Trump: "Sota loppuu, kun minä haluan"
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo Axiosin haastattelussa sotatoimien Iranissa päättyvän pian. Presidentin mukaan sotatoimet päättyvät pian, koska "ei ole käytännössä jäljellä mitään, mihin iskeä".
Milloin tahansa kun haluan sodan loppuvan, se loppuu, Trump sanoi.
Hän sanoi haastattelussa myös sotatoimien sujuvan hyvin, ja Yhdysvaltojen olevan "reilusti edellä aikataulusta".
Yhdysvallat ja Israel aloittivat iskut Iraniin 28. helmikuuta. Iran on vastannut iskemällä eri maihin ympäri Lähi-itää.
Jestas mikä pelle!
Kommentit (220)
Trump ja Hegseth hönöilee nyt olan takaa.
Vierailija kirjoitti:
Ukrainan sodankin piti loppua vuorokaudessa, kun uudelleen valittiin virkaansa.
Magafanit ei välitä vaikka kaikki lupaukset oli valetta vain.
Rahaa palaa sodassa. Ja me kaikki maksetaan korotukset hinnoissa.
Viattomia kuolee pommituksissa. Niin ja kyllä Iranissa kuolee ihan niitä oppositionkin edustajia. Ja ne tyttökoulun oppilaat olivat lapsia. Tämä siis näille nillittäjille.
Aikamoinen hinta Trumpin harrastuksilla. Kotona kun menee huonosti niin pitää riehua maailmalla.
Olisi ajatellut, että Irakin sotaa järjettömämpää aseellista sekoilua jenkit eivät voisi saada aikaiseksi. Mutta näköjään voivat. Tässä ei ole edes alkeellista suunnitelmaa siitä, miten asiat viedään maaliin. Kukaan ei edea tiedä, missä maali on. Iranin hallinto ei osoita minkäänlaisia merkkejä kaatumisesta, eikä maata ole todellakaan pommitettu siinä määrin, että sen sotilaallisen suorituskyvyn tuhoutumisesta voitaisiin puhuakaan. Tämä tulee jatkumaan hyvin pitkään, eikä kukaan tiedä, miten se lopetetaan.
Iran on voitolla :) Doona fantasioi omiaan, mutta ei vaan saa sisukasta vastarintaa nujerrettua.
Trump on menettänyt täysin uskottavuutensa. Sota on helppo aloittaa, mutta vaikeampi lopettaa. Olisi kysynyt kaveriltaan Venäjältä. Trumpin uhoaminen että jos ette tottele teemme miljoonakertaisen iskun tms. on pelkkää lapsen kiukuttelua. Hän ei mahda asialle mitään. Oma syy että lähti Netanjahun sotaa sotimaan. Seruaavaksi luvassa on te rro ri-iskuja USA:n maaperällä ja loputon suo, Vain Israelissa ollaan tyytyväisiä. Se menee heidän pelikirjansa mukaisesti, että USA joutuu sitoutumaan tuonne väkisin. Kaipa ne joutuvat kohta laittamaan joukkoja sinne ja sitten saa Trump taas olla baseball-lippis päässä ottamassa arkkuja vastaan, jos sattuu kiinnostamaan.
Iranin pappiskaarti päättää milloin sota loppuu, ei Trump. Ei olisi pitänyt mennä tappamaan valtionjohtoa koska se ei kuulu sodan sääntöihin. Nyt sitten Iranillakaan ei ole mitään pidäkkeitä. Ja heitä sentään odottaa hedelmäpuut ja neitsyet, joten heitä ei pelota kuolla taistelussa. Bic Macia mussuttavia amerikkalaisia sen sijaan saattaa pelottaa kun tällaiset "lunatics" tulevat kostamaan.
Vierailija kirjoitti:
Täällä näköjään toivotaan kybällä että trump epäonnistuu ja fanitettu vallankumous punakaarti ei vaan kaadu. Yllätys?
Ei pidä aloitella sotia rys sä-tyyliin. Siitä ei oikein pidetä.
Vierailija kirjoitti:
Mikähän Israelin torjuntaohjusten tilanne on? Pari viikkoa niitä jouduttu jo kylvämään eli miten pitkään mahtaa riittää. Siinä vaiheessa kun ne loppuu ja Iranin droonit jatkaa lentelyään, aletaan olla kiinnostavassa tilanteessa 😁
Israelin puolustus on hyvin kallis vrt. drooneihin. Se on pitkällä aikavälillä mahdoton yhtälö Israelille. USAkaan ei voi antaa loputtomasti kallista torjuntalaitteistoa Israelille.
Veikkaan että noin kuukauden tienoilla alkavat suuret ongelmat Israelille. Nyt pääsee vasta yksittäisiä läpi, silloin joudutaan priorisoimaan alueita.
taitaa vastarinta heräillä Iranin väkivaltakoneistoa vastaan
https://x.com/NiohBerg/status/2031794694049456149?ref_src=twsrc%5Etfw%7…
https://x.com/NiohBerg/status/2031792105987645579?ref_src=twsrc%5Etfw%7…

Parhaassa tapauksessa Iran on vieläpä säästellyt ballistisia ohjuksiaan ja kylvänyt nyt lähinnä drooneja, kuormittaen Israelin torjuntaa. Sitten kun daavidin lingot ja rautakupolit on lähinnä meemitason muistoja, alkaakin nuo ballistiset kopsahdella maaleihinsa. Tel Aviv, Haifa jne. Siihen päälle Hizbollahin rakettisade pohjois-israeliin. Viime kesänä alkoi parin viikon jälkeen ahdistaa. Nyt on pari viikkoa kohta kulunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä näköjään toivotaan kybällä että trump epäonnistuu ja fanitettu vallankumous punakaarti ei vaan kaadu. Yllätys?
Ei pidä aloitella sotia rys sä-tyyliin. Siitä ei oikein pidetä.
Miten ne pitäisi aloittaa? Kyseessähän on lähinnä terr...sti hallinto. Ei siis mikään rauhallinen ukraina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
taitaa vastarinta heräillä Iranin väkivaltakoneistoa vastaan
https://x.com/NiohBerg/status/2031794694049456149?ref_src=twsrc%5Etfw%7…
https://x.com/NiohBerg/status/2031792105987645579?ref_src=twsrc%5Etfw%7…
Kyllä, aivan varmasti. Samalla varmuudella kuin Putinin hallintohan on kuulemma "ihan kohta" kaadettu jo ainakin 20 kertaa viimeisten neljän vuoden aikana.
onpahan osa kansaa ainakin ilmaissut kantansa, toisin kuin ryssssssälässäsi kukaan
Vierailija kirjoitti:
Ei tiedä kumpi tässä on typerämpi: oranssi pska vai kongressi.
Meinaan syö aika paljon uskoa jenkkien demokratiaan tämä.
Kannatta sitten varmaan selvittää mitä tarkoittaa demokratia
Se on hyvä, että Trump lopettaa sotimisen, niin Iran voi tehdä WTC iskujen tapaista jenkkilään.
Vierailija kirjoitti:
Trump ja Hegseth hönöilee nyt olan takaa.
Venäjä lupasi iranille täyden tukensa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faktoja
Ennen trump tyytyi vain ra is ka il em aan 13 vuotiaita tyttöjä.
Nyt hän tappoi yli sata 7-12 vuotiasta tyttöä Iranissa.
Oliko se niin, että Irakissa Iranissa nainen voi mennä naimisiin 9vuotiaana?
niin, miten tuo liittyy mihinkään, Irakissa elävät omien lakiensa mukaan ja tumpin kyllä kuuluisi ihan omien lakiensa mukaan olla ja elää, mutta toimiin kuin pedot toimii, kaikkialla.
Vierailija kirjoitti:
Se on hyvä, että Trump lopettaa sotimisen, niin Iran voi tehdä WTC iskujen tapaista jenkkilään.
Niinpä Iran on vasta aloittamassa, heillähän on mahdollisuus myös likaiseen pommiin eli tehdä osa vaikka Israelista radioaktiiviseksi. Venäjän avulla isku USAn alueella on myös ihan mahdollista
Ei tiedä kumpi tässä on typerämpi: oranssi pska vai kongressi.
Meinaan syö aika paljon uskoa jenkkien demokratiaan tämä.