Lue keskustelun säännöt.
Miksi vanhemmat eivät halua oman lapsensa haasteita varhaiskasvatuksessa/opetuksessa?
17.03.2026 |
Olen huomannut, että monet vanhemmat eivät halua nähdä lapsensa ongelmia. Voi olla autismia, keskittymisen häiriöitä, ongelmia tunteiden säätelyn kanssa, ongelmia motoriikassa tai muita kehitysviivästymiä.
Lapsella saattaa olla olla haasteita, jotka huomataan varhaiskasvatuksessa tai koulussa, mutta vanhemmat eivät ole avoimia yhteistyölle esim. varhaiskasvatuksen erityisopettajan tai koulupsykologin kanssa.
Okei, kaikki eivät todellakaan sulje silmiään lapsen haasteille, mutta ihmettelen todella sitä, ettei haluta edes selvittää, mistä haasteet johtuvat tai tukea lasta haasteissa.
Sehän on vain lapsen etu, että lapsi saa tarvittaessa oikeanlaista tukea.
Kommentit (19)
Hohhoijaa. Puutut muiden asioihin. Miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäi vähän epäselväksi mikä on oma roolisi?
Eihän ihmiset ylipäätään näe mitään vikaa omissa lapsissaan.
Olet diagnosoinut kaikki lapsesi luokkakaverit, mutta vanhemmat eivät ota sinun diagnoosia vakavasti ja askartele sinulle mitalia?
No, ihmettelen kyllä myös näin äitinä, jos joku ei halua. Tiedänkin yhden tapauksen, jossa isä kieltää lapsellaan olevan mitään neuroepätyypillisyyttä, vaikka tämä on aivan selkeää. On sellainen tyypillinen öyhö "pojat on poikii" ja kaikki on vaan "muotioikkuja". "Ei meidän poika". Lapsella tulee olemaan hyvin vaikea tulevaisuus, ellei hän saa tarvittavaa tukea ajoissa. Surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän ihmiset ylipäätään näe mitään vikaa omissa lapsissaan.
Eihän suurimmassa osassa lapsissa olekaan mitään vikaa. Naapurin Hilmalla vaan kova into vaahtopallot pöksyisä lyödä leima muiden otsaan.
Onhan näitä.
Erään pojan 1 lk:n opettaja oli sitä mieltä, että poika pitäisi siirtää pienryhmään. (Tuohon aikaan pienryhmiä vielä oli.) Vanhemmat olivat tästä todella yllättyneitä, koska päiväkodissa ja eskarissa ei mitään ongelmia havaittu, tai niistä ei ainakaan vanhemmille kerrottu.
Asiaa selviteltiin ja siitä palaveerattiin. Erityisopettaja, rehtori, kuraattori ja terveydenhoitaja olivat sitä mieltä, että poika pärjää normaalissa luokassa. Siirtoa erityisluokkaan ei tehty. Kaksi ensimmäistä vuotta oli taistelua, mutta poika suoritti ne ihan hyvin.
kun poika meni 3 luokalle, opettaja vaihtui. Poika muuttui iloisemmaksi ja reippaammaksi. Opettajan mukaan poika oli hyvin pärjäävä, reipas oppilas. Ei mitään erityisen tuen tarpeita tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, ihmettelen kyllä myös näin äitinä, jos joku ei halua. Tiedänkin yhden tapauksen, jossa isä kieltää lapsellaan olevan mitään neuroepätyypillisyyttä, vaikka tämä on aivan selkeää. On sellainen tyypillinen öyhö "pojat on poikii" ja kaikki on vaan "muotioikkuja". "Ei meidän poika". Lapsella tulee olemaan hyvin vaikea tulevaisuus, ellei hän saa tarvittavaa tukea ajoissa. Surullista.
Tai sitten ei, pojat pärjää aikuisuudessa paremmin kuin tytöt.
Miehillä heikko itsetunto tekee tuollaista. Hyvin vaikea ottaa kritiikkiä vastaan. Lapsi on egon jatke. Meillä eräs isä ei nähnyt lapsessaan mitään vikaa, vaikka sai hoitajilta jatkuvasti huonoa palautetta lapsen käytöksestä. Hän jotenkin kuvitteli, että hoitaja valittaa lapsesta ilman aihetta. Vaikka lapsi oli hänen silmiensä edessä hyökännyt muiden lasten kimppuun jatkuvasti, ei nähnyt mitään ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän ihmiset ylipäätään näe mitään vikaa omissa lapsissaan.
Ne mitään vikoja ole vaan piirteitä.
Ei meissä yhdessäkään ole vikaa.
Koskahan tuo ymmärretään.
Opetus tulisi olla yksilöityä, ei mitään yleismallia.
Monet vanhemmat eivät halua kasvattaa lapsiaan vaan odottavat lasten 'kasvavan itsekseen vaan siinä sivussa', eli lapset on lähinnä rekvisiittaa, koristeita ja näytillä muille vanhemmille. Eivät täten siis halua nähdä eivätkä kuulla mistään haasteista - silloinhan pitäisi olla aktiivinen vanhempi ja lapsestaan kiinnostunut kasvattaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän ihmiset ylipäätään näe mitään vikaa omissa lapsissaan.
Niin, he jotenkin kokevat, että se tarkoittaa, että heissä itsessään on jotain vikaa. Ja sitten kieltävät koko asian. Lakaistaan vaan pöydän alle koko juttu, niin ei tarvitse kohdata tilannetta.
Äitisi ei nähnyt haasteitasi ja olet istunut koko aikuisikäsi terapiassa listaamassa missä kaikessa hän on epäonnistunut ja miten hän pilasi elämäsi? Ja nyt tulit nettiin jatkamaan listausta, koska sieltä löytyy helposti väkeä, joka on aina valmis hurraaman, jos ihminen hyökkää ilkeyttään toisen kimppuun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehillä heikko itsetunto tekee tuollaista. Hyvin vaikea ottaa kritiikkiä vastaan. Lapsi on egon jatke. Meillä eräs isä ei nähnyt lapsessaan mitään vikaa, vaikka sai hoitajilta jatkuvasti huonoa palautetta lapsen käytöksestä. Hän jotenkin kuvitteli, että hoitaja valittaa lapsesta ilman aihetta. Vaikka lapsi oli hänen silmiensä edessä hyökännyt muiden lasten kimppuun jatkuvasti, ei nähnyt mitään ongelmaa.
Usein lasten huono käytös johtuukin juuri niistä vanhemmista. Lapset kasvaa ihan kieroon huonon vanhemmuuden seurauksena.
Jos vanhemmat itse ovat ns"poikkeavia" - eivät he silloin tajua eroa terveen tai epänormaalin käytöksen välillä. Puusilmät on puusilmiä.
Vierailija kirjoitti:
No, ihmettelen kyllä myös näin äitinä, jos joku ei halua. Tiedänkin yhden tapauksen, jossa isä kieltää lapsellaan olevan mitään neuroepätyypillisyyttä, vaikka tämä on aivan selkeää. On sellainen tyypillinen öyhö "pojat on poikii" ja kaikki on vaan "muotioikkuja". "Ei meidän poika". Lapsella tulee olemaan hyvin vaikea tulevaisuus, ellei hän saa tarvittavaa tukea ajoissa. Surullista.
No minä ajattelen juuri niiden olevan muotioikkuja. Kaikissa pitää nähdä jotain ongelmaa. Mehän ei myöskään vielä tiedetä, miten diagnosoidut lapset kokevat itsensä myöhemmin verrattuna niihin, joilla samoja ongelmia ei nostettu esiin. Uskon myös, että suurin osa "nepsyistä" tasoittuvat itsestään ja oppivat mukautumaan pelisääntöihin jos eivät uhriudu.
Muistan mm kuinka oma lapseni kehitti itselleen r-vian, koska eräs neuvolantäti alkoi testaamaan sitä. Lapsi osasi sanoa R kirjaimen normaalisti, mutta siinä tilanteessa oli epävarma ja sanoi sen jotenkin väärin. Saatiin aivan turha lähete puheterapeutille, joka tosin totesi parin käynnin jälkeen ettei tarvetta "enää ole".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän ihmiset ylipäätään näe mitään vikaa omissa lapsissaan.
Ne mitään vikoja ole vaan piirteitä.
Ei meissä yhdessäkään ole vikaa.
Koskahan tuo ymmärretään.
Opetus tulisi olla yksilöityä, ei mitään yleismallia.
Onhan lapsella vika, iso ongelma, jos hän lyö muita lapsia. Ei se mikään ominaisuus ole, vaan asia, josta pitää päästä kokonaan eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ihmettelen kyllä myös näin äitinä, jos joku ei halua. Tiedänkin yhden tapauksen, jossa isä kieltää lapsellaan olevan mitään neuroepätyypillisyyttä, vaikka tämä on aivan selkeää. On sellainen tyypillinen öyhö "pojat on poikii" ja kaikki on vaan "muotioikkuja". "Ei meidän poika". Lapsella tulee olemaan hyvin vaikea tulevaisuus, ellei hän saa tarvittavaa tukea ajoissa. Surullista.
No minä ajattelen juuri niiden olevan muotioikkuja. Kaikissa pitää nähdä jotain ongelmaa. Mehän ei myöskään vielä tiedetä, miten diagnosoidut lapset kokevat itsensä myöhemmin verrattuna niihin, joilla samoja ongelmia ei nostettu esiin. Uskon myös, että suurin osa "nepsyistä" tasoittuvat itsestään ja oppivat mukautumaan pelisääntöihin jos eivät uhriudu.
Muistan mm kuinka oma lapseni kehitti itselleen r-vian, koska eräs neuvolantäti alkoi testaamaan sitä. Lapsi osasi sanoa R kirjaimen normaalisti, mutta siinä tilanteessa oli epävarma ja sanoi sen jotenkin väärin. Saatiin aivan turha lähete puheterapeutille, joka tosin totesi parin käynnin jälkeen ettei tarvetta "enää ole".
Vai ihan kehitti r-vian? Syy oli siis neuvolassa, ettei lumihiutaleenne osannut juuri silloin r:ää.
No johan tuli typo. Eivät siis halua nähdä lapsen haasteita.