Suomelta puuttuu visio, erityisesti työn tulevaisuudesta
Suomelta puuttuu visio, erityisesti työn tulevaisuudesta. Keskustelu keskittyy säästämiseen ja sopeuttamiseen, ja siitä tulee kilpajuoksu kohti pohjaa. Suomi on kuitenkin ollut rohkeiden julkisten kokeilujen maa, esimerkkeinä yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, maksuton oppivelvollisuus, kahdeksantuntinen työpäivä, progressiivinen verotus ja julkinen terveydenhuolto. Mikä on meidän aikamme suuri rakenneuudistus?
Työelämä tarvitsee yhtä aikaa joustoa ja turvaa. Nelipäiväinen työviikko ja perustulo eivät ole haaveilua vaan mahdollisia vastauksia teknologiseen murrokseen. Jokainen työntekijä on myös kuluttaja, minkä nykyinen hallitus ja elinkeinoelämän etujärjestöt tuntuvat unohtavan. Jos ihmisten usko tulevaisuuteen murenee, myös talous sakkaa.
Jos tekoäly vähentää merkittävästi palkkatyötä, veropohjakin on mietittävä uudelleen. Verotusta pitää kohdistaa enemmän esimerkiksi pääomaan, kulutukseen, maahan ja päästöihin. Tekoäly käyttää valtavasti sähköä, ja myös sen verotusta pitää miettiä. Maailmassa, jossa robotit tekevät yhä suuremman osan työstä, niiden omistajien vastuu yhteiskunnan rahoittamisesta korostuu.
Eero Vassinen
Yritysstrategi
Kommentit (23)
Minkälainen on yritysstrategina esiintyvä henkilö joka ei ole enää yritysstrategi. Kirjoittaa kolumneja. Valmistunut noin reilu 10 v sitten. Kolumneista paistaa tietty kritiikki ja kauna. Vastakkainasettelua ikäryhmien välillä.
Eikä mitään konkreettista visiota 2040. Vinoilla osaa kuka vain. Poliittinen kanta näkyy.
On selvää, että palkkatöitä ei enää riitä kaikille, mutta hallitus ei piittaa siitä, vaan sitoo niin Suomen talouskasvun kuin yksilöiden ihmisarvon töiden tekemiseen. Huonosti käy kaikille.
Ihan kiva visio, mutta luulen, että kuitenkin valitaan se toinen vaihtoehto.
Eli kasvava eriarvoisuus ja jos keskiluokka luulee, että uhka koskee vaan köyhiä, on väärässä.
Keskiaikainen feodaaliyhtruskunta on tulossa. Muutama rikas, suurin osa köyhiä.
Ehkä suomen olisikin aika laittaa rahaa tulevaisuuteen ainaisen rahan keräämisen sijaan.
Ainakin yrittää ideoida jotain. Hallitus se vaan laittaa päätä pensaaseen.
Vihreiden eväillä Se nousee. Siirretään taskusta ikäryhmän a rahaa ikäryhmän btoiseen. Sitten Se alkaa kasvaa. Suorastaan pullistuu. Vain innovaatiot puuttuvat. Ja ikäryhmä a viedään nurkan taa.
Visio on jarru.
Siitä puhutaan velkajarruna, mutta se jarruttaa kaiken muunkin. Hyvinvoinnin. Talouskasvun.
Vierailija kirjoitti:
On selvää, että palkkatöitä ei enää riitä kaikille, mutta hallitus ei piittaa siitä, vaan sitoo niin Suomen talouskasvun kuin yksilöiden ihmisarvon töiden tekemiseen. Huonosti käy kaikille.
No ei niitä oikeasti tarpeellisia töitä ole riittänyt kaikille enää vuosikymmeniin. "Työpaikat" on luotu keinotekoisesti julkisen sektorin toimesta verovaroin jo pitkään. Kaiken maailman puuhastelua ja hutkimusta tehdään pilvin pimein, ns "töitä" joille ei löytyisi aitoa tarvetta ja kysyntää ilman veronmaksajien rahoja.
"Mä oon teidän CEO
Mul on teille visio
Ei se iisii oo"
Edelleen: aseteknologiaan keskittäminen ja tekemällä suomesta sotateollisuuden edelläkävijä saadaan työllisyyttä (kotimaista koska kyseessä valtion turvallisuus) ulkomaan kauppaa ja turvallisuutta.
Naapurimaamme ei tule ikinä muuttumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On selvää, että palkkatöitä ei enää riitä kaikille, mutta hallitus ei piittaa siitä, vaan sitoo niin Suomen talouskasvun kuin yksilöiden ihmisarvon töiden tekemiseen. Huonosti käy kaikille.
No ei niitä oikeasti tarpeellisia töitä ole riittänyt kaikille enää vuosikymmeniin. "Työpaikat" on luotu keinotekoisesti julkisen sektorin toimesta verovaroin jo pitkään. Kaiken maailman puuhastelua ja hutkimusta tehdään pilvin pimein, ns "töitä" joille ei löytyisi aitoa tarvetta ja kysyntää ilman veronmaksajien rahoja.
Poistetaan automaatit kirjastoista ja kaupoista. heitetään ruoka lähetti koneet hemmettiin. Suljetaan digitaaliset palvelut ja avataan tiskejä virastoista ja pankeista.
Vierailija kirjoitti:
Visio on jarru.
Siitä puhutaan velkajarruna, mutta se jarruttaa kaiken muunkin. Hyvinvoinnin. Talouskasvun.
Ja velan korjaa ainoastaan talouskasvu eli saadaan suomalaiset kuluttamaan tässä maassa.
Suomella on selkeä visio , verojen nosto ja elämisen hankaloittaminen ja yksityisyydensuojan murentaminen ja ihmisten seuraaminen .
Työnantajat valittaa että työntekijät maksaa liikaa eli liikaa sivukuluja kuten Tyel. Laitetaan se 0% ja lisätään palkkaa ja katsotaan mitä tapahtuu. Myös Alvi 10%
Perustulo ei toimi, jos "oikeita" veronmaksajia on aina vaan vähemmän ja vähemmän.
Nostetaan eläkeikää, jooko? Lisätään viikkotyöaikaa, jooko? Sillä tavallahan työttömyys vähenee, vai kuinka?
Suomelta puuttuu paljon muutakin. Maalaisjärki näyttää juosseen karkuun monien aivoista.
Mitkään korjausliikkeet ei enää auta, antaa palaa.
Se on sitä kun hallituksen ohjaavat ajatukset on 1) ahneus ja 2) viha