IS: Jani Mäkelä pahoillaan lähteneen kansanedustajan ulostulosta
Perussuomalaisten ryhmästä väliaikaisesti erotettu Mikko Polvinen ei palaa enää ryhmään ja lähtee puolueesta.
Kommentit (39)
Persujen puheet ja teot eroavat toisistaan jo niin paljon, että ei ihme sai tarpeekseen. Persujen ja Kokoomuksen hallitus on niin pahoin epäonnistunut että, vaalien lähestyessä tulemme näkemään näitä lähtöjä vielä lisää.
Mikko Polvinen teki aivan oikean ratkaisun, kun oli päivystysten lakkauttamista vastaan. Myös puolueesta lähteminen oli oikea ratkaisu.
Aikaisemmin Mikko Polvinen sanoi Kainuun Sanomissa ikään kuin ehtona paluulleen, että haluaa vapauden puhua maaseudun palvelujen ja ihmisten puolesta". Ja tuohan ei sitten persujen eliitille käynyt, vaan Polvinen lähti puolueesta pois.
Persuille oli liikaa se, että Polvinen äänesti Oulaskankaan yöpäivystyksestä hallituksen esitystä vastaan.
Saksikäsipetturi ja Petosjytky tuhosivat suomen.
Jani Mäkelälle tarvii kuin pussi päähän ja potkitaan portaikkoon
Vierailija kirjoitti:
Jani on uhri.
Selkärankainen ja suomalaisia ajatteleva Persu oli Janille totaalijärkytys. Varmaan saikulle Jani menee loppukaudeksi käsittelemään asiaa henkisesti.
-winner-
Kaikki vähänkin järkevät lähtevät persuista.
Onko tämä se kuuluisa maailman tyhmin jani?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jani on uhri.
Selkärankainen ja suomalaisia ajatteleva Persu oli Janille totaalijärkytys. Varmaan saikulle Jani menee loppukaudeksi käsittelemään asiaa henkisesti.
-winner-
runkuti runkuti
Tumma siluetti ylväänä seisovasta miehestä näkyy vuoren kiellekkeellä, odottaen. Hänen tulta ja tuskaa täynnä olevat silmänsä hohkaavat kirkasta raivoa hänen hypnoottis-magneettisen katseensa pyyhkiessä alhaalla näkyviä synkkiä laaksoja. Ukkonen jyrähtää ja salaman isku rikkoo ikiaikojen hiljaisuuden joka ennen hallitsi maisemaa. Miehen ilme ei värähdäkään vaikka salama osuu vain metrien päähän hänestä. Saatana myhäilee. Mies ottaa askeleen eteenpäin ja asettuu kunnon upseerismiehen asentoon, uniformun hohtaessa kilpaa vyöllä näkyvien magnumien kanssa. Lucifer hymyilee.
Kaukaa lännestä tulivaunut lentävät uskomattomalla vauhdilla kohti miest. Pilvet väistyvät kun mies hyppää jyrkänteeltä ja laskeutuu kohti tuleviin vaunuihin, tarttuen ohjaksiin. Hän lentää vaunuillaann yöhön huutaen kuolemattoman sotahuudon, kutsuen kaikki lähtemään Sotaan Pekka Siitoimen kanssa! Soturit kerääntyvät piireistä helvetin Ympärille kunnioittamansa mestarin Pekka Siitoin saarnaa totaalista voittoa Ei taivas näe enää yhtään aamunkoittoa Kaiken näköisiä henkiä ja piruja Demonien korkein lippu alkaa liehua Pekka Siitoin nauraa näyttää noitavoimansa Joka vihollinen tulee saamaan surmansa Valmistautukaa helvetinmoisiin juhliin! Kenellä on baarikaapin avaimet?
Siitoimen möreä nauru kannustaa voittamaan Vihollisten pakokauhu, sapattina kuolemaan Hyökätkää! Korkaamaton viinapullo on kaikilla mukana Siitä kolme kulausta: Luciferin kunnia Päiväkäskyn antaa mestari Siitoin Hakkaa päälle! Helvetin kuiluista orjat nouskaa vuorelle Ja tuhotkaa taivas kuin kommunismi Raivatkaa tie Jehovan valtaistuimelle Pian taivas on liekeissä kuin kirjapaino Kursiivi Nyt näkyy hellvetin hyvin! Näin on marjat!Demonit raivohulluina, väkivallan orgiat Enkelit itkuisina, on menot huikiat Saavat synnin morsiamet Lahjaksi pyhimysten päät Ovat häät kovin veriset Humanistit tuhotaan! Aivan varmana Taivas ja jumala murskana Aika ja avaruus kohtaa Kuolevaiset saa todistaa Enkelien murskautumista pyhille rannoille Graalin maljasta Pekka hörppää kossua Jumalan salat paljastettu on, ne patamustaa on
Tulta munille! Demonit soittaa kelloja, noitapiirin manaus Valmistelkaa uhrirovio Veri täyttää taivaan halleja, noitapiirin lupaus Nyt on tappohurmio pyhien sielujen Venäläishuora näyttää mallia! Demoniset orgiat ja lihan alttarit Pahan kuolonpäiväntasaus, synkät sapatit Valtakunta Saatanan tulesta, syntynyt on tuskasta Saatan Moloch! Saatan Moloch! Verivala sielujen on ikiaikainen Siitoimen komento on kuin isku ukkosen Tähdistä laskeutuu pelko kuolevaisille Maan peittää kirouksen usva uskovaisille Taivas tummuu elämän päällä Puhdasta neitsyttäkään ei säästä Näin on marjat Olette kirotut Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön Paholaisen kanssa huutakoon eläköön Pojat sekä tyttäret ottakaa oppia Pelastuksen ajasta Saatanallisen majesteetin voimasta ja valtakunnasta Ymmärtäkää! Oletteko kirottuja helvetissä?! Lilithillä musta sydän sylissään, veri vuotaa Jumalan pyhättö häpäistynä, armageddon Pahuus yössä palaa, pirujen Juhlinta on niin rietasta Babylonin h uo r a Tilapäisheila Me emme tuhoudu...
Persut eivät pitäneet siitä, että joku niiden kansanedustaja puolusti oman kuntansa yöpäivystyksiä.
Oli niitä joilla oikeasti oli selkärankaa puolustaa alueensa asioita ja äänestäjiään. Teki sen minkä kansanEDUSTAJAN kuuluu tehdä.
Perussuomalaisten sisälläkin ruvetaan jo tajuamaan se, että vaaleissa voi olla lähtö jo edessä, joten helpompi lähteä vain itse pois puolueesta.