Tajuaako yleensä jo lapsena sen ettei tule olemaan aikuisena statukseltaan kovin korkealla?
Esimerkiksi te jotka ette koskaan ole saaneet kumppania, ehkä työelämäkään ei ole ollut hohdokas, niin milloin ymmärsitte että onni ei tule olemaan osanasi?
Kommentit (33)
En miettinyt lapsena mitään aikuisuuden statusasioita.
Jos hyvin tai siis normaalisti menee, ei lapsena mietitä tuollaisia.
Eiköhän se ole kaikilla itsestä kiinni. Opiskelut on vaan pakko hoitaa ja ainut tie, lähes ainut tie, kenties helpoin tie, saada jotain mitä haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos hyvin tai siis normaalisti menee, ei lapsena mietitä tuollaisia.
Kyllähän kaikilla jonkinlaisia haaveita on jo lapsena, esimerkiksi ammatti, onko perhettä jne.
Vierailija kirjoitti:
En miettinyt lapsena mitään aikuisuuden statusasioita.
Et edes teininä?
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ole kaikilla itsestä kiinni. Opiskelut on vaan pakko hoitaa ja ainut tie, lähes ainut tie, kenties helpoin tie, saada jotain mitä haluaa.
Mutta jos esimerkiksi huomaa jo varhain että koulunkäynti ei ole niin helppoa kuin muilla?
Vierailija kirjoitti:
En miettinyt lapsena mitään aikuisuuden statusasioita.
Missä iässä se lävähti kasvoille?
Vanhemmat ja isoveli haukkuivat mun ulkonäköä, joten aika nuorena jo ajattelin etten kelpaa kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ole kaikilla itsestä kiinni. Opiskelut on vaan pakko hoitaa ja ainut tie, lähes ainut tie, kenties helpoin tie, saada jotain mitä haluaa.
Ei oikeastaan noinkaan, koska ulkonäkö ja älykkyys ovat periytyviä tekijöitä. Myös mielenterveysongelmat ja neuroepätyypillisyys tai alkoholismi periytyvät ainakin tietyllä todennäköisyydellä. On mahdotonta ponnistaa minnekään, jos ei ole kykyjä. Tutkitusti köyhyys periytyy.
Ei ollut lapsena 80-luvulla aavistustakaan millaista elämä olisi aikuisena.
Pieleen ne aavistukset olisi varmasti menneetkin kun ainakin Suomi meni suunnilleen ylösalaisin jo heti 90-luvun alussa laman tehtyä tuhoaan tässä maassa, maantietokin meni uusiksi kun Saksat yhdistyivät ja neukkula kaatui.
Internetistäkään ei osannut arvata etukäteen vaikka jo kasarilla jotkut harjoitti Commodore 64:llakin tietoliikenneyhteyksiä. Matkapuhelinten yleistyminen, älypuhelimista puhumattakaan jokamiehen puhelimeksi oli myös aika arvaamaton kehityssuunta, vaikka kasarilla nmt autopuhelimia olikin.
Laitteet oli niin kalliita kasarilla että senkin vuoksi arveli että ei ne yleisty tavallisen kansan keskuuteen, jäävät vain rikkaimpien leluiksi ja me ei oltu rikkaiden joukossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En miettinyt lapsena mitään aikuisuuden statusasioita.
Missä iässä se lävähti kasvoille?
Sanoisin, että vasta 30-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ole kaikilla itsestä kiinni. Opiskelut on vaan pakko hoitaa ja ainut tie, lähes ainut tie, kenties helpoin tie, saada jotain mitä haluaa.
Mutta jos esimerkiksi huomaa jo varhain että koulunkäynti ei ole niin helppoa kuin muilla?
No kerro sinä miltä se tuntuu. Minulla meni hyvin enkä miettinyt tuollaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hyvin tai siis normaalisti menee, ei lapsena mietitä tuollaisia.
Kyllähän kaikilla jonkinlaisia haaveita on jo lapsena, esimerkiksi ammatti, onko perhettä jne.
Ei lapset sellaisia ajattele. Leikkiähän ne ovat jos puhuvat ammateista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hyvin tai siis normaalisti menee, ei lapsena mietitä tuollaisia.
Kyllähän kaikilla jonkinlaisia haaveita on jo lapsena, esimerkiksi ammatti, onko perhettä jne.
No ne on tyyliin, Lääkärihoitaja, lakasukoneenkuljettaja tms. noin sanoivat joskus lapset kun niiltä kysyttiin mikä susta tulee isona. (joku voi muistaa)
Pelkään pahoin, että monet vanhemmat antavat tahtomattaan lapsilleen sellaisen maailmankuvan, ettei menestymisen mahdollisuuksia ole. Siksi olisi hyvä, jos lapsen kaveripiiriin kuuluisi myös lapsia, joilla on erilainen maailmankuva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hyvin tai siis normaalisti menee, ei lapsena mietitä tuollaisia.
Kyllähän kaikilla jonkinlaisia haaveita on jo lapsena, esimerkiksi ammatti, onko perhettä jne.
Ei lapset sellaisia ajattele. Leikkiähän ne ovat jos puhuvat ammateista.
Ei mulle ollut leikkiä, kyllä jo 12-13-vuotiaana tiesin mikä musta tulee, ja se myös tuli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ole kaikilla itsestä kiinni. Opiskelut on vaan pakko hoitaa ja ainut tie, lähes ainut tie, kenties helpoin tie, saada jotain mitä haluaa.
Mutta jos esimerkiksi huomaa jo varhain että koulunkäynti ei ole niin helppoa kuin muilla?
Kyllä sen, ettei ole lahjakkuutta, motivaatiota tai lapsuudenkodin tukea/esimerkkiä kouluttautua, huomaa jo lapsena. Samoin jos on ruma, vammainen, mt-potilas tai ongelmaperheen kasvatti.
Aniharva kykenee tältä pohjalta muuksi muuttumaan, ikävä kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hyvin tai siis normaalisti menee, ei lapsena mietitä tuollaisia.
Kyllähän kaikilla jonkinlaisia haaveita on jo lapsena, esimerkiksi ammatti, onko perhettä jne.
No ne on tyyliin, Lääkärihoitaja, lakasukoneenkuljettaja tms. noin sanoivat joskus lapset kun niiltä kysyttiin mikä susta tulee isona. (joku voi muistaa)
Ne oli alle kouluikäisiä. Tuskin tässä nyt noin pieniä tarkoitetaan.
Olin aika kunnianhimoton opiskeluissani. Menestyin kuitenkin hyvin. Haaveilin lapsena perheestä. Sain työpaikan ja menestyin yhtä helposti kuin koulussa. Perheenkin sain eli lapsuuden haaveeni toteutui ja naimisiin menin vasta 28-vuotiaana. 3 lasta.
Ajattelin nuorempana tuolla tavalla, mutta sitten sisuunnuin ja päätin olla oman laivani kapteeni. Menin opiskelemaan, sain hyvän työpaikan ja puolison.