Ylen Gallup: "Perussuomalaisten kannatuksesta katosi reilussa kuukaudessa lähes kaksi prosenttia, nyt lähestytään 10 prosentin rahaa"
SDP kasvatti kannatustaan 25 prosenttiin Ylen tuoreessa puoluekannatusmittauksessa. Puolue nousi siitä huolimatta, että se on ollut myrskyn silmässä viime viikkoina velloneissa häirintään ja epäasialliseen kohteluun liittyvissä kohuissa.
Ero toiseksi suurimpaan puolueeseen kokoomukseen on yli kuusi prosenttiyksikköä.
Perussuomalaisten kannatus on laskenut puolueista eniten. Tammikuuhun verrattuna laskua on 1,8 prosenttiyksikköä. Tämän seurauksena hieman tulostaan kohentanut keskusta kiilasi perussuomalaisten ohi kolmannelle sijalle.
Perussuomalaiset menettää kannatustaan SDP:lle, kokoomukselle ja keskustalle. Se on menettänyt otettaan myös työläisten keskuudessa. Osa puolueen kannattajista on myös siirtynyt katsomoon, Turja sanoo.