Naisen nautinto panemisesta
Naisen vaikeus kertoa pitävänsä panenemisesta. Kauan kesti kuulla, että vaimolle pano tai jonkun muun asian liikuttelu liikuttelu pillun sisällä on välttämätön osa seksiä. Vaimo on aina vähätellyt panemisen merkitystä, mutta aloin härnäämään, että tällä seksikerralla en laita mitään pilluun sisälle, hän piti sitä kiusan tekona, johtuen asian olevan todella tarpeellinen.
Kuulin hiljattain myös vaimon pitävän, että kalu menee hyvin syvälle.
Onko muilla naisilla ollut vaikeuksia sanoa panemisen tuntuvan hyvälle? Onko paneminen niin tuhmaa ettei kiltit tytöt voi sanoa avoimesti nauttivansa siitä? Mies 51
Kommentit (21)
Ei se nainnin hölmöys ole vaikeaa kertoa, ja olen sen sanonut useastikkin.
Mies osaa muuten hyvin, joten ei hätää. Ja ei se nainti pahaa tee! Ohan se kiva että mieskin nauttii.
Ei ole ollut vaikea kertoa vaimolla, kumpikaan. Jo ekalla kerralla varmisti kietomalla jalat ympärilleni, että kullini meni tyveä myöten sisään ja pysyi myös siellä, kun en päässyt liikkumaan ollenkaan. Seksiä taas ei ole koskaan suostunut harrastamaan ilman panemista, pelkkä suuseksi ja sormetus on kuulemma yhtä tyhjän kanssa, jos ei saa myös kullia sisäänsä. Joten noilla menty koko pitkä parisuhde.
Vierailija kirjoitti:

Kuivutko aktin aikana, ja selailet puhelinta?
Miksi miehesi alentuu tuollaiseen?
Vaikka saan orgasmeja pelkästään vaatteet päällä kiehnailusta haluan yhdynnän. Nautin siitä miten meidän vartalot kietoutuu, miltä miehen paljon isompi vartalo, paino ja voima tuntuu päällä, miten penis täyttää mut ja pingistyy, miten kiihkoissaan mies on ja miten hän laukeaa rajusti työnnellen. Ihan lopussa työntyy todella syvään koko vartalo liukuen päälläni eteenpäin ja pysyen syvällä sykkien, ja taas uudestaan, usein kolme kertaa niin syvälle kuin menee ja vielä herkempiä liukuvia työntöjä lisää vaikka kuinka kauan.
Sitä läheisyyttä ei korvaa mikään. Miehen kanssa tuleminen on aivan maagista.

Hyvin kuvailit

Ei tässä mitään alentumista ole, molemmat saa kuinka haluaa, jahyvin menee, En ole yhtään mikään poikkeus. Miksi taas joku ikäänkuin odottaa, että naisen pitää kirkua onnesta kun mies panee. Ikävä asenne.
Jos en orgasmia yhdynnässä saakkaan, tykkään silti tyydyttää mieheni, aivan kuten hänkin minut. En kuivu enkä selaile puhelintakaan, miksi oletat tuollaista.
Koittakaa nyt jumaliste miehet ymmärtää, että naiset eivät ole miehiä, ja antakaa meidän olla mitä olemme.

Tumputtaja seppo sai taas polttoainetta tumputtelulleen.
Miksi, ap, et hae runkkausmateriaaliasi muualta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se nainnin hölmöys ole vaikeaa kertoa, ja olen sen sanonut useastikkin.
Mies osaa muuten hyvin, joten ei hätää. Ja ei se nainti pahaa tee! Ohan se kiva että mieskin nauttii.
Kuivutko aktin aikana, ja selailet puhelinta?
Miksi miehesi alentuu tuollaiseen?
Ei tässä mitään alentumista ole, molemmat saa kuinka haluaa, jahyvin menee, En ole yhtään mikään poikkeus. Miksi taas joku ikäänkuin odottaa, että naisen pitää kirkua onnesta kun mies panee. Ikävä asenne.
Jos en orgasmia yhdynnässä saakkaan, tykkään silti tyydyttää mieheni, aivan kuten hänkin minut. En kuivu enkä selaile puhelintakaan, miksi oletat tuollaista.
Koittakaa nyt jumaliste miehet ymmärtää, että naiset eivät ole miehiä, ja antakaa meidän olla mitä olemme.
Kysyn, koska itselleni on käynyt noin. Ei tarvitse kirkua onnesta tai edes saada orgasmia. Onnesta kirkumisen ja puhtaan välinpitämättömyyden tai vastenmielisyyden välillä on eroja.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ollut vaikea kertoa vaimolla, kumpikaan. Jo ekalla kerralla varmisti kietomalla jalat ympärilleni, että kullini meni tyveä myöten sisään ja pysyi myös siellä, kun en päässyt liikkumaan ollenkaan. Seksiä taas ei ole koskaan suostunut harrastamaan ilman panemista, pelkkä suuseksi ja sormetus on kuulemma yhtä tyhjän kanssa, jos ei saa myös kullia sisäänsä. Joten noilla menty koko pitkä parisuhde.
Joko olet saanu mankelipillun ajoituksen kohdilleen vai vielä pano on pelkkää pallien tyhjäystä?
Ompa jälleen kaksinaismoraali kovassa huudossa. Mies "alentuu naimaan" vaikka nainen ei orgasmia pelkällä yhdynnällä saisikaan, ja tätä alapeukutetaan kovasti. Samat miehet oikein pullistelevat huoraissa käymisistään oikein rinta rottingilla.
Auta armias!
Ahaa; jos nainen ei saa yhdynnässä orgasmia, pitää miehen olla naimatta ollenkaan, niinkö? Erkoista, no olkoot sitten ilman vai?

Lentelehän lepakko taas takaisin pimeää ja kylmään luolaasi. Sulla ei kertakaikkiaan ole enää mitään uutta sanottavaa mihinkään.
Huomasin aamulla olevani niin etuoikeutettu, kun märkä ja litisevä pillu taas lypsi orkun käsissä pallini tyhjiksi. Näin se toisilla menee. Toiset sitten vaan kiukuttelee.
Voimia pimeään ja kylmään lopputalveen sinne lepakkoluolaankin.
Olenko mä sitten tuhma tyttö, kun pystyn sanomaan ääneen sen, että haluan kullin sisälle tai suuseksissä sormia sisälle? Jos vakipano kysyy seksin aikana tuntuuko kulli hyvältä sisällä, niin totta kai vastaan, että tuntuu. Jos en seksissä saisi seksissä kullia sisälleni, niin kyllä se seksi tuntuisi silloin vajaalta. Mulle ei riitä kieli ja sormet eikä mikään lelu korvaa oikeaa vehjettä. En saa orgasmia pelkällä panemisella, mutta silti haluan sitä panemista todella paljon.
Vierailija kirjoitti:
Ahaa; jos nainen ei saa yhdynnässä orgasmia, pitää miehen olla naimatta ollenkaan, niinkö? Erkoista, no olkoot sitten ilman vai?
Ei kun nainen menee polvilleen ja ottaa kiltisti suihin, kun olen nuollut hänelle orgasmin.
Mitä sitä pillua tökkimään, jos ei siitä pidä.
Vierailija kirjoitti:
Olenko mä sitten tuhma tyttö, kun pystyn sanomaan ääneen sen, että haluan kullin sisälle tai suuseksissä sormia sisälle? Jos vakipano kysyy seksin aikana tuntuuko kulli hyvältä sisällä, niin totta kai vastaan, että tuntuu. Jos en seksissä saisi seksissä kullia sisälleni, niin kyllä se seksi tuntuisi silloin vajaalta. Mulle ei riitä kieli ja sormet eikä mikään lelu korvaa oikeaa vehjettä. En saa orgasmia pelkällä panemisella, mutta silti haluan sitä panemista todella paljon.
Olet vauvapalstalla vaarallinen poikkeusyksilö ja uhka frigidien vanhapiikojen mielenterveydelle/minäkuvalle.
Lähinnä vitutaa se kun yrität saada seksiä niin on joku tekosyy..eikä oo edes pää kipee.ja sitte ku onnistut joskus kerran kuus työntään mulkun sisään nii alkaa valitus siitä että et tee sitä kunnolla...kerran maksullis käyny..tsekkityttö kyl hoiti..suosittelen
Meillä on myös vaikeuksia puhu seksistä, aamulla krapulapanon jälkeen yritin kysellä onko hyvä idea alkaa pillun nuolenta alkaa vaginan suun nuolemisilta ja en saanut selvää on se hyvä idea.