Kati Häkkinen on Suomen näkyvin Threads-vaikuttaja
Kati Häkkinen kertoo Threads-kuvauksessaan ja mediakortissaan olevan Suomen näkyvin Threads-vaikuttaja.
Onko jossakin nähtävissä, kenen julkaisut näkyvät Suomessa eniten käyttäjien Threads-syötteissä? Vai onko kyseessä Katin oma - joskin faktana esitetty - mutuilu?
Kyseinen poliitikko ja hotellinomistaja, tai nykyisin ilmeisimmin epäironisesti Threads-vaikuttaja, tuntuu useamminkin kertovan itsestään mitä lennokkaimpia juttuja kymmentuhatpäiselle yleisölleen.
Mitä Sinä olet laittanut merkille Katin - kahden teinin yksinhuoltajan ja kunnanvaltuutetun -somekäytöksestä?
Kommentit (38)
Possunkärsäinen läski, omahyväinen ja harhainen muija, joka tarvitse oikomishoitoa.
Itseänsä liikaa esille tuova tyrkky. Threadsissa käyttäytyy kuin huomion hakuinen miehen kipeä teini. Esittää itsevarmempaa kuin onkaan ja antaa ymmärtää olevansa ”joku”. Eihän hän ole kuin Thaimaalaisen hotellin omistaja, muuten ihan tavis. Että en siis yhtään ihmettele, jos on itselleen tuon vaikuttaja-tittelin keksinyt.
Ja joo, hänellä on tosi rumat hampaat.
On oikutteleva ja kiukutteleva, ja sitten ihmettelee, ettei miestä löydy? Pelkkä keskinkertainen ulkonäkö harvoin riittää, jos on hankala luonne ja elää huomiosta.
Se on paikka, mihin somepalstojen kuona valuu.
Threadsvaikuttaja. Hehhhh. Kaikkea sitä maa päällään kantaa.
No on näyttävän näköinen nainen, turhaan haukutte rumaksi ja läskiksi!
Ehkä hän hieman raskas saattaa olla, mutta Katilla on miljoonia katsojia julkaisuillaan, itselläni max 50 000 julkaisuissani. Mutta en siis tee juuri koskaan mitään julkaisuja siellä. Kati julkaisee koko ajan ja jakaa koko elämänsä, tietysti varmaan ne parhaimmat palat. En tänä someaikana itse uskaltaisi. On niin helppo tehdä
feikkiprofiili ja alkaa levittämään sairasta sontaa toisen kasvoilla ja nimellä.
Oletteko jo lukeneet hänen kirjan? En oikein päässyt selvyyteen, että kertooko kirja siitä hotellin perustamisesta, avioliitosta vai villistä sinkkuelämästä aasiassa ja miljonäärien treffailusta? Oli aika sekavaa.
Kati omistaa siitä hotellista pienemmän murusen kun khanomin rannalla oleva hiekanmurunen. Hotellin omistaa Savilahdet!
Kati on laskelmoiva tyrkky- oli sitä jo koulussa! Kulki kruunu päässä ja kiusasi muita! Onneksi lähti eikä kylillä enää pyöri!
Hoitaisi hampaat kuntoon ennen kuin alkaa itseään kehumaan.
Näin miehen näkökulmasta vaikuttaa hyvin epävarmalta ja huomionhakuselta. Aivan järkyttävän rasittava muutenkin. Oon blokannut joka paikassa, ku hajoo pää sen lapsellisille julkaisuille.
no kuule en mitään-näkis vaan ja kuulis kolinaa