Mitä sanoa parille sukulaiselle, jotka aina ihmettelevät ja paheksuvat vilkkaan lapseni käytöstä

Vierailija kirjoitti:

Sano että tällästä tää on. Vanhat rouvat ja pienet pojat... Ei mitään käytöstapoja kummillakaan  

😂😂😂😂

Vierailija kirjoitti:

Ennen villit kakarat piiskattiin rauhallisiksi.

Niin. Osasta tuli vankilakundeja. Osasta juoppoja. Osasta  urhelijoita.  Osasta musiikkoja. Yleensä niitä joista tuli jotain, on hakattu vähiten. 

Sano vaikka että "turpa kiinni".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ac/dc ei ole hyväksyttävä syy jättää lapsi kasvattamatta. Käytöstavat on opetettava kaikille ja niitä on noudatettava. Hyvällä tai pahalla. Ei ole olemassa lapsia, joita ei voi kasvattaa elämään ihmisiksi.

No kyllä muuten on. Tunnen yhden autistisen pojan joka huutaa, juoksee ja tekee mitää sattuu ( nyt 7v). Jos esim pitää lähteä ulos kun hänellä on joku seinän tuijotus kesken, niin alkaa huutamaan ja juoksemaan. Sama juttu jos häneen koskee. On aika pahasti autistinen, eikä puhu mitään järkevää, toistelee vaan sanoja ja fraaseja ( myös kirosanoja) joita on kuullut, mutta ihan sen näköisenä että ei tiedä edes mitä puhuu. Vastavuoroisuutta ei käytännössä ole, ei vastaa esim. Äitinsä halauksiin. Toki hänestä kyllä huomaa aika nopeasti että kaikki kattilat ei ole keittiössä, mutta en usko että hänelle auttaisi vaikka kuinka hakkaa tai selittää, kun ei tajua muutenkaan tätä maailmaa

Tämähän penska onkin seinähullu eikä mikään adhd. Laitokset ovat paras paikka tuollaisille, osaavat tarjota sopivasti virikkeitä ilman ärsykkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän ADHD näkyy ilman että kertookaan. Outoa hävetä diagnoosia, teet karhunpalveluksen lapsellesi häpeämällä häntä, vaikka kaikki kuitenkin näkevät, mikä meininki.

Ei kyse ole häpeästä. Jos nuo moukat tietäisivät, että kyseessä on ADHD ja mitä siihen liittyy, eivät puhuisi noin ilkeästi lapsesta. Ei ole minun tehtäväni jakaa lapsen terveystietoja ihmisille, joita hän tulee mahdollisesti tapaamaan vielä aikuisena, koska ei hän välttämättä silloin haluaisi kenelle tahansa asiasta kertoa, ja sitten äiti olisikin jo kertonut.

Miksi me joilla oli ADHD jo viime vuosituhannella osattiin käyttäytyä ? Nyt ei odoteta minkäänlaisia tapoja lapsilta

Jos ajatellaan vaikka 90-lukua niin oliko se siihen aikaan edes yleistä tietoa että mikä on ADHD? Ei todennäköisesti edes osattu odottaa sen identiteetin omaavalta ihmiseltä mitään tietynlaista käyttäytymistä.

Kaikki saivat mbd-diagnoosin.

Aika yleinen hsrha on että adhd olisi synonyymi huonolle käytökselle, mutta ei ole. Ihminen voi olla todella ystävällinen, hyväkäytöksinen ja sympaattinen, vaikka hänellä olisi adhd. Kuten mun veli. Ongelmat näkyy siinä rttä tavarat   on aina  hukassa, höpöttää koko ajan, virtsaneritys on kovaa, syö paljon- veljellä ruokariippuvuus kun ei juo lainkaan eikä polta, koko ajan pitää olla touhua eikä saa yhtä asiaa loppuun jos tulee joku muu. Raivareita kyllä saa mutta kova pyytämään anteeksi ja leppyy aina. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joka viides kouluikäinen lapsi on ADHD-diagnosoitu. Siitä huolimatta moni ei ota diagnoosia vakavasti vaan ajattelee, että lapsen käytöstä voisi muuttaa kasvatuksen keinoin.

... mikä on todiste joko siitä, että koko ADHD:ta ei ole olemassakaan, vaan yhteiskuntamme on vain vääristynyt niin, että joko lasten normaali kehitys ei ole mahdollista, tai siitä että normaali lapsuus on diagnosoitu epänormaaliksi ja lääkittäväksi tilaksi. Kumpikin vaihtoehto on karmaiseva.

T. Kolmen lapsen isä; nuorin lapsista on vilkas eikä pysy paikallaan, mutta en TODELLAKAAN lähde häntä lääkitsemään "kunnolliseksi"

Ahdh:n liittyy masennus, itsemurhat, alkoholismia ja paljon muuta. Asia kannattaa hoitaa kuntoon ennemmin.

 

Moni ei käytä lääkkeitä kuin pienen hetken että saa ynmärryksen millaista elämä on ilman ylivilkkautta 

Ei kaikki vilkkaus ole mitään adhd:tä. Ihminen tosiaan voi olla vilkas ja touhukas menijä ja olla silti aivan normaali lapsi. Eiivät kaikki ole paikallan tyytyväisenä kököttäviä tenavia.

Ahdh ei välttämättä näy vilkkautena ollenkaan.

Ahdh on liittyy aivojen vireystilan säätelyyn. Kenellä on adhd niin sitä et välttämättä päälle näe, monilla se toki näkyy vilkkautena.

Ahdh:ta todetaan myös aikuisilla kun alkaa olemaan selitttämättöämiä haasteita elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää varmaan on se taakka mitä erityislapsen vanhemmat kantaa. Lapseni käyttää pyörätuolia ja aina pitäisi olla ventovieraille ihmisille selittämässä miksi ja mikä ja millä tavalla. Luin somesta neuvon, että kannattaa vastata ihmettelijöille mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla: lapseni jalka jäi avaruusaluksen alle. Lapseni loukkaantui julmassa valashyökkäyksessä pudottuaan purjeveneestä. Lapseni taisteli supermiestä vastaan, sai vähän vammoja mutta voitti.

? Mä saattaisin tehdä lasun, kun apua tarvitsevan lapsen äiti/ isä meni psykoosiin. Ei siis kovin hyvä neuvo.

Tee vaan. Siinä sitten estät avun saamisen sellaiselta lapselta, joka oikeasti sitä tarvitsee ja jokainen minuutti on tärkeä.

Sä ja sun ego, mikä huikea kombo! Anna kun arvaan, röökiä palaa ja sulla on "Vtun päivänsäde"-pipo?

Siis mitä? Jos vieras vanhempi alkaisi tosissaan selittämään avaruusolennoista, niin sinullako ei huoli heräisi? Mistä voisin päätellä, että tämä lapsi ei oikeasti tarvitse apua?

Tuttujen kanssa läppä lentää, mut muuten tuollainen vitsailu on vähän riski.

Suurimmalla osasta meistä on tilannetajua sem verran, että osaamme tulkita tuollaisen heiton vitsiksi myös ventovieraalta. Varsinkin kun itse kysyimme ja haimme kontaktia. Eri asia, jos joku kysymättä tulisi avautumaan ja selostaisi ummet ja lammet, mutta tökeröön kysymykseen letkautettu yhden lauseen vastaus on selvästi vitsi/piikki.

Itse tekisin tuossa tilanteessa lisää lapsia, jos kerran on jotain periytyviä syndroomia.

Ei adhd selitä huonoa käytöstä, ne on asioita ihan erikseen. Adhd ei myöskään ilmene kaikilla ihan samalla tavalla. Esimerkiksi itse huomasin jo ala-asteella, että keskittyminen oli vaikeaa. Mutta koska kuitenkin pärjäsin hyvin koulussa, ja osasin piilottaa oireet aika hyvin, ei oikeastaan kukaan kiinnittänyt siihen huomiota. Itse kuitenkin huomasin selkeästi, että se keskittyminen vaati enemmän kuin toisilta lapsilta, ihmettelin miten kaverit pystyivät keskittymään esimerkiksi lukemiseen ihan häiriöttä, itse jouduin lukemaan saman kahteen tai kolmeen kertaan ja silti huomasin sitten, että olin keskittynyt johonkin ihan muuhun asiaan. Toisaalta pidän lukemisesta ja luinkin paljon kirjoja jo lapsena.

Mutta asiaa voisi kuvailla vaikka niin, että tuntuu, että päässä on aina loputon to do -lista, tosin ei varsinainen lista vaan asioita tulee ja menee ihan sekaisin. Koulussa meni kuitenkin aika hyvin, pystyin ulkoisesti keskittymään, istuin paikallani tai olin missä pitikään, mutta adhd näkyi ulospäin lähinnä siinä että heiluttelin jalkoja, vaihdoin istumisasentoja, näpräsin jotain tai toisinaan ajattelin jotain ihan muita asioita kuin niitä tehtäviä, joskus tällöin opettaja sanoi että älä haaveile. Huomasin tekeväni koulussa huolimattomuusvirheitä, siksi opinkin jo lapsena tarkistamaan asioita uudestaan ja uudestaan.

Yliajattelu on myös se miten adhd näkyy, kun teen tai tapahtuu jotain, alan miettiä ihan turhan pitkälle, että mutta mitä jos tapahtuu niin tai näin, mitä jos joku sanoo niin tai noin. Sellaisia, mitkä ei toislle varmaan tulisi mieleenkään, koska ne ei liity tilanteeseen mitenkään. Tuntuu että toisille ihmisille kaikki tekeminen on selkeämpää, samalla kun itse käyn silläaikaa läpi mielessä kaikki mahdolliset skenaariot. Joskus tuntuu myös, että toiset ovat kauhean hitaita, esimerkiksi kun puhutaan jostain. Tiedän etteivät ole, mutta tuntuu siltä, kun omassa päässä asia on ollut jo kauan aikaa valmis silloin kun toiset pääsevät samaaan kohtaan. 

Vierailija kirjoitti:

Itse tekisin tuossa tilanteessa lisää lapsia, jos kerran on jotain periytyviä syndroomia.

Nykyisten adhd-lasten vanhemmilla ja isovanhemmilla ei juuri kenelläkään ole adhd:ta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän ADHD näkyy ilman että kertookaan. Outoa hävetä diagnoosia, teet karhunpalveluksen lapsellesi häpeämällä häntä, vaikka kaikki kuitenkin näkevät, mikä meininki.

Ei kyse ole häpeästä. Jos nuo moukat tietäisivät, että kyseessä on ADHD ja mitä siihen liittyy, eivät puhuisi noin ilkeästi lapsesta. Ei ole minun tehtäväni jakaa lapsen terveystietoja ihmisille, joita hän tulee mahdollisesti tapaamaan vielä aikuisena, koska ei hän välttämättä silloin haluaisi kenelle tahansa asiasta kertoa, ja sitten äiti olisikin jo kertonut.

Täh? Et parempi antaa toisten vain puhua ilkeästi, kuin selittää syitä? Juu tätä "logiikkaa" en tajua.

Kai suurimmalla osalla on sen verran älliä ja tietoutta että adhd:n tunnistaa kertomattakin. Itse työssäni todellakin huomaan, ja aina ihmetyttää kulissivanhemmat, jotka esittävät että lapsensa on täysin neuronormaali.

Boomerit eivät ole tottuneet siihen, että myös neurovähemmistöillä on ihmisoikeudet. Normoilla ei ole mitään oikeutta tulla normosplainaamaan nepsyille.

Valehtelu ei ole ihmisoikeus. ADHD:ssa ei ole mitään hävettävää, sen peittely-yrityksissä on, tai pikemminkin säälittävää.

Olkaa ylpeitä lapsistanne, diagnoosilla tai ilman <3 

Kyllä olen vallan ylpeä lapsestani, mutta edelleenkään hänen terveystietonsa eivät kuulu kenellekään, jolle hän ei itse halua niitä kertoa.

Lapsesi mieluummin kuuntelee tanttojen ilkeilyä? Epäilen...

Vielä kerran: ADHD näkyy useimmiten kyllä päällepäin, halusi terveystietojen näkyvän tai ei.

Jos ap:n lapsen "terveystieto" ei näkyisi päällepäin, eivät sukulaisnaisetkaan ihmettelisi ja kommentoisi mitään. 

Medikalisaatio etenee.

Toisaalta, mä olen semmoinen täti, joka ei sano yhtään mitään toisten lapsista, mutta en kyllä jaksa yhtään olla samassa tilassa minkään mölyapinan kanssa. Käyttäytykööt tai olkoot tulematta ihmisten ilmoille. Ihmiset haluavat olla normaalien kanssa eikä tuommoisen joka varastaa koko shown.

Miksei näitä ollut mun nuoruudessa??

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta, mä olen semmoinen täti, joka ei sano yhtään mitään toisten lapsista, mutta en kyllä jaksa yhtään olla samassa tilassa minkään mölyapinan kanssa. Käyttäytykööt tai olkoot tulematta ihmisten ilmoille. Ihmiset haluavat olla normaalien kanssa eikä tuommoisen joka varastaa koko shown.

 

Miksei näitä ollut mun nuoruudessa??

Toki niitä oli ennenkin, mutta koivuniemen herra taltutti ne nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Ei adhd selitä huonoa käytöstä, ne on asioita ihan erikseen. Adhd ei myöskään ilmene kaikilla ihan samalla tavalla. Esimerkiksi itse huomasin jo ala-asteella, että keskittyminen oli vaikeaa. Mutta koska kuitenkin pärjäsin hyvin koulussa, ja osasin piilottaa oireet aika hyvin, ei oikeastaan kukaan kiinnittänyt siihen huomiota. Itse kuitenkin huomasin selkeästi, että se keskittyminen vaati enemmän kuin toisilta lapsilta, ihmettelin miten kaverit pystyivät keskittymään esimerkiksi lukemiseen ihan häiriöttä, itse jouduin lukemaan saman kahteen tai kolmeen kertaan ja silti huomasin sitten, että olin keskittynyt johonkin ihan muuhun asiaan. Toisaalta pidän lukemisesta ja luinkin paljon kirjoja jo lapsena.

Mutta asiaa voisi kuvailla vaikka niin, että tuntuu, että päässä on aina loputon to do -lista, tosin ei varsinainen lista vaan asioita tulee ja menee ihan sekaisin. Koulussa meni kuitenkin aika hyvin, pystyin ulkoisesti keskittymään, istuin paikallani tai olin missä pitikään, mutta adhd näkyi ulospäin lähinnä siinä että heiluttelin jalkoja, vaihdoin istumisasentoja, näpräsin jotain tai toisinaan ajattelin jotain ihan muita asioita kuin niitä tehtäviä, joskus tällöin opettaja sanoi että älä haaveile. Huomasin tekeväni koulussa huolimattomuusvirheitä, siksi opinkin jo lapsena tarkistamaan asioita uudestaan ja uudestaan.

Yliajattelu on myös se miten adhd näkyy, kun teen tai tapahtuu jotain, alan miettiä ihan turhan pitkälle, että mutta mitä jos tapahtuu niin tai näin, mitä jos joku sanoo niin tai noin. Sellaisia, mitkä ei toislle varmaan tulisi mieleenkään, koska ne ei liity tilanteeseen mitenkään. Tuntuu että toisille ihmisille kaikki tekeminen on selkeämpää, samalla kun itse käyn silläaikaa läpi mielessä kaikki mahdolliset skenaariot. Joskus tuntuu myös, että toiset ovat kauhean hitaita, esimerkiksi kun puhutaan jostain. Tiedän etteivät ole, mutta tuntuu siltä, kun omassa päässä asia on ollut jo kauan aikaa valmis silloin kun toiset pääsevät samaaan kohtaan. 

Kuvailit juuri sen, millainen itse olen ja lapsena olin.  Juuri tuo ajatusten kiertäminen ja kulku ja asioitten jo etukäteen selvittely mahdollisine eri variaatioineen, näennäinen rauhallisuus, sisäinen levottomuus, aina joku kohta liikkeessä ja se, että muut tuntuu puhuvan ja tekevän asioita turhan hitaasti.  Ylipäänsä inhoan hitautta ja sitä, että asiat vain jätetään puolitiehen tuumaten, että katsotaan nyt.  Ei se niin mene!  Minun on tehtävä asiat selviksi heti.  En voi olla, jos joku asia on keskeneräinen ja epävarma.

Voin nousta vaikka yöllä tekemään tai paremminkin selvittämään jonkun asian, joka alkaa vaivata minua.  

Olin aika hyvä oppilas alaluokilla, mutta lukiossa muutuin laiskaksi, mikä tietysti tuntuu oudolta tässä kontekstissa, mutta luulisin, että minulla vain tuli jaksaminen vastaan.  Jotenkin uskoin, että tiedän ja osaan jo kaiken.  Se ei tietenkään pitänyt paikkaansa.  Mutta ehkä tuleva aikuisuus alkoi nostaa päätään, halusin vain että tämä lukio tästä vain äkkiä pois, ja sitten alkaa muu elämä.  

Eihän näitä ennen mitenkään tutkittu, oli vain vilkkaita ja rauhallisia lapsia jne.  Alaluokilla meillä oli poika, joka ihan varmasti oli joku "nepsy" -tapaus.   Ei pysynyt pulpetissaan, puhui tunnilla, huitoi ja heilui jne.  Opettaja vain laittoi hänet istumaan ihan eteen ja hyvin kärsivällisesti aina ohjasi ruotuun.  Tunnen hänet tänäkin päivänä, ja hän on kyllä viettänyt varsin liikkuvaista elämää ja tehnyt vaikka mitä.  Ihan kunnon mies hänestä tuli, mutta virtaa on piisannut.  Kaikkea on pitänyt yrittää. Yksi toinen poika taas oli kamalan hiljainen eikä vielä neljännellä luokallakaan osannut lukea.  En tiedä hänen vaiheistaan.  

Minulle on myöhemmin kehittynyt hermovikoja, olen monesta kohtaa kosketus herkkä, mikä tahansa kohta saattaa yhtäkkiä olla kipeä, saan helposti kuumetta, joka saattaa sitten ihan yhtäkkiä taas laskea eikä oikein mitään syytä ole.  Luulen itse, että ne on vain tämän oman sisäisen juttuni kehollisia ilmentymiä.  

Vierailija kirjoitti:

Itse tekisin tuossa tilanteessa lisää lapsia, jos kerran on jotain periytyviä syndroomia.

Suurin osa näiden äityleistä ja isyleistä tekee juuri noin. Einstein tiettävästi sanoi, että hulluuden merkki on toistaa samaa asiaa ja odottaa erilaisia tuloksia, mutta eivät näiden vanhemmat ole mitään einsteineja ja sitten näitä joka paikassa möykkääviä pentuja on paikat täynnä.

Mitä jos opettaisit lasta, että missä tilanteessa riehuminen on ok ja missä ei? Ei adhd tarkoita sitä, että lapselle ei tarvitse opettaa normaaleja käytöstapoja.

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos opettaisit lasta, että missä tilanteessa riehuminen on ok ja missä ei? Ei adhd tarkoita sitä, että lapselle ei tarvitse opettaa normaaleja käytöstapoja.

Pelkkä opettaminen ei riitä lasten kanssa vaan on oltava keinoja huolehtia myös siitä, että lapsi tottelee opetuksia silloinkin, kun se ei kiinnosta tai muistu mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos opettaisit lasta, että missä tilanteessa riehuminen on ok ja missä ei? Ei adhd tarkoita sitä, että lapselle ei tarvitse opettaa normaaleja käytöstapoja.

Pelkkä opettaminen ei riitä lasten kanssa vaan on oltava keinoja huolehtia myös siitä, että lapsi tottelee opetuksia silloinkin, kun se ei kiinnosta tai muistu mieleen.

Sitähän se opettaminen on. Asian niin moneen kertaan kertausta, että se on selkäytimessä.

Opettaminen ei ole muutaman kerran lässyttämistä vaan kasvattamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos opettaisit lasta, että missä tilanteessa riehuminen on ok ja missä ei? Ei adhd tarkoita sitä, että lapselle ei tarvitse opettaa normaaleja käytöstapoja.

Pelkkä opettaminen ei riitä lasten kanssa vaan on oltava keinoja huolehtia myös siitä, että lapsi tottelee opetuksia silloinkin, kun se ei kiinnosta tai muistu mieleen.

Sitähän se opettaminen on. Asian niin moneen kertaan kertausta, että se on selkäytimessä.

Opettaminen ei ole muutaman kerran lässyttämistä vaan kasvattamista.

Jos asiaa vain kerrataan ilman, että lapsi sitä kunnioittaa niin homma muuttuu jankutukseksi. Jankutuksesta lapsi oppii lähinnä sen, että aikuisen puheet voi päästää yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos.