Iltalehti: Ikäihmisiä petkutetaan häikäilemättömin keinoin Myyjä paljastaa: "Täyttä paskaa kirkkain silmin"
Tässä jutussa kerrotaan, että ikäihmisiin kohdistuva kotimyynti on Suomessa vakava ongelma. KKV:n mukaan vanhuksille ja muistisairaille on myyty kalliita ja usein tarpeettomia tuotteita ja palveluita hyvin kyseenalaisilla tavoilla. Tapauksissa toistuvat aggressiivinen painostus, harhaanjohtava puhe, valehtelu, kiireen tunne ja jopa se, että myyjä on käyttänyt asiakkaan pankkitunnuksia lainan hakemiseen. Erityisesti remontit, kiinteistönhoito, luontaistuotteet sekä puhelin- ja nettiliittymät korostuvat. Joissain esimerkeissä puhutaan jopa kymppitonnien laskuista ihmisille, jotka eivät ole kunnolla ymmärtäneet mitä ovat allekirjoittaneet.
Jutun pysäyttävin asia on se, että kyse ei näytä olevan yksittäisistä ylilyönneistä vaan toimintamallista, jossa haavoittuvassa asemassa olevan ihmisen heikentynyttä toimintakykyä käytetään surutta hyväksi. Mukana on muistisairaita, melkein sokeita ja ihmisiä, joille on jopa tehty sähköpostiosoite heidän tietämättään, jotta kauppa saataisiin näyttämään muodollisesti pätevältä. KKV ehdottaa nyt lainsäädännön tiukentamista, jotta kotimyyntiä voisi kieltää sitovasti ja jotta sopimuksiin tulisi pakollinen harkinta-aika.
Tämä on sellainen uutinen, joka osuu suoraan ihmisten oikeustajuun. Moni kestää kovankin myyntipuheen, mutta siinä kohtaa mitta täyttyy, kun vanhuksen muistia, heikkoa näköä tai yksinäisyyttä aletaan käyttää bisneksen työkaluna. Silloin ei enää puhuta "myyntitaidosta" vaan siitä, että raha otetaan sieltä mistä se on helpoin repiä, vaikka vastassa olisi ihminen, joka ei edes ymmärrä mitä juuri tapahtui.
Vielä kylmempää tästä tekee se, että järjestelmä näyttää sallivan liian paljon ennen kuin kukaan ehtii väliin. Läheiset löytävät laskut vasta jälkikäteen, työt on jo tehty, rahat on sidottu luottoihin ja sitten todetaan, että asia on hankala perua. Miten voi olla mahdollista, että oven takana sanottu painostus painaa enemmän kuin ihmisen todellinen kyky ymmärtää mihin hänet on saatu suostumaan?
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Puolisollani on ärsyttävä harrastus. Hän ihan silkasta mielenkiinnosta kuuntelee näiden raksa, aurinkopaneeli, liittymämyyjien, lomaosakemyyjien ja mitä ikinä onkin puheita, kuluttaa pitkään heidän aikaansa vaikka ei alunperinkään ole aikonut ostaa mitään. En tiedä mikä diagnoosi hänellä on, mutta kuluttaa tuntikausia tuollaiseen. Itse en näihin osallistu. Aikani on liian arvokasta tuollaiseen pelleilyyn.
En mäkään tohon aina viitti aikaa käyttää, mutta jätän puhelimen pöydälle, siinäpä sitten pöpöttää yksikseen. Pysyy poissa sen aikaa muusta pahanteosta.
Vierailija kirjoitti:
Tämä vastaa omaa kokemustani. Kaikki tuntemani vanhukset ovat sortuneet puhelinmyyjiin. Äidilleni tuli yhteen aikaan joku 5 puhelua päivässä. Onneksi nyt on suostunut, ettei vastaa enää tuntemattomiin numeroihin. Tilanne pahenee huomattavasti, kun vastaat ja ne saa jotain myytyä.
Minun lähipiirini kaikki vanhukset sortuneet ovelta ovelle myyntiin!
Muistisairas isäni oli ostanut kaupustelijalta kattoremontin joka oli tehty kiireellä, ettei kukaan ehdi väliin. Ihmettelin mitä ruuveja pihassa, kun menin käymään ja selvisi että uusi katto. Myöhemmin ilmeni, että maksu kalliilla lainalla/osamaksulla, vaikka olisi kyllä ollut rahaa maksaa se samantien.
Kun tuo päänavaus kaupustelijoilla oli tullut, niin sana levisi ja siellä ravasi solkenaan myyjiä. Laitoin Kaupustelu kielletty -kyltin, mutta äitini otti sen aina pois, oli kuulemma nolo. Ja eipä olisi tainnut estää touhua.
Kaikista härskeintä oli kun vanhukselle oli tehty myyjien toimesta sähköpostiosoite jonne saa lähettää sen pakollisen tilausvahvistuksen! Varmaan olivat niillä tekemillään tunntuksilla vielä vahvistaneet kaupan.
Vierailija kirjoitti:
Jutussa sanotaan:
" Kuluttaja-asiamies esittää kotimyyntiä koskevan lainsäädännön tiukentamista.
Kuluttajan on voitava kieltää kotimyynti sitovalla tavalla, esimerkiksi oveen laitettavalla ilmoituksella. Jos sopimus tehtäisiin kiellosta huolimatta, se ei olisi pätevä."
Eli ilmeisesti perinteinen Kaupustelu kielletty - kyltti olisi tuo maaginen ase kotimyyntiä vastaan. Jos lakimuutos ei mene läpi, niin todella merkillistä , että miksei!?
Ennakoin ja hankin jo tuollaisen Kaupustelu kielletty - kyltin, testataan tehoaako!
Tuo on riskitöntä bisnestä! Miksei siitä saa mitään rangaistusta jos muistisairaalle myy kymmenien tuhansien tarpeettoman remontin? Pahinta mitä firmalle voi käydä niin kauppa perutaan. Sitten vaan seuraavaan rintsikkaan myymään ikkunoita.
Anoppilaan oli tälläinen myyjä ilmestynyt ovelle ja lirkutellut appiukolle jolla alzheimer,anoppi oli juossut vessasta hätiin ja sanonut jannulle että painuu helvettiin. Mutta eipä tyyppi uskonut kun muutamaa päivää myöhemmin ilmestyi kaverin kanssa kai siinä toivossa,että anoppi ei ole kotona tai saavat tämän pään käännettyä. Anoppi oli istunut röökillä ulkona,loikannut ylös ja alkanut huutaa että johan nyt on kumma,perkeles! :D
Vanhempieni eläessä meno noiden kaupustelijoiden kanssa meni ihan hulluksi. Piti jatkuvasti käydä vakoilemassa löytyykö heiltä jotain sopimuksia tai esitteitä. Yksi remppa oli siis jo ehtinyt tapahtua, muutamia ehdittiin perua.
Piti uhkailla jo noita firmoja ja valehdella että vanhukset edunvalvonnassa (muistisairaita olivat). Ja käskeä myyjiä levittämään sanaa verkostossaan että siihen taloon ei asiaa. Oikeasti olisi pitänyt asentaa valvontakamerat vanhusten ovelle ja olla kytiksessä kaiken päivää.
Ihan ensimmäiseksi puhelinmarkkinointikielto. Ei pysäytä kaikkia, mutta suuren osan kuitenkin.
Kuluttaja voi rajoittaa puhelinmyyntiä soittamalla palvelunumeroon 0600 13404 ma-pe klo 8-18. Puhelun hinta 0,39 €/min+pvm, jonotus on maksuton (huom. palvelunumeroon ei voi soittaa ulkomailta). ASML ei veloita muita maksuja rajoituspalveluun soittajalta. Ainoastaan palveluautomaattiin ilmoitetut rajoitukset kirjautuvat palveluun. Rajoituksen voi tehdä liittymäsopimuksen tehnyt täysi-ikäinen henkilö ja vain henkilökohtaisesti. Alaikäisen tai vajaavaltaisen puolesta rajoituksen tekee huoltaja tai edunvalvoja.
Väestörekisteriin voi tehdä kiellon myydä yhteystietoja. Voit kieltää omien tietojesi luovuttamisen Suomi.fi-verkkopalvelun Henkilötiedot-sivullaLinkki toiselle sivustolle, Avautuu uudessa välilehdessäyja-external-link-opens-in-a-new-tab
Jokaisella on oikeus kieltää tietojensa luovuttaminen suoramarkkinointia, henkilömatrikkelia ja sukututkimusta varten sekä asiakasrekisterin tai muun vastaavan rekisterin päivitystä varten. Lisäksi jokaisella on oikeus kieltää yhteystietojensa luovuttaminen yhteys-, osoite- tai muuna vastaavana tietopalveluna.
Tietojen luovutuskiellot koskevat vain väestötietojärjestelmää.
Väestötietojärjestelmään voidaan merkitä henkilölle suoramarkkinointikielto, yhteystietojen luovutuskielto, asiakasrekisterin päivityskielto, sukututkimuskielto, henkilömatrikkelikielto.
Vierailija kirjoitti:
Lestasaatanat nyt vain ovat yrittäjähenkisiä.
Ja taivaspaikka Jumalan oikealla puolella on ilmeisesti noilla keinoilla taattu?
Itsekin rahastan naapurin vanhusta, kun hänellä on jokin ongelma tietokoneen kanssa.
Varaudu aikaan, jolloin miehesi haksahtaakin kauppojen tekoon. Nimittäin vaikka olisi miten fiksu ja skarppi aikuinen, vanhuus voi iskeä puskista aivan yllättäen ja PIM! hölmöilet. Muutos voi tulla hiipien tai yhtäkkiä, tarvitaan vain pieni aivoverenkierron häiriö ja voilá!
Kokemusta esim. Appiukon tekemistä pöhlöyksistä
Parahin lestahullu, tekisitkö oman ketjun jankutukselle.
Vierailija kirjoitti:
Jutussa sanotaan:
" Kuluttaja-asiamies esittää kotimyyntiä koskevan lainsäädännön tiukentamista.
Kuluttajan on voitava kieltää kotimyynti sitovalla tavalla, esimerkiksi oveen laitettavalla ilmoituksella. Jos sopimus tehtäisiin kiellosta huolimatta, se ei olisi pätevä."
Eli ilmeisesti perinteinen Kaupustelu kielletty - kyltti olisi tuo maaginen ase kotimyyntiä vastaan. Jos lakimuutos ei mene läpi, niin todella merkillistä , että miksei!?
Sopimussakkoa saat jos parkkeeraat autosi jonnekin etkä näe lumihankeen upotettua kylttiä missä sanotaan sinun solmineen sopimuksen tulemalla paikalle.
Ihan hyvin voisi toimia kotonakin.
Ei ole turhaan varoitettu ovelta ovelle kauppiaista. Tekevät tökerön hintaisia työtarjouksia.
Olen huomannut, että varsinkin lestadiolaiset ovat härskeimpiä. Meitä ei-samanuskovaisia on varmaan kiva höynäyttää.
No, mitenkäs rouvan päivä on sujunut? Siinä kartoitetaan heti elämäntilanne. Töissä, työtön.... Jos grilli on pihalla, grillaatteko isolla porukalla jne. Tekeydytään liian tuttavallisiksi!
En tilaa näiltä kaupustelijoilta mitään!
Vierailija kirjoitti:
90% näistä kotimyyntifirmoista on uskonlahkolaisten firmoja. Remppafirman maine tahriintuu niin vaihdetaan nimeä ja sama kusetus jatkuu. Synnit saa anteeksi sunnuntaisin.
Eihän pakanoiden kusettaminen edes ole syntiä. Kysy vaikka Sipilältä.
Tuollastahan se on taloyhtiön remppoja myyvillä isännöitsijöillä se touhu. Käsittämätöntä paskanjauhamista ja kusettamista.
Kas! Jotkut finance brot vähän myyskentelevät asioita. Jännästi tämäkin harmittaa kun kyseessä vanhusten rahat, mutta esim. naisten hyväksikäyttö ei hetkauta ketään, siinä uhri on itse syyllinen.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole turhaan varoitettu ovelta ovelle kauppiaista. Tekevät tökerön hintaisia työtarjouksia.
Olen huomannut, että varsinkin lestadiolaiset ovat härskeimpiä. Meitä ei-samanuskovaisia on varmaan kiva höynäyttää.
No, mitenkäs rouvan päivä on sujunut? Siinä kartoitetaan heti elämäntilanne. Töissä, työtön.... Jos grilli on pihalla, grillaatteko isolla porukalla jne. Tekeydytään liian tuttavallisiksi!
En tilaa näiltä kaupustelijoilta mitään!
Juu, meille iski joku Oolulainen katonvaihtoporukka. Kysellään just duunit ja harrastukset ja lakaistaan vähän armeijahylsyjä. Ensin jauhetaan kaks tuntia skeidaa ja sitten isketään kaks kertaa kovempi tarjous kuin paikallinen vääräuskoinen urakoitsija.
Vierailija kirjoitti:
Ihan ensimmäiseksi puhelinmarkkinointikielto. Ei pysäytä kaikkia, mutta suuren osan kuitenkin.
Kuluttaja voi rajoittaa puhelinmyyntiä soittamalla palvelunumeroon 0600 13404 ma-pe klo 8-18. Puhelun hinta 0,39 €/min+pvm, jonotus on maksuton (huom. palvelunumeroon ei voi soittaa ulkomailta). ASML ei veloita muita maksuja rajoituspalveluun soittajalta. Ainoastaan palveluautomaattiin ilmoitetut rajoitukset kirjautuvat palveluun. Rajoituksen voi tehdä liittymäsopimuksen tehnyt täysi-ikäinen henkilö ja vain henkilökohtaisesti. Alaikäisen tai vajaavaltaisen puolesta rajoituksen tekee huoltaja tai edunvalvoja.
Väestörekisteriin voi tehdä kiellon myydä yhteystietoja. Voit kieltää omien tietojesi luovuttamisen Suomi.fi-verkkopalvelun Henkilötiedot-sivullaLinkki toiselle sivustolle, Avautuu uudessa välilehdessäyja-external-link-opens-in-a-new-tab
Jokaisella on oikeus kieltää tietojensa luovuttaminen suoramarkkinointia, henkilömatrikkelia ja sukututkimusta varten sekä asiakasrekisterin tai muun vastaavan rekisterin päivitystä varten. Lisäksi jokaisella on oikeus kieltää yhteystietojensa luovuttaminen yhteys-, osoite- tai muuna vastaavana tietopalveluna.
Tietojen luovutuskiellot koskevat vain väestötietojärjestelmää.
Väestötietojärjestelmään voidaan merkitä henkilölle suoramarkkinointikielto, yhteystietojen luovutuskielto, asiakasrekisterin päivityskielto, sukututkimuskielto, henkilömatrikkelikielto.
Luuletko että tuo estää. Kaikki kiellot oli voimassa ja jopa lähestymiskielto. Silti vaan käytiin vanhukselle myymässä.
Niin järkyttävää taloudellista hyväksikäyttöä! Olen nähnyt uutisen tapauksesta, jossa juoppo+muistisairas vuokralainen oli tilannut kattoremontin vastaavaan mörskään, jossa oli siis vuokralla. Myyjät eivät edes tarkista, onko höperöitynyt huijauksen kohde kiinteistönomistaja.