Mitä tehdä??!? Poikani 4v. puree lapsia pk:lla! (ov)

ap

On tosi kurjaa päiväkodin taholta, jos asia jätetään tyystin vanhempien vastuulle, varsinkin kun pureminen tapahtuu nimenomaan siellä päiväkodissa... Yhteiseen kasvatuskumppanuuteenhan (jota ainakin meidän päiväkodissa korostetaan kovasti) kuuluu se, että vanhemmat YHDESSÄ päiväkodin kanssa pitävät huolta lapsen kasvatuksesta ja ottavat lapsen parhaan huomioon.

Teidän lasta ilman muuta täytyy auttaa siellä päiväkodissa, eihän se auta että te siellä kotona kerrotte lapselle miten pitää käyttäytyä ja sitten päiväkodissa ne tilanteet syntyvät - eikä teitä ole silloin siellä paikan päällä viemässä tilannetta loppuun asti.

Pitäkää yhteinen palaveri lapsen vastuukasvattajan kanssa ihan hyvässä hengessä ja miettikää yhdessä, mikä voisi olla juuri tämän kyseisen lapsen kohdalla oikea keino.

Ei ole mahdottomia lapsia, on vain väärin toimivia aikuisia...

Tarjoan hänelle mielestäni rakastavan, hellyyttä täynnä olevan arjen ja turvallisen kotiympäristön. Isäänsä näkee joka toinen viikonloppu ja kerran arki-iltana viikolla. Mummulassa käydään usein, kavereiden lapsia näkee silloin tällöin. Välittämistä, kivoja ihmisiä ympärillä. Nyt en käsitä, mitä häneltä puuttuu?

puremista voisi sattua ja olla sitten siinä vieressä heti puuttumassa peliin, jos tilanne näyttää kehittyvän puremisen asteelle. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty, mutta tällainen etukäteen asioihin puuttuminen voisi auttaa tehokkaammin kuin jälkikäteen annetut rangaistukset tai nuhtelut.

Tai voisiko ajatella esim. tarrakortin käyttöönottoa joksikin aikaa: niinä päivinä kun poika ei ole ketään purrut (korttiin laitetaan vaikka että " leikkinyt nätisti muiden kanssa" saa tarran ja sitten kun kortissa on vaikka 10 tarraa niin lapsi saisi jotain kivaa, ei tarvitse olla mikään tavara tai lelu eikä herkkukaan.

Itsekin olen pohtinut tuota ristiriitaa. Voisi olla todellakin palaverin paikka.

Lapsi on ainokaiseni ja näinollen mua itseänikin arveluttaa osaanko olla hyvä kasvattaja ja vanhempi. Tilanne ei ainakaan helpotu kun sanotaan keinojen olevan vähissä mutta kukaan ei kuitenkaan neuvo mitä voisin tehdä!?

Vaadi palaveri päiväkodin henkilökunnan kanssa ja pyydä, että paikalle kutsutaanmyös alueen KELTO (konsultoiva erityislastentarhan opettaja), jolla voi olla hyviä vinkkejä sekä PK:n henkilökunalle että sinulle. En usko että olet tehnyt mitään väärin ja päivien aikana vastuu lapsesta on hoitajilla.

Kyse on varmaan vaan siitä, ettei lapsi vielä osaa ilmaista itseään niin hyvin sanallisesti tai ei muuten osaa vielä toimia sosiaalisissa tilanteissa , ja joutuu siksi joutuu turvautumaan puremiseen.

Eli lapsi tarvitsee vaan aikaa ja harjoitusta ja PK:n henkilökunna kuuluu hakea apua itselleen jos ei osaa lasta näiden taitojen harjoittelussa tukea.

Lapsesi nyt vaan reagoi sillä tavalla konfliktitilanteissa, kun ei muita keinoja ole vielä keksinyt tai niitä ei ole hänelle opetettu. Lapsi on huomannut, että kun muu ei auta, niin pureminen ainakin. Ei siinä sen kummempaa psykologista taustaa tarvitse alkaa etsimään!

Hyvin monet eritaustaiset lapset tekevät samaa. Yleensä nuo vaiheet menevät ohi, ja lapsi oppii käsittelemään turhautumista ja sitä, etteivät leikit aina mene hänen mielensä mukaan, kun lapsen ajattelun taidot kehittyvät. Nelivuotias ei vielä osaa sanallisesti analysoida tai eritellä omia tuntojaan ja tunteitaan, siinä iässä otetaan fyysiset keinot käyttöön paljon herkemmin.

mutta vähän ymmärrystä ja empatiaa voin antaa. Kuvaus lapsestasi voisi olla omasta kolmivuotiaastani:

Vierailija:

Toisaalta hän on hyvin empatiakykyinen, hellä ja rakastettava, mutta vastapainona tälle hänestä löytyy uhmakas pieni mies, joka osaa nostaa leluista muhkean riidan tarhassa, lopulta jopa purren jos hänen etunsa riippuu siitä.

Esikoiseemme verrattuna tämä pikkuveli on juuri tuollainen, hyvin tunteikas niin hyvässä kuin pahassakin. Vielä muutama kk sitten tämää himpun verran vaille kolmivuotias puri aina suuttuessaan, nyt enää harvoin yrittää. Hän puri myös tarhassa toista poikaa käteen, kun leluista tuli riitaa. Lisäksi lähes joka yö sai raivokohtauksia, eikä mikään, mikään lopettanut huutoa. Vastapainoksi lapsi on todella empaattinen, sosiaalisesti älykäs ja suloinen.

Noista omamme raivokohtauksista ja kertomastasi tuli mieleeni: ehkä lapsesi kokee itsekin pettymyksenä sen, että tilanne ajautuu aina puremiseen. Voisitteko keskustella yhdessä toisenlaisista käyttäytymismalleista ja siitä, miten tilanteista selviää purematta? Voi vaatia monia keskusteluja, eikä välttämättä heti tepsi, mutta luulen että vähitellen lapsesi oppii hallitsemaan itseään ja käyttämään erilaista toimintatapaa ko. tilanteissa.

Noiden em. yöraivareiden jälkeen oma lapsemme nimittäin aina lupasi, ettei enää huuda ja illallakin nukkumaan käydessä kertoi vakaasta päätöksestään - ihan kuten omasikin noiden puremistapausten jälkeen. Lapsi oli selvästi pettynyt, kun yö toisensa jälkeen käyttäytyminen toistui - ja voi sitä riemua, kun hän yhtenä yönä herätessään tulikin itse viereemme karjumatta ja riehumatta. Poika oli silmin nähden ylpeä ja helpottunut. Vaikka raivokohtauksia joskus vielä sattuukin, ne lyhenivät huomattavasti ja poika luottaa nyt selvästi enemmän kykyynsä hallita itseään. Kuvaamasi kaltaiset tilanteet rasittavat varmasti lastasikin, ja saattavat vaikuttaa hänen itsetuntoonsa.

Voimia sinulle ap!

Lapsi vähän nuorempi silloin, 3-v, mutta kuitenkin ihan yllättäen tuli nämä puremiset. Jotka onneksi nyt (koputtaa puuta) taakse jäänyttä aikaa. Olimme myös kauhuissamme, että mitä tämä oikein on.

Tuolloin sopivasti oli 3-v neuvola. Viisaasti neuvolalääkäri sanoi, että tämä kertonee stressistä (uusi pk-ryhmä).

Oletko miettinyt, onko lapsesi turhautunut? Meidän lapsi alkoi puhumaan todella nuorena ja kiinnostunut mm. avaruudesta ja saattanut jutella asioista kavereille, joita nämä jutut ei kiinnosta eli ei saa vastakaikua ja sitten ehkä turhautunut. Tätä arvelivat myös pk:n aikuiset. Tietysti olisi hyvä tietää, millaisissa tilanteissa tämä pureminen ryöpsähtää. Pk:n kanssa yhteistyö on tärkeää, meidän lapsella aivan fantastinen pk ja aikuiset siellä.

Olen yrittänyt myös entistä tietoisemmin rauhoittaa iltoja lapselle, tuntuma itsellä, että se auttanut.

Toivottavasti ei mainitsemaasi diagnoosia lapsella, joka kiinnostunut avaruusraketeista ja tietää jonkun planeetan nimeltä. Ei mikää pikkutiedemies. Jokainen lapsi on yksilö.

T. 11

palstasta. Kurkkaa sivulle www . prokuonokopat. net

mutta juuri se taitamattomuus sosiaalisissa tilanteissa - eli lapsi ei ymmärrä, ettei kaikki avaruusjtut kiinnsota tai missä paikoissa niistä on sopivaa puhua.

T:AS-pojan äiti

Itse ajattelen että syynä on ollut sekä se, että lapselle syntyi pikkusisarus niihin aikoihin, että se että lapsi myös oli ikäisekseen tiedollisesti aika tavalla edellä ikätovereitaan ja turhautui kun kukaan ei ymmärtänyt kun hän yritti selittää tsunamin syntymekanismia hiekkalaatikolla kavereille :-)

Onneksi meni tuokin ohi, päiväkodissa ottivat pikkukaverin tarkkailun kohteeksi ja yrittivät ehkäistä ennalta ja kiinnittää erityistä huomiota lapseen muutenkin, lapsi on aina tykännyt aikuisesta juttuseurasta.

siis etteivät kaikkia avaruusjutut kiinnosta ja ymmärrys ,milloin niistä on sopivaa puhua.

on myös tyypillistä AS-lapsille, kun eivät sosiaaliset taidot lapsiporukassa riitä - mutta ei siis mitenkään riitä pelkästään diagnoosiin.

Joilta puuttuu siis se sosiaalinen äly vaikka kuinka muuten älykkäitä tai jopa empaattisia olisivatkin