Onko muilla samankaltaista ongelmaa seksissä?
Ongelmani on seuraavanlainen. Kun toivon sängyssä mieheltäni toistuu jatkuvadti sama kaava. Kerron mistä pitäisin ja opastan miestä tekemään nämä asiat. Näin käykin sillä kertaa ja srksi on taivaallista. Myös mies on sitä mieltä.
Seuraavalla kerralla ei kuitenkaan hyödynnä oppimiaan asoita vaan vältyämättä haluaa tehdä asiat kuten ennen opastusta. Ja seksi lässähtää.
Tämä on käynyt useasn kertaan. Miksi opastaa toista molempien parempaan nautintoon, kun se johtaa vain siihen ettei sitä enää koskaan myöhemmin haluta tehdä? ja lopputulena on se että mies suorastaan välttelee tekemästä näitä opastettuja asioita vaikka on sanonut että itsekkin niistä on suuresti nauttinut.
Käykö muillekkin näin?
Kommentit (21)
Meillä nainen ottaa suihin ja runkkaa niin monotonisesti että meinaan nukahtaa. Ei opi, eli on samat ongelmat.
Noin se vain menee, kaikki vie seksiä omalla agendallaan ja kuvittelee sen oman tapansa olevain ainoa joka toimii.
Oon satoja kertoja kertonut vaimolle pitäväni suihinotosta, mutta aina se tarjoaa jalat auki pillua nussittavaksi oma-aloitteisesti, eikä ota suihin vaikka toivoisin sitä tunnin välein. Ei ikinä suuta ja siitä tulee tunne että kullini on liian vastenmielinen suuhunsa otettavaksi.
ehkä se sit vaan on niin vastenmielinen
No ei käy kun en ole kehitysvammaisen kanssa naimisissa.
Ikävältähän tuo kuulostaa
Avaisitko Ap vähän mitä esim. haluaisit toisi , niin minäkin ehkä oppisin. Rohkeasti vaan . Tuntuis mukavalta testata.
Kuulostaa itsekkäältä mieheltä.
Arvottaa oman himonsa ja tyydytyksensä tärkeämmäksi.
Rajoita häntä. Hidasta menoa, ensin sinun toiveittesi mukaan, sitten miehen tyydytys.
Siis! Lähes täysin kuin meillä, sillä erolla että mun mies ei tee hyvin edes sillä ohjeistetulla kerralla ja se on ihan kädestä pitäen meininkiä kuin opettaisi lasta tiskaamaan :')
"Rajoita häntä. Hidasta menoa, ensin sinun toiveittesi mukaan, sitten miehen tyydytys."
En tiedä aloittajasta, mutta voin sanoa että meillä tämä on johtanut siihen että seksiä oli viimeksi viime vuoden puolella, kesä-heinäkuun vaihteessa :Dd
Kun lakkasin lopulta, oikeasti itku silmässä, miehen taas tyydytettyäni, suostumasta seksiin ellei hän tee aloitetta ja koske minuun niin tosiaan, meillä ei ole ollut kertaakaan seksiä.
Yhden kerran mies yritti joululomalla tunkea munaansa mun runkattavaksi niin ai että meinasi päästä ukko kikkelistään eroon ja ekaa kertaa elämässä oli huutoriitaa. Minä huusin mies hätäili.
Ja kyllä on puhuttu, olen jopa kirjoittanut mikä mättää ja mies on kuin ei ymmärtäisi. Oikein syke nousee kiukusta kun tätä kirjoitan.
Olisikin missään muussa asiassa tyhmä tai edes keskiverto mies niin voisi epäillä että on älystä kiinni. Olkoot ilman kerta olen minäkin.
Kuka ap pakottaa sua elämään miehesi kanssa?
Useilla miehillä lakkaa kaikki aivotoiminta ja unohtuu kaikki mitä on opetettu, kun kulli alkaa kovettua. Ei tuollaiselle hormonihäiriölle kai mitään voi, eikä naisten kannata tuhlata aikaansa heidän opastamiseensa. Joillakin voi olla vähän parempilaatuiset aivot, jolloin tuota oikosulkua ei pääse tapahtumaan. Yhden sellaisen olen elämässäni tavannut.
En muista että vaimo olisi kertaakaan edes yrittänyt "opastaa". Toisaalta eipä hänen lukeminenkaan kovin hankalaa ole: "Oon menossa suihkuun" tarkoittaa että haluaa että tulen mukaan ja panen seisaaltaan takaapäin. Se on hänen pikapano-asento jossa laukeaa nopeasti.
Exä otti kädestä kiinni ja vei klitorikselle ja sanoi: "tulen tästä". Hän ei yhdynnällä lauennut vaikka panemisesta tykkäsikin joten hoidin hänelle orgasmin käsipelin. Vaimo ei taas välitä klitoriksen hyväilystä kovinkaan kauaa vaan haluaa saada munaa sisään.
Pakko taas sanoa etten itse miehenä erityisesti välitä meidän seksistä. Harvemmin itse saan mitään siitä irti.
Ei joka kerta tarvitse tehdä juuri sitä mitä sinä haluat ja juuri siten kuin sinä haluat. Jos edelliskerralta teitte mitä sinä halust, seuraavalla kerralla teette miehen tahtomalla tavalla.
No eipä ole tuollaisiakaan ongelmia, kun valitsen seksiseurani fiksusti.
Vierailija kirjoitti:
Siis! Lähes täysin kuin meillä, sillä erolla että mun mies ei tee hyvin edes sillä ohjeistetulla kerralla ja se on ihan kädestä pitäen meininkiä kuin opettaisi lasta tiskaamaan :')
"Rajoita häntä. Hidasta menoa, ensin sinun toiveittesi mukaan, sitten miehen tyydytys."
En tiedä aloittajasta, mutta voin sanoa että meillä tämä on johtanut siihen että seksiä oli viimeksi viime vuoden puolella, kesä-heinäkuun vaihteessa :Dd
Kun lakkasin lopulta, oikeasti itku silmässä, miehen taas tyydytettyäni, suostumasta seksiin ellei hän tee aloitetta ja koske minuun niin tosiaan, meillä ei ole ollut kertaakaan seksiä.
Yhden kerran mies yritti joululomalla tunkea munaansa mun runkattavaksi niin ai että meinasi päästä ukko kikkelistään eroon ja ekaa kertaa elämässä oli huutoriitaa. Minä huusin mies hätäili.
Ja kyllä on puhuttu, olen jopa kirjoit
Kuulostaa tutulta. Mutta jotkut miehet, vaikka ovat älykkäitä, saattavat olla motorisesti kömpelöitä. Tai muuten vaan epäsensitiivisiä. Saattavat esimerkiksi toistaa oppimaansa, mutta just väärässä tilanteessa. Tai vongata seksiä, mutta just silloin kun olet itse ihan loppu. Ei ole tilannetajua, eikä riittävää herkkyyttä aistia toista.
Vierailija kirjoitti:
En muista että vaimo olisi kertaakaan edes yrittänyt "opastaa". Toisaalta eipä hänen lukeminenkaan kovin hankalaa ole: "Oon menossa suihkuun" tarkoittaa että haluaa että tulen mukaan ja panen seisaaltaan takaapäin. Se on hänen pikapano-asento jossa laukeaa nopeasti.
Exä otti kädestä kiinni ja vei klitorikselle ja sanoi: "tulen tästä". Hän ei yhdynnällä lauennut vaikka panemisesta tykkäsikin joten hoidin hänelle orgasmin käsipelin. Vaimo ei taas välitä klitoriksen hyväilystä kovinkaan kauaa vaan haluaa saada munaa sisään.
Pakko taas sanoa etten itse miehenä erityisesti välitä meidän seksistä. Harvemmin itse saan mitään siitä irti.
Mistä saisit?
Olisko nyt naisen tehdä ryhtiliike ja imeä lastit vaikka joka ilta ja katsoa mitä tapahtuu
Vierailija kirjoitti:
ehkä se sit vaan on niin vastenmielinen
En kyllä itse haluaisi olla miehen kanssa naimisissa, jonka mielestä pillu on vastenmielinen
Oletko joskus tehnyt itse mitään?
Mutta jos mieheltä puuttuu tunneäly ja herkkyys eikä siksi osaa lukea naista. Mies ei edes tiedä ja ymmärrä mitä hänellä ei ole, eikä siihen auta mitkään selitykset. Jos ei ole niin ei ole. Ei edes osaa kuvitella miltä naisesta tuntuu saati asettautua naisen asemaan. Säälittävää naisen kannalta.
Mutta vaikka mies olisi millainen p.utkiaivo tahansa, niin luulisi ymmärtävän, että pääsee itsekin helpommalla jos tyydyttää naisensa niin kuin nainen haluaa. Mutta toki p.utkiaivolle voi olla kova paikka henkisesti, että tietää ettei kyvyt oikein siitä ja että nainen dominoi. Toisten putkiaivoisten miesten ego ei sitä kestä. Niin kauan naiminen onnistuu kun saa itse päättää mitä tehdään ja omalla ajoituksella. Toisin päin menee pakka sekaisin ja kulli lerppaa.
Tämä miehen näkökulmasta katsottuna

Niin, saa kyllä todella olla aika s**tananmoinen putkiaivo, jos ottaa jonain liiallisena "dominointina" sen, että nainen opastaa lempeästi ja kärsivällisesti mistä tykkää, saa orgasmeja kun mies seuraa noita ohjeita, ja molemmilla on sen johdosta ihanaa seksiä.
Ja kun ne kyvytkin kerran riittävät kun se seksi aina siitä paranee, eli ei ole taidoista kiinni, ja varmasti saa onnistumisen kokemuksia jne. Mutta siltikään ei yleensä suostu tekemään niin kuin on opastettu.
Ei tuollaisiin aivoihin taida olla parannuskeinoa.
Saako mies panna halutessaan kakkoseen?