊
En ole koskaan nähnyt tarvetta läheteille.