Mummoni oli aivan kauhuissaan, kun kerroin olevani raskaana. Olen 20-vuotta ja avioliitossa.

On hieman enemmän elämänviisautta kuin sulla.

ja siksi on kauhuissaan.

Voisko se olla niin, että sille mummolle sä olet aina vaan se pikkutyttö, ja sen on vaikea kuvitella että olet jo oikeasti niin " iso" että teet sängyssä muutakin kun nukut. :)

Onnea vaan sulle, sitä tulet todella tarvitsemaan!

Kyllä se mummokin siitä lämpenee, kun vähän saa tottua ajatukseen. Nykyisin vaan tehdään lapset niin myöhään että tuon ikäinen kuulostaa melkein teiniltä. ;)

On ihan lähipiiristäni kokemusta tuosta liian nuorena naimisiinmenosta ja perheen perustamisesta. Olisitte nyt malttaneet muutaman vuoden odottaa ja nauttia ihan vaan toisistanne ja tutustua oikeasti toisiinne että tiedätte mitä kumpikin elämältään haluaa. Monilla se todellinen henkinen aikuistuminen tapahtuu tuossa vuosien 20-25 välillä ja yllättävän monella elämänkatsomus ja unelmat muuttuu uuteen uskoon.

Toivotan silti onnea ap:lle valitsemallaan tiellä ja lohdutan sillä tiedolla että " aikuisena" rakastuminen on jotain ihan mahtavaa ja toista kuin teiniunelmat.

ONNEA!

kun nuorena tekee lapset, niin jaksaa hyvin. saat lapsenlapsia, kun olet hyvässä iässä.

itse olen saanut vanhana lapset ja tuskin lapsenlapsia edes näenkään tai en ainakaan jaksa hoitaa niitä.

nyt monesti olen toivonut, että olisi pitänyt tehdä lapset nuorena.

Ja hyvin kyllä pärjää, vaikka olen jopa yh ;)



Nuorena ne lapset on tehtävä, kun niiden kanssa vielä jaksaa touhutakin ;)



Onnea ap:lle ja miehellesi :)

Vierailija:

On ihan lähipiiristäni kokemusta tuosta liian nuorena naimisiinmenosta ja perheen perustamisesta. Olisitte nyt malttaneet muutaman vuoden odottaa ja nauttia ihan vaan toisistanne ja tutustua oikeasti toisiinne että tiedätte mitä kumpikin elämältään haluaa. Monilla se todellinen henkinen aikuistuminen tapahtuu tuossa vuosien 20-25 välillä ja yllättävän monella elämänkatsomus ja unelmat muuttuu uuteen uskoon.

Toivotan silti onnea ap:lle valitsemallaan tiellä ja lohdutan sillä tiedolla että " aikuisena" rakastuminen on jotain ihan mahtavaa ja toista kuin teiniunelmat.

Minäkin " raskauduin" 20-vuotiaana ja kauheinta oli, ettei kukaan onnitellut, kauhisteli vaan ja antoi juuri samanlaisia kommentteja kun sinä olet tässä ketjussa saanut.



Nyt meillä on 3 lasta, olemme edelleen yhdessä (ja naimisissa) mieheni kanssa, joka siis kaikkien lasten isä, olemme todella onnellisia, meillä on talo, auto, koulutus ja työ ja kaikin puolin ihana elämä. Koskaan en ole katunut!



Muutamat ihmiset ovat mulle jopa pahoitelleet, että olivat niin tympeitä sillon alussa. Jos kuitenkin kerran jo on raskaana, niin ei ole mitään järkeä tulla sanomaan että " ei olis pitänyt ja olisit nyt odottanut" .



Mitä mummoon tulee, mäkin luulen, että olet vielä mummolle se pienenpieni lapsenlapsi ja siksi hän on kauhistunut.

Nyt eroamassa vaikka luulin että olemme kuin tehty toisillemme. talouteni on niin retuperällä tällä hetkellä että voisin kuolla. Suunnitelmani ovat mennyttä opiskelujen sekä työskentelyn suhteen.. Ainut asia mikä tähän auttaisi olisi se että antaisin lapseni muuttaa isänsä luokse.. Onko siinä mitään järkeä? En ole kertonut tilanteesta omille vanhemmilleni ja se pelottaa minua. Olen aikuine ihminen ja olen aina pitänyt huolen asioistani mutta nyt tein sen virheen että uskoin mieheen!

Älä kuuntele tollasta yh-höpötystä nyt ollenkaan! Akat on kateellisia kun jollain menee hyvin.



Nauti raskaudesta ja perheestäsi täysillä, itsekin olen nuorena perheen perustanut enkä ole katunut päivääkään! :) Nyt on muksut jo isoja, ja silti ei olla ikäloppuja, ja voidaan nauttia " aikuis-rakastumisesta" (vai mikä se hassu termi olikaan tossa yhdessä viestissä) toisiimme yhä uudelleen ja uudelleen!

Niiiiiin monta asiaa elämässä on vielä tuossa iässä ihan vaiheessa. Koululutus, työkokemus, taloudellinen tilanne, asunto, mitä pystyy lapselle tarjoamaan? Pelkkä äidinrakkaus kun ei riitä nykymaailmassa jossa ihmisten sosiaaliset turvaverkot ovat melko olemattomat. Ap:n iässä pitäisi pystyä pitämään hauskaa, osallistumaan opiskelijarientoihin, tapailemaan uusia ihmisiä, etsimään sitä oikeaa, miettimään mitä elämältä haluaa ja ylipäätään olemaan vapaa suurista vastuista kuten lapsi.

Vierailija:

Älä kuuntele tollasta yh-höpötystä nyt ollenkaan! Akat on kateellisia kun jollain menee hyvin.

Nauti raskaudesta ja perheestäsi täysillä, itsekin olen nuorena perheen perustanut enkä ole katunut päivääkään! :) Nyt on muksut jo isoja, ja silti ei olla ikäloppuja, ja voidaan nauttia " aikuis-rakastumisesta" (vai mikä se hassu termi olikaan tossa yhdessä viestissä) toisiimme yhä uudelleen ja uudelleen!

Älä välitä noista tolloista kommenteista, tottakai lapset nuorena tehdään. Itsekin ole 20-v, ja mulla on tuolla päiväunilla parin kk:n ikäiset kaksoset! Hyvin ollaan pärjätty, minusta ainakin äityis on ihaninta mitä minulle on koskaan taphtunut:)

Oikea ikä tehdä lapsia! Ja luulisin että ei paljon hedelmällisyyshoitoja tarvittu?? toisinkuin ne jotka alkaa lapsentekoon tuossa 35 ikävuoden jälkeen...

Niin onkin vaiheessa, mutta mä taas en ole koskaan ymmärtänyt, miksei lapsen kanssa voi ns. hoitaa noita asioita. Itse opiskelin ja valmistuin vasta lasten jälkeen, työkokemuskin on hankittu lasten ohessa tai jälkeen. Meillä on oma talo (tosin tottakai tilanteessa on helpottanut, että miehellä oli opiskelut valmiina ennen lasta ja vakityö). Lapsillemme olemme pystyneet tarjoamaan paljon, niin henkistä kuin materiaalista hyvää. Miten sosiaaliset turvaverkot jotenkin kasvavta iän myötä. Itse näen sen melkeen niin, että esim sukulaiset vanhenevat hyvää vauhtia, eivätkä myöhemmin jaksa enää olla lasten kanssa yhtä paljon. Me tosin asumme ulkomailla, joten sukulaisia näemme melko harvoin, eikä yökylään voi lapsia laittaa.



Mitä tulee opiskelijarintoihin... Ei niin tarvitse osallistua. Toiset eivät pidä ollenkaan mistään tuollasista riennoista. Minä kyllä pidin, mutta sain sitä bile-elämääkin pitää 3-4 vuotta enkä ymmärrä miten olisin kauempaa jaksanut. En todellakaan kaipaa sitä elämää, ulos pääsen ystävieni kanssa ihan milloin haluan. Hmm, mitä elämältään haluaa, voi monet 5-kymppiset eivät vielä tiedä sitä. Ainoa asia mikä miehelleni ja minulle on aina ollut selvää, on, että haluamme lapsia. Eikä " sen oikean" löytymiseenkään ikä taida mitään auttaa.

olla noin k***pää? Onnea ap raskaudesta! Ajatteleppa että kun nyt nuorena teet lapset niin olet työpaikkaa hakiessa paljon vahvemmassa asemassa kuin ne joilla ei vielä lapsia ole (työnantajan ei tarvitse pelätä että kohta lapseton jää äitiyslomalle).

mikähän teille kelpaisi, jos täällä on yli kolmekymmentä vuotiaita odottajia nekin haukutaan pystyyn siitä miten lapset pitää tehdä nuorena. tunkekaan mammat päänne v*ttuun, eihän teidän neuvoissa ole mitään järkeä ikinä

minä aloin odottamaan esikoista kun olin 20v ja mummoni oli iloinen ja sanoi että nuorena ne lapset pitää tehdä! =)