Onko epävakaa ihminen epäluotettava kaikissa ihnissuhteissaan?
Ymmärrän, että ns romanttisissa suhteissa joissa tunteet sekoittavat ko ihmisten järkevän ja loogisen ajattelun, mutta olen huomannut, että myös ystävyyssuhteet ovat mahdottomia.
Kommentit (11)
En tiedä epäluotettavuudesta, mutta väsyin siihen, että jouduin kuuntelemaan hänen loputtomia ihmissuhdeongelmiaan romanttisissa suhteissaan. Ihan lapsen tasoista riippuvuutta ja säälittävää riippuvuutta ja säätöä yli viisikymppisellä, monen lapsen vanhemmalla. Itse ei nähnyt käytöksessään mitään outoa.
No varmaan siinä mittakaavassa miten sinä luokittelet ystävyyden, jos koet noin hänen romansseistaankin. Hän voi kuitenkin elää täysin sellaista elämää, mitä haluaa, eikä ystävyydessä tai rakkaudessa ole mitään oikeaa tai väärää muottia, joten se siitä
Kärsivällisyyteni ansiosta miestäni, jonka kanssa olen ollut naimisissa 15 vuotta, hänen jatkuvasti epävakaista tunteistaan huolimatta ei ole koskaan kunnolla epäilty. Loppujen lopuksi hänellä on minä, hänen pitkäaikainen kumppaninsa, sijaisenaan. Kaikki olettavat, että avioliittomme on onnellinen ja että miehelläni on korkea tunneäly.
Jos alkoholi on kuvioissa, niin ei voi luottaa.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä epäluotettavuudesta, mutta väsyin siihen, että jouduin kuuntelemaan hänen loputtomia ihmissuhdeongelmiaan romanttisissa suhteissaan. Ihan lapsen tasoista riippuvuutta ja säälittävää riippuvuutta ja säätöä yli viisikymppisellä, monen lapsen vanhemmalla. Itse ei nähnyt käytöksessään mitään outoa.
Tuttuja fiiliksiä. Mulla oli myös tollanen kaveri, jonka lapsellisten suhteiden tunneshitin kaatopaikka olin. Käytännössä meno oli viisikymppisellä ihmisellä sitä, mitä muilla yläkoulussa. Jopa terapiassa hänelle oli huomautettu, että kannattaisi varmaan miettiä prioriteetteja ja että meno on tasotonta, josta oli kovasti loukkaantunut.
Ainakin ne, mitkä minä olen tuntenut. Elämä menee jaksoittain.
Ystävyydet alkaa-syvenee hallitsemattomaksi ja sitten alkaa riitely ja pois ajaminen samalla, kun roikkuu epätoivoisesti kiinni. Ei sitä vuoristorataa kukaan kestä ja sen jälkeen, kun ystävyys on ohi, alkaa kyttääminen ja sabotointi. Tekee kaikenlaista kiusaa ja haittaa entiselle "ystävälleen".
Lopulta, kun maine on kokonaan mennyt, lähtee uudelle paikkakunnalle ja sama alkaa taas.
Myös työyhteisössä on ongelmia.
Mä en ymmärrä, kun tää on se ainoa pershäiriö, mitä voi auttaa, niin miks ne ei hae apua itselleen. Kun se on jo lähes sietämätöntä muiden ihmisten seurata vierestä, niin miten raskasta se täytyy olla sille itselleen.
En jaksanut sitä, että toinen aikuisena ihmisenä sekoili ihmissuhteissaan jatkuvassa ooh-aah-iiih-ahdistaa-kuolen-tilassa. Tätä loputonta suoltoa, ja käytännössä täysi mahdottomuus keskustella mistään järkevästä, kunnes taas tunne vie ja toista ahdistaa tms.
Vierailija kirjoitti:
Kärsivällisyyteni ansiosta miestäni, jonka kanssa olen ollut naimisissa 15 vuotta, hänen jatkuvasti epävakaista tunteistaan huolimatta ei ole koskaan kunnolla epäilty. Loppujen lopuksi hänellä on minä, hänen pitkäaikainen kumppaninsa, sijaisenaan. Kaikki olettavat, että avioliittomme on onnellinen ja että miehelläni on korkea tunneäly.
Et ehkä tiedä, miten hän suoriutuu työssä tai onko hän halukas integroitumaan tiimiin. Ja kun hänen kollegansa eivät ole tietoisia siitä, kuinka huono hän on avioliitossasi, kaikki olettavat, että hän vain kärsii kroonisista mielialan vaihteluista ja masennuksesta.
Tällanen sisaruksena ja kyllä normaali sisarussuhde on täysin mahdoton ajatus. Omista rajoista pakko pitää tiukasti kiinni, pienikin heltyminen johtaa alun mukavuuden jälkeen järjettömään vaatimusvyöryyn sekä syyllistämiseen ja raivoon jos kaikkeen ei suostu.
En suostunut hänen epävakaiden oikkujensa ja tunnetilojensa ehtoihin, ja ystävyys päättyi siihen. Tietääkseni on aivan samassa tunnekaaoksessa ja koukussa kuin ennenkin. Täysin käsittämätön ihminen. Lapsen tasoinen vaikka koulutettu ja useamman lapsen keski-ikäinen vanhempi. Raskas ihminen kaikin puolin.
Ikävä kyllä. Myös niitä kohtaan joihin epätoivoisesti takertuu.