Lue keskustelun säännöt.
Millaista on uskovaisten arkielämä?
23.01.2026 |
Olen ihan vilpittömästi miettinyt tätä otsikon kysymystä. Äkkiseltään tulee mieleen jatkokysymys, että miten usko näkyy arjessa vai näkyykö se?
Joskus yksi uskovainen tuttu sanoi, että uskoa ja muuta elämää on vaikea erottaa toisistaan. Tosin suuntasi tuon lauseen toiselle ilmeisesti uskovaiselle. Taitavat olla lestadiolaisia, mutta en tiedä, mitä suuntausta. Tiedän että on lestadiolainen, koska puhuu seuroista. Ollaan kohdattu ulkoillessa lasten kanssa ja arjesta on virinnyt hyviä keskusteluja, eikä minua siis tosiaan millään tavoin hänen uskonsa haittaa. Kiinnostaa vain, mutta en kehtaa kysellä, vaikka varmaan olis luontevaa jatkaa keskustelua vaikka siinä kohtaa kun kertoo että olivat seuroissa ja sen jälkeen kyläilemässä.
No joo. Mutta tämäkin ihminen vaikuttaa ihan tavalliselta. Oon ajatellut, ehkä tyhmästi, että uskovainen on jotenkin kauhean harras tms. ja vaikka kyllä se usko ja jonkinlainen sisäinen rauhallisuus, hänestä välittyy, niin ei tosiaan ole mitenkään vakavamielinen tai tylsä ihminen.
Voisiko uskovaiset soi kertoa, millaista teidän perhe-elämä on ja kiinnostaisi myös kuulla, mihin seurakuntaan kuulutte? Siis ei paikkakuntaa tietenkään, mutta käytkö esimerkiksi kirkossa vai jossain muualla.
Kommentit (2)
Ihan tavallista elämää elellään perheenä. Molemmat vanhemmat käy töissä ja aika tasaista elämää iloineen ja suruineen. Koetan miettiä kuinka usko meidän elämässä näkyy ja siis näkyyhän se, kun on todellakin itsessään jo peruskallio elämälle.
Olemme vanhoillislestadiolaisia ja ulospäin tämä varmasti näkyy keskivertoa isompana perheenä, siinä että minä en meikkaa, värjää hiuksiani ja minulla ei ole korviksia.
Meillä ei katsota saippuasarjoja tai viihdeohjelmia, mutta lapset katsoo osaa Ylen ohjelmista ja me aikuiset tykätään dokumentti- tyyppisistä jutuista, esimerkiksi oli se joku pariskunta joka osti vanhan kyläkoulun ja remontoi sen sitten. Urheilua seurataan yhteisesti.
Sunnuntai on pyhäpäivä. Seuroissa käydään 1-3 kertaa viikossa, ja noin kerran viikossa on pyhäkoulu pienemmille lapsille tai vähän vastaava mutta isommille suunnattu raamattuluokka. Päiväkerho on ajallisesti semmoisella kellonlyömällä että pienempien iltatoimia on melkeinpä pakko aloittaa joten siellä meiltä ei käy ketään.
Lauletaan ja soitetaan paljon, siionin lauluja, virsiä ja kansanlauluja. Ei kuunnella maailman musiikkia. Joitakin puhe- radio-ohjelmia kuunnellaan puolison kanssa. Kesäisin kohokohdat on tietysti Suviseurat ja opistoseurat, jonne lähdetään joko päiväseltään tai vaunun kanssa. Luetaan ja leikitään, retkeillään ja liikutaan, kyläillään,... Raamattua luetaan pari kertaa viikossa puolison kanssa yhdessä, lapsille on sellainen heille suunnattu kuvaraamattu.
Ehkä näin se sitten näkyy, mutta ajattelisin että ei mitenkään erikoista tai harrasta menoa kuten ap mietit :) Tai varmaan riippuu näkökulmasta. Rentoa, iloista meininkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan tavis eämää tässä elellään, iloineen ja suruineen. Ei minusta kukaan vieraampi ihminen tiedä eikä hoksaa että olen uskossa. Paitsi jos tulee sattumoisin uskonasioista puhetta niin kyllä mä itteni ilmiannan. Kirkossa käyn satunnaisesti. Ei usko mun persoonaa ole koskaan mitenkään muuttanut, impulsiivinen olen ja ärsyynnyn helposti :D Usko on mulle turvallinen peruskallio johon elämäni rakennan. Ja ihan ev.lut kirkkoon kuulun.