Hondat on huonoja autoja.
Olen kuullut ja nähnyt viime aikoina paljonkin että uudemmat Hondat on ruosteongelmaisia ja turbokoneet syö öljyä. Tyyppivikoina meluisia ja huonot alustat?
Mitä hyvää näissä sitten on?
Kommentit (19)
Tuota noin, AP olet ihan oikeassa tuon enempää ei ole voinut ytimekkäästi asiaa sanoa.
Uusien Hondien laatu on surkeaa. Harmi kun aiemmin olivat laatupelejä
Vuosimallia 2016+ eteenpäin Hondat on huonoja. Sitä vanhemmat ihan hyviä kulkineita
Hondakin jo hiipumassa kun enää pari mallia mitkä enään myy ja Nissan myös enään niin vahvalla pohjalla miten senkin myynti sitten romahtanut.
Hondan autojen kulta-aika oli 80-90 luvulla. Civicit ja Accordit oli laatupelejä.
Prätkäpuolella tilanne on paljon valoisampi.
Oli vuokra-autona Honda Civic hieman uudehkonlainen n. viikon ajan. Muuten siis vuokrauskeissi oli helppo ja täysin vaivaton (suosittelen!)
Mutta nyt aiheeseen liittyen auto ei ollut kovin kummoinen. Meluisa, huono ajaa pitkää matkaa, ohjaus omituinen, penkit oli TODELLA HEIKOT ja ilmastointi ei ollut kovinkaan tehokas silloin kesällä. Olemme välillä vuokrannut mm. Kia Ceedejä, Ford Focuksia ja Skoda Octavioita tarpeeseen ja ne ovat olleet ominaisuuksiltaan todella paljon parempia
Oli kyllä Honda CRV ottanut pahasti ruostetta. TVssä näytettiin ja kehotettiin ruostesuojaamaan jo uutena. Näytti että Hondassa on vain maalattu pohja, onkohan edes sinkitty?
Jaa. Mulla on 7 vuotta vanha Honda Civic ja oikein hyvä auto on ollut. Ei ole muuta kuin määräaikaishuolloissa tarvinnut huollossa käyttää.
Kaikki autot on olleet huonoja kymmeniä vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Tuota noin, AP olet ihan oikeassa tuon enempää ei ole voinut ytimekkäästi asiaa sanoa.
Uusien Hondien laatu on surkeaa. Harmi kun aiemmin olivat laatupelejä
Pystyi helposti pitämään 20 vuotta kun perheessä oli hitsaustaitoinen.
Amerikassa kehuvat lujiksi autoiksi mutta en ole koskaan ymmärtänyt miksi.
Omasta kokemuksesta huonompia japanilaisia moottoreita, kuin kilpailijoilla ja ruosteongelmia. Vai johtuuko tuo siitä että Euroopan Hondat on valmistettu Roverin tehtaalla briteissä?
Yksi honda ollu aikoinaan, crx ja ihan hyvä se oli.
Vierailija kirjoitti:
Hondan autojen kulta-aika oli 80-90 luvulla. Civicit ja Accordit oli laatupelejä.
Prätkäpuolella tilanne on paljon valoisampi.
Kahdella tuntemani kaverilla oli 90-luvun Honda Accord. Molemmista laukesi kone alle 400 tuhannen. Harvoja tapauksia joita henkilökohtaosesti on tullut vastaan että kone on rikkoutunut täysin korjauskelvottomaksi ilman tarkempaa ulkoista syytä.
Vierailija kirjoitti:
Oli vuokra-autona Honda Civic hieman uudehkonlainen n. viikon ajan. Muuten siis vuokrauskeissi oli helppo ja täysin vaivaton (suosittelen!)
Mutta nyt aiheeseen liittyen auto ei ollut kovin kummoinen. Meluisa, huono ajaa pitkää matkaa, ohjaus omituinen, penkit oli TODELLA HEIKOT ja ilmastointi ei ollut kovinkaan tehokas silloin kesällä. Olemme välillä vuokrannut mm. Kia Ceedejä, Ford Focuksia ja Skoda Octavioita tarpeeseen ja ne ovat olleet ominaisuuksiltaan todella paljon parempia
Itse Kian omistajana voin sanoa että penkit niissä on kyllä niin halvalla tehtyjä jakkaroita kuin löytyy mistään. Oma Kia on 20 vuotta vanha. Kävin koeistumassa aivan uuden Sportagen 2 vuotta sitten ja siinä oli aivan samanlainen penkki. Kuin paikallisbussissa istuisi.
Verrailukohtana jopa vm -88 Toyota Hiluxissa on parempi penkki. Saksalaisista tai ruotsalaisista autoista nyt puhumattakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli vuokra-autona Honda Civic hieman uudehkonlainen n. viikon ajan. Muuten siis vuokrauskeissi oli helppo ja täysin vaivaton (suosittelen!)
Mutta nyt aiheeseen liittyen auto ei ollut kovin kummoinen. Meluisa, huono ajaa pitkää matkaa, ohjaus omituinen, penkit oli TODELLA HEIKOT ja ilmastointi ei ollut kovinkaan tehokas silloin kesällä. Olemme välillä vuokrannut mm. Kia Ceedejä, Ford Focuksia ja Skoda Octavioita tarpeeseen ja ne ovat olleet ominaisuuksiltaan todella paljon parempia
Itse Kian omistajana voin sanoa että penkit niissä on kyllä niin halvalla tehtyjä jakkaroita kuin löytyy mistään. Oma Kia on 20 vuotta vanha. Kävin koeistumassa aivan uuden Sportagen 2 vuotta sitten ja siinä oli aivan samanlainen penkki. Kuin paikallisbussissa istuisi.
Verrailukohtana jopa vm -88 Toyota Hiluxissa on parempi penkki. Saksalaisista tai ruotsalaisista autoista nyt
Meillä perheen auton Kia Niro -21 ja hyvät penkit siinä on
Honda on huonoin japanilainen.
Jos japseja haluaa niin ehdottomasti mielummin Toyota tai Mazda
Hondat on hyviä puutarhajyrsimiä.
Hondan uusissa hybrideissäkin ollut jotain ongelmia, esim. äkilliset tehonmenetykset jotka ovat jopa vaaraksi.
Kyseisen merkin laatu ihan flopannut viimeisen 10 vuoden aikana
Vierailija kirjoitti:
Oli vuokra-autona Honda Civic hieman uudehkonlainen n. viikon ajan. Muuten siis vuokrauskeissi oli helppo ja täysin vaivaton (suosittelen!)
Mutta nyt aiheeseen liittyen auto ei ollut kovin kummoinen. Meluisa, huono ajaa pitkää matkaa, ohjaus omituinen, penkit oli TODELLA HEIKOT ja ilmastointi ei ollut kovinkaan tehokas silloin kesällä. Olemme välillä vuokrannut mm. Kia Ceedejä, Ford Focuksia ja Skoda Octavioita tarpeeseen ja ne ovat olleet ominaisuuksiltaan todella paljon parempia
Yleisestikin japanialaiset on halpalaatua, tojo pahin
Paras auto ikinä on Honda CRV .. ei mitään vikoja.. ne pienet voi olla huonoja