Tuusula itsenäiseksi
Janette Pökkä, Reuters/STT/Vauva.fi
Tuusula muodostaa tulevaisuudessa valtion valtiossa, aivan kuin Vatikaani Italian pääkaupunki Rooman sisällä.
Päätös itsenäisyydestä tehtiin kunnanvaltuustossa äänin 11-1. Vastaan piipitti Vasemmistoliiton edustaja, joka olisi halunnut liittää Tuusulan osaksi Venäjää. Toistaiseksi on auki, pyrkiikö Tuusula EU:n jäseneksi. Persut saatiin itsenäisyysjulistuksen taakse jättämällä tämä kohta avoimeksi.
Tuusula odottaa luonnonkauniin Tuusulanjärven houkuttelevan paikalle turisteja kaikkialta maailmasta, myös Suomesta. Matkailusta kaavaillaan pienoisvaltion pääelinkeinoa, joskin sangen monet tuusulalaiset käyvät tällä hetkellä töissä Suomessa.