Taleban: rikosten rangaistus määräytyy jatkossa yhteiskunnallisen aseman mukaan.
Talebanin ylin johtaja Haibatullah Akhundzada allekirjoitti uuden säädöksen tammikuun alussa ja ilmoitti sen tulevan voimaan välittömästi.
Säädös muun muassa jakaa Afganistanin väestön käytännössä neljään luokkaan: oppineisiin, eliittiin, keskiluokkaan ja alaluokkaan, afganistanilainen ihmisoikeusjärjestö Rawadari kertoo tiedotteessaan.
Tehdyn rikoksen rangaistus ei määräydy teon perusteella vaan tekijän yhteiskunnallisen aseman mukaan.
Jos rikoksen tekee uskonoppinut, seurauksena on ainoastaan ohjeistus. Jos rikoksen tekee eliittiin kuuluva henkilö, hänet kutsutaan oikeuteen ja hän saa myös ohjeistuksen.
Sen sijaan jos saman rikoksen tekee keskiluokkaan kuuluva henkilö, rangaistuksena on vankeutta. Yhteiskunnan alaluokkaan kuuluva tuomitaan vankeuden lisäksi myös ruumiilliseen rangaistukseen, Rawadari kertoo.
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taleban on äärioikeistoa niin kuin muutkin islamistiset liikkeet.
Äärioikeisto Euroopassa ja Ametikassa kuitenkin näiden tuloa tänne vastustaa ja vassarit toivottavat tervetulleeksi ja vaativat, että tulijoiden kulttuuria kunnioitetaan.
Olkiukko. Vasemmisto on yrittänyt auttaa talebanin vainoamia naisia. Kulttuurien kunnioittaminen taas on aivan perustavanlaatuista ihmisten välistä kanssakäymistä, eikä se tarkoita sitä että hyväksyisi kulttuuriin mahdollisesti liittyvät ihmisoikeuksien vastaiset käytännöt.
Ansaitset mitä suvaitset.
Vierailija kirjoitti:
Ihanan punavihreää.
On aika tarkalleen päinvastaista kuin mitä punavihreä puoli ajaa. Miksi hoette näitä typeriä olkiukkoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- Pienet ovat Suomen hallituksen mahdollisuudet vaikuttaa yhtään mihinkään, jos vasemmalta kysytään, hän kirjoitti perjantaina alkuillasta.
Esteinä ovat ainakin ihmisoikeudet, perustuslaki, EU, kansainväliset sopimukset, moraali, empatia, maine, lehdistönvapaus ja tietenkin oikeisiin johtopäätöksiin päätynyt tutkimus.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009566030.html
Afganistanista on tulossa Riikan ja persujen unelmavaltio.
Kumma miten se on vihervasemmisto joka ei osaa kertoa onko islam oikeassa naisten ja homojen suhteen, ja pelkkä kysyminenkin on rasismia.
Ei tietenkään ole oikeassa. Kuinka kauan aiot jankuttaa olkiukkoasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten kohdalla tuomittavana tekona nähdään esimerkiksi se, jos he vierailevat liian usein sukulaisten luona ilman aviopuolisonsa suostumusta.
Säädös vie naisilta toimivallan ja heitä kohdellaan ennemminkin jonkun omaisuutena.
Säädöksessä kielletään opettajien väkivalta lapsia kohtaan, jos se johtaa luunmurtumiin, ihon repeämiin ja ruumiillisiin mustelmiin. Muuten lapsiin kohdistuva väkivalta ei ole kielletty, ennemminkin se on epäsuorasti legitimoitu, Rawadarin tiedotteessa todetaan.
Aviomiehen väkivalta puolisoaan kohtaan on tuomittavaa vain, jos teko johtaa vakavaan näkyvään vammaan. Rangaistus tällöin on viisitoista päivää vankeutta
Tämä pitää saada Suomeen.
T. Vihervasemmisto
Miksi vihervasemmisto haluaisi äärioikeistolaista epätasa-arvoa Suomeen?

Kommunistin näkövinkkelistä sosialisti on äärioikeistoa. Suomessa sosialismia edustaa kepudemareista kaikki vasemmalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten kohdalla tuomittavana tekona nähdään esimerkiksi se, jos he vierailevat liian usein sukulaisten luona ilman aviopuolisonsa suostumusta.
Säädös vie naisilta toimivallan ja heitä kohdellaan ennemminkin jonkun omaisuutena.
Säädöksessä kielletään opettajien väkivalta lapsia kohtaan, jos se johtaa luunmurtumiin, ihon repeämiin ja ruumiillisiin mustelmiin. Muuten lapsiin kohdistuva väkivalta ei ole kielletty, ennemminkin se on epäsuorasti legitimoitu, Rawadarin tiedotteessa todetaan.
Aviomiehen väkivalta puolisoaan kohtaan on tuomittavaa vain, jos teko johtaa vakavaan näkyvään vammaan. Rangaistus tällöin on viisitoista päivää vankeutta
Tämä pitää saada Suomeen.
T. Vihervasemmisto
Miksi vihervasemmisto haluaisi äärioikeistolaista epätasa-arvoa Suomeen?
En tiedä. Feministinen puolue oli Vasemmistoliiton kanssa vaaliliitossa kun Feministisen puolueen puheenjohtaja kertoi että naisen paikka on nyrkin ja hellan välissä.
Kerro sinä miksi haluatte tuota Suomeen. Kerro myös miksi haukutte rasisteiksi kaikkia jotka vastustavat tuon maahantuontia.
Suomessakin syytetään ja tuomitaan yhteiskuntaluokan mukaan, samoin Jenkeissä.
Naiset lienevät vielä näiden neljän luokan alapuolella? Vai lasketaanko heitä edes ihmisiksi.
Otsikon kuvaamalla tavallahan se länsimaissakin toimii, yksityiskohdissa vain eroja.
Palehuivia on ihana heiluttaa ja halata maailmaa.
Demokratiaa ja tasa-arvoa ja kaikkiko hyväksyy?
Vierailija kirjoitti:
Naiset lienevät vielä näiden neljän luokan alapuolella? Vai lasketaanko heitä edes ihmisiksi.
Uudessa laissa naiset ovat useiden kotieläinryhmien kuten kamelien ja lampaiden alapuolella. Suomalainen valtamedia on n. kuukauden ajan miettinyt miten tämä esitetään mainitsematta kaiken olevan erään uskonnon mukaista. Tbn on kertonut tämän jo tammikuussa, näin kauan kesti ennen kuin Suomessa uutisoidaan.
Vierailija kirjoitti:
Suomessakin syytetään ja tuomitaan yhteiskuntaluokan mukaan, samoin Jenkeissä.
Talebanit tekivät oman versionsa siitä. Periaatteessa ihan sama systeemi kuin länsimaissa.
Afganistan saa puolestaan elää sellaista elämää, kun itse haluaa. He itse ovat tiensä valinneet. Eivät halunneet muuttaa tapojaan, vaan haluavat rankan laidan islamistit valtaan. 20 vuotta heitä yritettiin auttaa, mutta ei kannettu vesi kaivossa pysy. Ikävä kyllä.
Milläpä veikkaat?