Miesystävä käy kerran kuussa "omalla reissulla"
Hän aikoo nytkin lähteä ensi perjantaina heti töiden jälkeen Dubliniin ja tulee sunnuntai-iltana takaisin. Missä meidän yhteinen aika viikonloppuisin? Alan miettiä, että toimiikohan tämä meidän suhde ollenkaan. Emme asu vielä yhdessä, vaikka siitä on keskusteltu.
Hän sanoo, että en voi kieltää häneltä näitä reissuja, vaikka asuttaisiinkin yhdessä….
Maaliskuussa hän kävi 2 päivän reissussa Berliinissä ja helmikuussa Prahassa jne.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Älä tee itsellesi sitä, ettet jätä häntä jo tänään. Älä anna hänen varastaa enää yhtään kaunista kevätpäivää elämästäsi. Hän on pettänyt sinua suhteen alusta asti. Tunnen tämän miestyypin paremmin kuin taskuni pohjat.
Näin on. Poikien kanssa housut ovat kuntuissa miesten vessan pyntönvieressä ja yksi mies istuu pöntöllä.
Miksei ota sinua mukaan? Mitä jos sinä tekisit samoin, kuinka paljon yhteistä aikaa teille enää jää? Miksi olla yksin parisuhteessa? Kaikki ei nyt vaan sovellu parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
"Missä meidän yhteinen aika viikonloppuisin? "
No jäähän siihen keskimäärin kolme viikonloppua tuon yhden oman viikonlopun jälkeen. Enkä oikein muutenkaan ymmärrä mikä ongelma? Tietenkin omia menoja saa ja kuuluukin olla.
Ap:llä ei ole lapsia, mutta jos tulee, niin lapsilla on vain 2 viikonloppua kuukaudessa jolloin molemmat vanhemmat ovat yhtä aikaa paikalla.
nykyajan äärimmäistä itsekkyyttä.
Palstalla on sovinistisikojen aloittamia "olen nainen ja"-ketjuja. Mieshän siellä on aina takana. Mies, joka kehottaa muitakin miehiä tekemään, mitä haluavat (eli pettämään). Menin halpaan, myönnän. Luulin, että tämänkin ketjun aloittaja olisi nainen.
Milloin tämä naisviha oikein loppuu?
Sehän on hyvä miettiä toimiiko suhde vai ei. Uuden siipan takia ei tarvitse lopettaa sitä elämää,mitä on elänyt ennen tapaamista. Jos ei sovi yhteen, niin eri teille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häh??
Aina voi lähteä perjantaina ja palata sunnuntaina. Yksin tehdyt minilomat just parhaita. Ei ole kukaan akka kälättämässä siinä vieressä.Jos sä olet tota mieltä naisista, niin pysy niistä kaukana. Kukaan nainen ei ole ansainnut noin mulkkua miestä.
Tommosten ukkojen mielestä ihan normaali kiva puhe on akkojen kälättämistä.
Vierailija kirjoitti:
Häh??
Aina voi lähteä perjantaina ja palata sunnuntaina. Yksin tehdyt minilomat just parhaita. Ei ole kukaan akka kälättämässä siinä vieressä.
Miksi siedät kälättävää akkaa arkipäivät? Jos teillä on yhteisiä lapsia, onko mielestäsi okei että vaimosi, se kälättävä akka, hoitaa heitä aina kun sinä olet yksin tehdyllä minilomallasi viettämässä laatuaikaa itsesi kanssa?
Vierailija kirjoitti:
"Missä meidän yhteinen aika viikonloppuisin? "
No jäähän siihen keskimäärin kolme viikonloppua tuon yhden oman viikonlopun jälkeen. Enkä oikein muutenkaan ymmärrä mikä ongelma? Tietenkin omia menoja saa ja kuuluukin olla.
Ei jää, sillä minä lähden omille reissuilleni niinä muina viikonloppuina.
Vierailija kirjoitti:
Tulet raskaaksi ja vaadit perustamaan yhteisen kodin.
Ehdotuksesi tulokset voidaan jo ennalta arvata: nainen istuu kotona hoitamassa lasta, kun mies reissaa ties missäpäin maapalloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on toki provo, murra meillä on kohta 15 vuotta yhdessä ja todellakin käydään sekä omilla että yhteisillä reissuilla ilman syyllistämistä tai syyllisyyden tuntoa. Ne epäkypsät ajat kun piti olla aina kuin paita ja perse ovat kaukana takana. Muistan kun ex-puoliso sai minut tuntemaan kuin olisin vanki omassa kodissani, mieluummin olisin yksin loppuikäni kuin palaisin sellaiseen. Et voi koskaan omistaa ketään, eikä mikään suhde voi toimia ellei molemmilla ole omaa elämää ja omia vapauksia.
En mä tätä provoksi välttämättä miellä, onhan näitä joiden mielestä parisuhteen kuuluu olla paita&persesymbioosi. Syitä ja varsinkin tekosyitä riittää. Kai jotkut sitten vaan on niin epävarmoja ja muutenkin reppanoita että luulevat toisen tukehduttamisella saavutettavan jotain. En koskaan voisi itse olla suhteessa jossa ei saisi olla myös omia menoja, matkoja, harrastuksia, kavereita...
Ei kai tässä nyt sitä tarkoitettu ettei saisi olla laisinkaan omia kavereita tai menoja, mutta toisaalta miksi pitää olla kumppani jos vähän kaikki on sitä henkilöä tärkeämpää? Miksi pidät jotakuta vaan siinä vieressä näyttämässä, että hän ei ole tärkeä?
Jos mies tuota vauhtia reissaa, niin äkkiä on paikat koluttu ja kyllästyy jossain kohtaa. Sitten viihtyy kotisohvalla niin hyvin, että toivot että kävisi joskus jossakin. Nauti nyt omasta ajasta.
Parisuhteessa saa ja pitääkin olla jotain omaa. Parsihde saa saa meidät helposti laiminlyömään itseämme ja muita läheisiä ihmissuhteiden luomisen ja hoitamisen.
Minä ainakin nautin siitä että toinen menee ja itse saa olla rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Miksei ota sinua mukaan? Mitä jos sinä tekisit samoin, kuinka paljon yhteistä aikaa teille enää jää? Miksi olla yksin parisuhteessa? Kaikki ei nyt vaan sovellu parisuhteeseen.
No ei varmaan ota mukaan siksi, ettei halua ottaa mukaan. Ei kaikki ihmiset halua nyhjätä kaikkea hereilläoloaikaansa jonkun toisen kyljessä. Eikä se tarkoita sitä, etteikö olisi soveltumaton parisuhteeseen sinänsä. Pointti on siinä, että toisilleen sopivat löytäisivät toisensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on toki provo, murra meillä on kohta 15 vuotta yhdessä ja todellakin käydään sekä omilla että yhteisillä reissuilla ilman syyllistämistä tai syyllisyyden tuntoa. Ne epäkypsät ajat kun piti olla aina kuin paita ja perse ovat kaukana takana. Muistan kun ex-puoliso sai minut tuntemaan kuin olisin vanki omassa kodissani, mieluummin olisin yksin loppuikäni kuin palaisin sellaiseen. Et voi koskaan omistaa ketään, eikä mikään suhde voi toimia ellei molemmilla ole omaa elämää ja omia vapauksia.
En mä tätä provoksi välttämättä miellä, onhan näitä joiden mielestä parisuhteen kuuluu olla paita&persesymbioosi. Syitä ja varsinkin tekosyitä riittää. Kai jotkut sitten vaan on niin epävarmoja ja muutenkin reppanoita että luulevat toisen tukehduttamisella saavutettavan jotain. En koskaan voisi itse olla suhteessa jossa ei saisi olla myös omia menoja, matkoja, harrastuksia, kavereita...
Ei kai tässä nyt sitä tarkoitettu ettei saisi olla laisinkaan omia kavereita tai menoja, mutta toisaalta miksi pitää olla kumppani jos vähän kaikki on sitä henkilöä tärkeämpää? Miksi pidät jotakuta vaan siinä vieressä näyttämässä, että hän ei ole tärkeä?
Yksi ihminen on tärkein, minä itse. Jos aikuinen ihminen ei hyväksi sitä, että on yksi osa kokonaisuutta, työ, harrastukset, läheiset ja ystävät, hän ei ole minun ihmiseni. Rakkaus on nostettu liian korkealle jalustalle. Sen korostaminen jättää muut elämän tasapainoon vaikuttavat asiat varjoonsa. Vaatimus siitä, että kumppani toteuttaa kaikki toiveesi ja tarpeesi, on ahdistava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häh??
Aina voi lähteä perjantaina ja palata sunnuntaina. Yksin tehdyt minilomat just parhaita. Ei ole kukaan akka kälättämässä siinä vieressä.Jos sä olet tota mieltä naisista, niin pysy niistä kaukana. Kukaan nainen ei ole ansainnut noin mulkkua miestä.
Tommosten ukkojen mielestä ihan normaali kiva puhe on akkojen kälättämistä.
Nähty kerran tilanne Prismassa. Nainen kysyi rauhallisella, mutta innostuneella puheäänellä jostakin pääsiäiskoristeesta, että eikö tällainen olisi kiva. Mies tympeänä huudahtaa, että ihan vit*n sama, ei kiinnosta vitt*akaan. Ukko olisi varmaan istunut mielummin porttolassa kaljalla kuin tehnyt ostoksia vaimon ja lasten kanssa. Lapsetkin olivat siinä hiljaa ja nätisti. Nyt kun mietin, niin kummallisen hiljaa ja nätisti.
Nainen vaikutti hyvin miellyttävältä. Muistan ajatelleeni mitä tuo nainen näkee tuossa miehessä, jolla on epämiellyttävän luonteen lisäksi epämiellyttävä ulkonäkö.
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin nautin siitä että toinen menee ja itse saa olla rauhassa.
Miksi sitten olette 'thdessä'? Rahan takii?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on toki provo, murra meillä on kohta 15 vuotta yhdessä ja todellakin käydään sekä omilla että yhteisillä reissuilla ilman syyllistämistä tai syyllisyyden tuntoa. Ne epäkypsät ajat kun piti olla aina kuin paita ja perse ovat kaukana takana. Muistan kun ex-puoliso sai minut tuntemaan kuin olisin vanki omassa kodissani, mieluummin olisin yksin loppuikäni kuin palaisin sellaiseen. Et voi koskaan omistaa ketään, eikä mikään suhde voi toimia ellei molemmilla ole omaa elämää ja omia vapauksia.
En mä tätä provoksi välttämättä miellä, onhan näitä joiden mielestä parisuhteen kuuluu olla paita&persesymbioosi. Syitä ja varsinkin tekosyitä riittää. Kai jotkut sitten vaan on niin epävarmoja ja muutenkin reppanoita että luulevat toisen tukehduttamisella saavutettavan jotain. En koskaan voisi itse olla suhteessa jossa ei saisi olla myös omia menoja, matkoja, harrastuksia, kavereita...
Ei kai tässä nyt sitä tarkoitettu ettei saisi olla laisinkaan omia kavereita tai menoja, mutta toisaalta miksi pitää olla kumppani jos vähän kaikki on sitä henkilöä tärkeämpää? Miksi pidät jotakuta vaan siinä vieressä näyttämässä, että hän ei ole tärkeä?
Jokainen ihminen on oman elämänsä tärkein henkilö. Kannattaa naistenkin asettaa itsensä etusijalle. Ei tarvitse sitten ryhtyä marttyyriksi. Tee itsestäsi tärkeä, äläkä odota, että joku muu pitää sinua tärkeänä.
Liiketoimintaa pyörittää