Onko 20 vuoden laina-aika ihan liian pitkä????
Tuntuu hurjalta ajatukselta mutta ainakaan tällä hetkellä ei muuta voida ajatella jos asunto halutaan saada :(
Kommentit (5)
Vähän riippuu siitä, otetaanko laina sillä edellytyksillä, että laina saadaan maksettua tuossa 20 vuodessa pois, jos molemmilla on työtä (vähintään nykyisellä palkalla), ei satu sairautta, työttömyyttä, isoa remonttia, tulot eivät laske, korot eivät nouse hirveästi eikä satu muutakaan yllättävää. Eli minkä tahansa isomman yllätyksen sattuessa 20 vuotta ei enää riittäisikään. Tuosta eteenpäin venytettäessä korkojen osuus nousee todella rajusti, mutta edes lyhennysvapailla erät eivät lyhene kovin paljoa. Samoin laina lyhenee alussa hitaasti, joten 5-10 kuluttuakin olisi lainasta yhä suurelta osin maksamatta.
Jos lainan ottaa taas 20 vuoden laina-ajalla ja laskee erät siihen niin, että niistä selvitään vaikka tulot tippuisivat reippaasti. Ja lainaa lyhennetään ylimääräistä, jos kaikki menee hyvin. Tällöin mielestäni 20 vuotta ei ole pitkä. (Meillä on otettu laina näillä oletuksilla, ja todennäköisesti olemme maksaneet sen 10 vuodessa, jos ei mitään isompaa yllätystä satu.)
(OP:n sivuilla on yksi) että mitä mahdollinen korkojen nousu vaikuttaa. Saatko lainaasi ikinä maksettua, tai selviätkö kuukausierästä kun korko nousee!
Laske 20 vuoden laina-ajalla ja 7% korolla ja jos ei tällä stressitestillä hiki nouse pintaan, niin ei kuulosta liian pahalta lainanotto. 20 vuoden laina-ajassa on kuitenkin vielä vähän mihin lisätä korkojen nousua.
muualla euroopassa laina-ajat ovat jopa 40-50 vuotta