Teinipojat
Olen isoäiti. Onko oikeasti tätä päivää, että kaksi lastenlastani, 13 ja 14 v. eivät suoriudu mistään päivän rutiineista. Vanhemmat tekevät kaiken. Esim. ruoka laitetaan valmiiksi lautaselle ja leipä voidellaan valmiiksi. Syyksi sanotaan, että saavat oikeat ravintoaineet eikä liikaa rasvaa yms. Siis mitä ihmettä?
Kommentit (11)
On normaalia, tuttu sitoo vielä 17v poikansa kengät ja tekee kaikki ruoat hänelle.
En tiedä miten nuo kotona toimii, mutta kyllä nuo joukkueen 25 poikaa on ainakin pelireissulla saanut itse otettua ruokaa kun on käyty syömässä. Ja jokainen osannut jopa pukeutja.
Meidän 14 v poika saattaa itse laittaakin sen ruokansa. Jälkien siivoaminen ei kyllä kuulu vahvuuksiin.
Olisin hieman huolissani, jos noi omat yläasteikäiset eivät ottaisi itse omia ruokiaan lautaselle. Toki joudun välillä toteamaan, että sitten vihanneksia myös yms. mutta kyllä tolla ikää pitää jo itse saada ruokansa annostella ja myös tarvittaessa valmistaa koko ateria.
Vierailija kirjoitti:
On normaalia, tuttu sitoo vielä 17v poikansa kengät ja tekee kaikki ruoat hänelle.
Ei ole normaalia
Passaan kyllä välillä, tunnustan. Pojat 16v ja 17v. Toisaalta olivat juuri viikon kahdestaan. Pyykkiä oli pesty, keittiö siisti. Oletettavasti olivat syöneet. Lumityöt oli tehty ja kissa ja koira hoidettu. Kyllä nekin passaa vuorollaan minua. Teen välillä leivän, kun teen itselleni, teen usein myös miehelläni. Sekin kyllä osaa itsekin
Jälkien siivoamista ei tietenkään voi vaatia, vai?
Tietenkin lapset pitäisi opettaa omatoimisiksi., mutta nykyään se on harvinaista.
Vierailija kirjoitti:
anna niille ruoskaa
Miksi? Vanhempien hyväksymä, isoäiti tyytyy asiaan.
Kauas on tultu mumman nuoruudesta, kun jo 10-vuotiaana oltiin raskaissa maatalous- ja metsätöissä aikuisten mukana ja nuoremmat pantiin kaitsemaan vielä nuorempia sisaruksiaan, koko päiväksi ja ilman mahdollisuutta olla yhteydessä aikuisiin. Sitten mentiin naimisiin parikymppisenä ja tehtiin heti useita lapsia, vaikka kunnan köyhäinavusta ei saanut kuin säkin jauhoja ja aina ei sitäkään.
Kummasti silloin ei vaivannut masennus, ahdistus, oireilu, tai muukaan nykypäivän vaiva. Lapsiakaan ei tehdä "kun ei ole rahaa". Ehkä ennen ihmiset oli parempaa ainesta?
anna niille ruoskaa