***~TAMMITOIVEET~*** vk 18 ma-ke
Kommentit (62)
Ja minäkin ehdin jotain rustailla. Olenkin loistanut poissaolollani kun on ollut mukamas niin ohjelmoituja päiviä että huh huh.
Kivaahan se on että aika rientää ja ratkee tämänkin kierron kohtalo reilun viikon kuluttua.
Onnittelut plussanneille ja pahoittelut tädin yllättämille!!
Villiinalle halitukset, toivottavasti kyse olisi salamatkustajasta eikä kropan muuten vaan sekoilusta!!
Suanille myös pahoittelut keskenmenosta!
Olen kyllä pikaisesti käynyt lukaisemassa kuulumisianne mutta pahoittelen heti että en ole ehtinyt niihin kunnolla syventyä. Mutta eiköhän meilläkin ala tilanne taas rauhoittua ja ehdin jatkossa paremmin keskittyä taas tähän kuumeiluunkin=)
Tänään tuli sitten se odotettu kunnon tositosivahva ovisplussa!! Ja parhaamme ollaan taas yritetty ja vielä vähän varmistellaankin;) Toivoisin niin kovasti että nyt onnistaisi mutta viime kierron haamuilut jotka johtivat kuitenkin vuotoon pitävät jalat maan pinnalla.
Lauantaina käytiin miehen kanssa teatterissa ja oli kyllä aivan ihana reissu! Viimeksi olenkin teatterissa käynyt ollessani yläasteella...Pitihän siinä vähän tanssimassakin samalla käydä=)
No nyt lähden puuroa keittelemään ja laittamaan valkkarin kylmenemään=)
Vapputerveisin p02p06 kp 19/28-31 yk 5
Aivan ihanaa, että oot jo ultrassakin pikkuisen nähny! Mä oon ihan liikuttunut ja superhappy sun puolesta!
Mä todella toivon, että sun vanavedessä onnistuisin seuraamaan ja Koralli myös, mutta alkaa jo usko ihmeisiin hiipua.
Tänään kyllä on nyt iltasella juilinut taas jokseenkin tuntuvasti ja valkkariakin on riittänyt.. hmm.. En näköjään osaa olla kehittelemättä oireiden tynkiä sittenkään.. Vaikka eipä nekään välttämättä mitään merkkaa.
No huomenaamulla katon mitä eka tikku sanoo!
Hirmu onnellista ja ihanaa odotusta sulle Tamatu! Ja käyhän meitä aina täällä välillä moikkaamassa ja kertomassa kuulumisia!
t. piipaa
ReettaE: suuret onnittelut plussasta! bdbdb
DeFeis, kyllä mä varmaan jo ainakin ihan vähän uskalla onnitella sua, mutta odotetaan että viiva vahvistuu kunnolla ++++ bdbdbdb
Vadelmalle, Piipaalle, Nelliinalle, ja taisi olla vielä muitakin, joille toivottelen oikein plussarikasta piinaviikkoa!!!! ++++bdbdbdbd
Villiina, toivotaan ettei se täti nyt kurvaa paikalle vaan saisitte verikokeet otettua ennen sitä...
Suanille pahoittelut keskenmenosta... minä kp:nä teit testin? Ja tosiaan kannattaa seurailla kroppaa pari päivää ja vaikka soitella neuvolaan ja kysellä apuja...
p02p06 toivottelen oikein riehakasta peittojen pöllyyttelyjä, kun se ovis on sitten tullut bongattua =)
O.N ovista odottelen nippailujen puolesta saapuvaksi viim. keskiviikoksi eli täytyy ottaa mies hellään syleilyyn vielä tänään ja hu, keskiviikkona hää lähtee taas reissuun...
-Allu kp9, yk8
DeFeis, mitä tapahtui...? Voi pieni, toivottavasti et tarkoita keskenmenoa... :´( Mikä on tilanne...? Kovasti voimia ja halauksia täältä sinulle...
Me saatiin miehen kanssa juuri viimeiset munkit paistettua ja ihan hyviä niistä tuli, *slurps*
Niin ja Suanille piti vielä sanomani, että itselleni kävi viime kierrossa ihan samoin kuin sinulle: testasin plussan dpo 10(kp20), mutta niin vain vuoto alkoi kp25... Menkat olivat tavallista kivuliaammat, varsinkin ensimmäinen yö oli aikas järkyttävä... Kovasti tsemppiä sinullekin!
Mukavaa Vapunpäivää kaikille!
-Allu
Niin... kipaisin eilenä pissille ja vertahan sieltä, ja ihan kunnolla. Että se siitä. V*tuttaa niin vietävästi, joten taidan mennä neulomaan villasukkaa, että pysyy edes raha-asiat kondiksessa.
Defeisille pahoitteluni :((( Suanille myös. :(
Onnittelut ReettaE:lle plussasta! Ja samoin p02p06:lle ovisplussasta! :) Kiva, että ovis löyty!
Piipaa: Kävin kurkkimassa käyrääsi, aivan upea nousu tänään. Näkyikö testissä vielä mitään?
Greippimehusta vielä: olen kuullut, että se voisi lisätä myös ovislimoja, jos sen suhteen on ongelmia. Samoin vihreä tee voisi edesauttaa. Kumpaakin olen tässä kierrossa lipittänyt. Ja siltikin, uskon että ovislimoihin auttaa lähinnä se että tankkaa nestettä tarpeellisen määrän päivässä, mieluiten kai ihan vettä.
Niiloakseli: kuulostaa kyllä erittäin lupaavilta sun oireet!!
Tamatu: kiva kun käyt meitä täällä kurkkimassa! Ihanaa, että sulla ja pikkuisella menee kaikki hyvin! :)))))
( . ) persona näytti ovismerkkiä tänään, ounastelinkin sitä jo eilisestä tikusta. Ovis siis luultavasti tänään, tai ehkä huomenna. Pari päivää sitten touhattu ja tänään voisi, jos siltä tuntuu. Nyt en ota stressiä tästä touhailusta, kyllä se nyt on todettu, että joillain riittää se kertakin, joten ei voi olla siitä kiinni meidän tärppäämättömyys. Katsellaan miten tämä kierto menee.
Plussasäteitä kaikille!
Koralli73 kp 12/25-26 dpo 0? yk10
DeFeisille ja Suanille pahoitteluni. :' (
Koralli! juu, oli hieno nousu, tiedä sitten mistä johtui. Tikussa ei kyllä juurikaan mitään näkynyt. Ukko kyllä väitti jotain näkevänsä, mut en mä usko enää sen silmiinkään. Omasta mielestä oli ihan selvä nega, mut toisaalta aina kun niin päätin niin ihan kuin ois joku viiva erottunu kumminkin.. Eli paljon asiaa tikusta, mutta ei mitään merkittävää! ;)
Katellaan nyt pari päivää vielä ennenkuin haudataan kaikki toiveet.
Eilen kyllä tuo valkkari suorastaan lorisi mikä ei oo mulle tyypillistä joten pitää toivoa, että eilen ois ollu vasta kiinnittyminen niin ei vielä tarvis ihmeitä näkyäkkään.
Mut nyt mennään vappumarkkinoille!
Kuttulaan hyyvää vappupäivää, jos joku käypi täällä! =) Ei auennut ovet taas tänä aamuna.. :(
piipaa kp 24/27(29) dpo8
De Feisille ja Suanille pahoittelut, elämä on joskus niin epäoikeudenmukainen. Ensin annetaan syytä iloita ja samantien viedään se pois. Mutta josko tästä alkaneesta kierrosta te sitten saisitte toivomanne lopputuloksen!!
Kiitos Koralli, Allun " ohjeita" on noudatettu ja vähän vielä tänäänkin täytyy jatkaa harjoituksia;)
Piipaan tulosta mäkin jännityksellä odotan, sen verran hyvältä lämmötkin näyttää=)
Tänään taasen erittöin vahva viiva ovistestiin ja lämmöt ei vielä olleet nousseet eli ovis on tänään tai lähipäivinä, ainakin toivon mukaan. Nyt mulla onkin ollut paljon tasaisemmat lämmöt koko kierron ajan kuin aikaisemmin, mistä lie sitten johtuukaan. Eilen illalla tuli oviskipuja jotka tänään ovat jatkuneet vaimeampina, olen niin innoissani kun olen oppinut tuntemaan itsestäni tälläisiä juttuja! Ja tietenkin vielä enemmän olisin innoissani mikäli se tuotaisi jossain vaiheessa tulostakin=D
Nyt taitaa poitsut olla pahan teossa kun on liian hiljaista, palailen myöhemmin kun ollaan vapputorilta palattu=)
p02p06 kp 20/28-31 yk 5
Eli toiveita on ja toivotaan että miehesi olisi nähnyt oikein ja parin päivän päästä erottuisi jo kunnon viiva!!!
Ensinnä pahoittelut De Feisille ja Suanille. :( Elämä ei tunnu aina reilulta mutta tästä taas noustaan eikö vaan. Halaukset!
Onnittelut Reetalle plussasta!
Piipaalla on lupaavan kuuloisia oireita, eiköhän se viiva siihen tikkuunkin vahvistu niin että sen itekin näät. :)
P02p06: Onnea ovisplussasta, nyt hyödyntämään sitä ahkerasti! ;)
).( Ovistikkuun eilen hailakka hailakka viiru, pitää jatkaa testailua, josko se siitä lähipäivinä vahvistuisi.
Tänään tiedossa vappupiknik, tosin kalsa sellainen. Pitää laittaa paljon päälle.
Hyvää vappupäivää kaikille!
susumint
kp 18/31-41
muutama päivä täytyy siis sua jännittää..ja ihan vaan pikkuruisenpikkuruisenpikkuruinen alku nähtiin rv4+4 että ei ees sata varma uskaltanu olla että onko oikeessa paikassa mutta todnäk kuitenkin(kuvakin saatiin )kassos ku meillä oli se klinikan aika varattuna niin siellähän me käytiin kurkkimassa. en ole uskaltanu vielä pahemmin iloita tai edes odotuspuolen pinoon ilmottautua ku noi supparit on sen verran kipeitä että tiedä vielä miten käy...ehkä to käväsen töissä kurkkimassa että kasvaako pussi oikeessa paikassa mut viimestään viikon päästä to ainakin ja jos sit syke on nähtävillä niin sit iloitaan vasta.
ovi on auki jätetty kaikille teille, tervetuloa vaan perässä!!
tamatu rv 5+3(huimaa)
Eilinen meni rauhallisesti, meillä oli vieraita iltayhdeksään. Ihan pieni vauva, ai olipas ihanaa pidellä sylissä :)
DEFEIS ja SUAN, olen todella pahoillani, jos jouduitte kokemaan varhaisen keskenmenon! *halirutistus* Elämä on kamalan julmaa välillä, sniif! Voimia ja toivottavasti pian sylinne täyttää toivottu vauveliini!
PIIPAALLA hirmu jännät paikat, huiiii! Tsemppiä ja toivotaan tosiaan, että testiin tulee viiva, jotta sinäkin sen näät, hih =)
ALLULLE lempeitä peiton heilutteluita :) Tärppionnea!
Ja p02p06 bongasi oviksen, jippii! Tärppionnea sinnekin!
Myöskin KORALLILLE!
Omassa navassa ei mitään ihmeellistä :( Olo on aivan normaali! Kunpa tuntisin edes jotain nippailua tai jotain! Tää oireettomuus saa pahalle mielelle, kun olen melkein varma, ettei vieläkään tärpännyt. Eilen kylläkin yökkäilin monen monta kertaa, kun vein roskista? Se antoi toivoa, ja on vatsassa välillä ollut jotain pistoksia, mutta ne nyt voi olla mitä vaan. Huooh, mä itken, jos menkat tulee! Ei auta kuin odottaa vielä...Perjantai-aamuna testaan, jos ei tätiä näy. Peukut pystyyn!
Nelliina kp 24/24-27 yk4 dpo9
Nyt tulee ON niin että raikaa. Mun vapun saldo oli:
Fillarikolari, polvi totaalisesti auki ja tikkejä kolmessa kerroksessa 10kpl/kerros... Hoitaja teki varmuuden vuoksi raskaustestin kp 24, et tulee oikeanlaiset lääkkeet ja negahan sieltä tuli. Nyt oon vähintään 2 vko saikulla ja lähes täydellinen liikuntakielto :( :( voitteko yskoa, että suututtaa!?! Onnettomuus ei ollut edes mun syy vaan olin uhri. Onneksi se lääkäri määräsi kuitenkin raskaana olevalle sopivan antibiootin, mutta kyllä ne toiveet tammivauvasta on lähes kokonaan haudattu. Antakaa anteeksi tämä purkaus, mutta vieläkin suututtaa.
DeFeis ja Suan: Olen todella pahoillani puolestanne! Antakaa elimistölle ja mielelle se aika minkä se tarvii toipuakseen.
-huhtityttö- kp 25/noin 28
Minäkin täältä taas kömmin esiin näin oviksen aikoihin, toivoa taas niiin paljon ettei mitään rajaa siihen että nyt kyllä kyllä tärppää ja just tässä kierrossa..no joo..diipadaapa..
Vielä en oo kerennyt listaa perhtymään paremmin, mutta eiköhän tässä taas pian kärryille tän listan vaiheista päästä..Pahoitteluni negaa saaneille tai tädin jyräämille, voimia ja onnea uuteen yritykseen!
ja plussanneitakin oli käsittääkseni jo muutama, Onnea!
Ja piipaalla on jännitys päällä, täällä peukut ja varpaat pydessä bdbd.. Monesko clomikierto sulla nyt on?
ja sitten siihen napapiiriin..Tänään sain clearbluella sitten ovisplussan (oon nyt käyttänyt niitä testejä vaikka kalliita ovatkin, mutta kaikista helpoimpia käyttää, voi testata mihin aikaan vrk:sta vaan, eikä testitulosta tarvi tihrustaa eikä jää arvailujen varaan) ja tiesinkin kyllä plussaa odotella, kun kivut on aikas mahtavat, mutta niin ihanat, mulla kun ne on aiemmilla kerroilla tarkoittaneet kunnon ovista ja plussaa (siis mulla clomit käytössä ovuloimattomuuden takia), joten tälle kierrolle on vielä suuremmat odotukset kuin kahdelle edelliselle, saas nähä miten ämmän käy..
Mua huvittaa itseni kun oon jo siitä ovisplussasta niin onnellinen, ihan kuin ois r-plussa, mies jo kysykin että jokos sä oot raskaana kun siellä noin hymyilet (siis se ei oo aivan kärryillä näissä kiertoasioissa)..
Meillä nyt lähipiirissä jo monta odottajaa ja vauvansaaneita, toisaalta se piristää tätä meidän yritystä mutta taas toisaalta masentaa..ajattelee että eikös meillekkin sit vois tulla kun noillekin..oon kohta kun muksuni..mä haluun kans kun tollakin on..jep jep..
Mutta plussatuulia puhallellen poistun taas...puuuhhh..
-poco kp 16/32 yk3-
Eli ensin ON oireet senkun jatkuu eli etoo muttei (ehkä) niin paljoa kuin viikonloppuna tai sit siihen on tottunut en tiä mut vatsaa vihlailee silleen mukavasti ja olo on kuin ilmapallolla eli vatsa turvonnut mut niinhän mulla aina kun täti on tulos mut nyt hieman ehkä enemmän, mut normiolo ei lainkaan, mut mitä ihmettelen on se ettei mun rinnat oo lainkaan reakoinut mitenkään isommin onko normaalia onkai?!?
Torstaihin jos jaksasi ootella ni sit testailis
ReettaE:lle onnee +++ ja vaaville tarrasukkia mukaan
ja kaikille tsemppiä jotka oottelee ovista tai piinailee sekä pahoittelut tädin vierailuista ja muista pahoista oloista...
mut vapun jatkoja!!!
taizka kp22/27 yk 1
Meillä ollut nettiyhteys poikki perjantaista asti, joten eipä oo pahemmin päässyt kirjoittelemaan.. Lukaisin pinoja läpi ja monenlaista on tapahtunut.
Ihan aluksi DeFeisille ja Suanille pahoittelut *halaa* Eipä näihin asioihin voi itse paljon vaikuttaa, pitäis vaan yrittää hyväksyä ja jaksaa uskoa tulevaan, mutta vaikeaa se on pettymyksen hetkellä.
ReetaE:lle hirmuisen paljon ONNEA, ja tarrasukkia tietysti mukaan pikkuiselle!
Aika monilla taisi olla piinailut ajankohtaista, toivotaan että plussia satelee kasapäin!!! Ja pupuiluhaluja oviksen bonganneille :)
ON: Menkkajomotusta ollut selän ja vatsan puolella jo useamman päivän :( Nyt menossa kp21 (ovis oli n. kp10) ja viimekierrossa menkat alkoi just kp21, joten aika vähän on toiveita enää raskautumisesta. Jotenkin kuvittelin, että nyt tärppä satavarmasti kun tässä kierrossa käytin ekaa kertaa noita ovistikkujakin ja pupuiltiin siis " oikeina päivinä" ...HUOH...Haluis elätellä toiveita, mut nää tutut jomotukset ei paljon jätä arvailujen varaan :( Negan testasin kp18 (joo tiedän, silkkaa rahan tuhlausta!!) clearbluella, vaikka siinähän sanotaan että aikaisintaan kp19. On tää niin tätä. Helpommalla pääsis kun ei kuumeilis mitään vauvoja, mutta minkäs teet...
-kevätkerttu-
Halitukset ja rutistukset negan ja keskenmenon saaneille ;(
(((( ))))) ((( ))) (((((( ))))))
Plussista suuret onnittelut! :)
Nyt on simat ja munkit nautittu. (Onneksi vappu on vaan kerran vuodessa hih hih..)
Esikoinen on ollut nyt viikon nuhainen, tänään nousi kuume :(, toivottavasti vie pöpöt mukanaan. Mies saa mennä huomena lääkäriin ja jäädä saikulle tytön kanssa, mä en voi olla nyt pois töistä.
Täällä piinaillaan kovasti. Testit polttelee kaapissa, mut ei oo järkee vielä testailla, testit niitä herkkiä 10.
Maha on ollut turvoksissa ja huono olo... vaikee sit noistakaan sanoa, että mistä johtuu, toivottavasti toivotusta pavusta ;)
G: Aikaisemmin imettäneet kuumeilijat! Milloin teillä on loppunut maidon tuotanto, tiputtelu?
Mä imetin tyttöä n.1v2kk ja nyt oon ollut imettämättä n.6kk ja vieläkin valuu ja tiputtelee. Inhottavaa! Mulla alkoi esikkoa odottaessa maidon tulo jo rv 22 ja siitä lähtien on ollut paidat märkänä.
Jos nyt tärppää, niin hopes pysyy tälläsenä muutamana tippana.
Olipas omaa napaa ;)
kp 21/27-28 yk 1
ihanaa ihanaa, kesä lähestyy jälleen kovalla kohinalla :)
wappumieltä ei lannistanut edes perinteinen räntäsade vaan nautittiin perheen kesken sipsejä ja limpparia ja kateltiin telkkaria!
negaa testanneille ja km kokeneille suuret lohtuhalit :' (
oviksen ponganneille ja plussaa odottaville bdbdbdbdbdb++++!!!
).( mennään taas tätä tylsää vaihetta kun odotellaan ovista..mitään ei tunnu missään ja aika vaan matelee..tikut odottaa kaapissa mutta ei vielä MONEEN päivään kannata testata..meillä tiedossa sukujuhla viikonloppuna jonne ovis päivien mukaan ajoittuu joten saa nyt nähdä miten tärpin käy taas tässä kuussa..
marie kp9/26-29 yk4
en olekaan juuri tässä kierrossa kirjoitellut kun yritys jäänyt nolliin joten asiaakaan ei ole ollut. Siirryn siis helmikuisiin...ja aloitan ovulaatiometsästyksen seuraavien menkkojen jälkeen ihan tosissani.
Paljon paljon plussia tammikuuhun ja pahoittelut teille joille täti tullut kylään!
Ai niin, Allu kysyi jossain vaiheessa esikoisemme ikää...poika on nyt 1v7kk kohta...ja valvottaa edelleen öisin. Väsymys iski tässä kierrossa että sekin yksi syy ettei yritetty nyt ollenkaan. Mutta uudet yritystuulet ensi kierrosta siis.
muistatko mitä sovittiin, että yhessä mennään toiselle puolelle, joten hurjasti sulle peukkuja että on plussatulossa, ja älä hättäile oireiden puuttumisesta, mulla ei oo vieläkään oireen oiretta paitsi maha ihan sairaan kipeä kävellessä. Ultrattu on ja kyytiläinen on nähty :)
ja kaikille muillekkin toivotaan että plussia tulee