Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyys, miksi se ei aina ole paha juttu
23.03.2026 |
On toki yksinäisyyttä, josta haluaa pois. Mutta sinä yksinäinen, tunnetko itsesi? Ehkä muut ovat huomanneet jotain mitä itse et ole vielä sisäistänyt. Selvimmin asia tulee esiin tästä 5 minuutin ruotsalaisvideosta. Se on tekoälyllä tehty, mutta ainakin osa löytänee oivalluksen, tsemppiä jokaiselle yksinäiseksi itsensä tuntevalle :https://youtu.be/P7bjwuVbORE?is=2iEcFa0xNJaGt5hm
Kommentit (7)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipa hyvä ja selkeä video, ymmärsin lähes kaiken. Mutta yksinäisyys voi olla myös vamman, kielen, uskonnon, ihonvärin tai jopa murteen aiheuttama,
Yksinäisyyden demonisointiin liittyy oletus, että ihan jokaisella ihmisellä olisi sisäsyntyinen tarve kuulua johonkin ryhmään, joukkoon, porukkaan, luokkaan, perheeseen, sukuun, heimoon ...
On ihmisiä, joille kaikenlainen ryhmähenki tuntuu epämiellyttävältä. Joille kaikki hyvät ihmissuhteet ovat kahden yksilön välisiä. Tälle persoonallisuustyypille on nimi: Otrovertti.
Otrovertille kaikki ryhmätilanteet ovat kuormittavia. Hän väsyy niissä nopeasti. Mutta kahdenkeskinen sosiaalinen tilanne hyvän tyypin kanssa voi antaa voimavaroja ja parantaa jaksamista.
Otrovertti saattaa ahdistua siitä, että ei kuulu mihinkään kaveriporukkaan. Mutta se ei ole sisäsyntyistä, vaan johtuu sosiaalisesta paineesta.
Olen lähes koko elämäni kokenut yksinäisyyden tunnetta. En todellakaan nauti siitä.
Itse olen valinnut hyvin "yksinäisen" elämän. Minä kun nautin siitä. Mutta käsittääkseni sitä ei silloin kutsuta yksinäisyydeksi, jos siihen ei liity jonkinlaista surua tai kärsimystä, vaan silloin se on vaan yksin olemista ja viihtymistä. Koska jos sanoisin "olen yksinäinen", se heti tarkoittaisi että olen jotenkin surullinen kun mulla ei ole ketään ihmisiä elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdistaako yksinäisyys siksi, että kokee sosiaalista painetta hankkia kavereita? Uskomus siitä, että "kaikilla" on paljon kavereita ja iso kaveriporukka?
Vai ahdistaako se siksi, että aidosti haluaisi olla ihmisten kanssa, mutta ei vaan löydä ketään, jonka seurassa viihtyisi?
Jos on kasvanut ajatukseen, että ihminen määritellään sen mukaan, millaisia kavereita hänellä on, on varmasti ahdistavaa, jos niitä kavereita ei ole.
Olen yksinäinen omasta tahdostani. En pidä itseäni sen kummempana mutta siedän hyvin harvoja ihmisiä ystävinä. Onko siitä haittaa, voi olla tai olla olematta. Mutta voin paremmin yksin kuin joskus niin kimuranteissa ihmissuhteissa.