Perheemme lähtee jouluna etelään ja matka maksaa 17 000e. Järkeä?
Ei, mutta anoppi haluaa meidät mukaan reissuun VÄLTTÄMÄTTÄ ja siis maksaa. Lähdemme Kanarialle, enkä itse kuuna päivänä maksaisi moista summaa tuosta lomasta. Mutta en valita. :)
Kommentit (42)
ja hieno paikkahan se on, mutta en toista kertaa lähtisi. Siis omalla kustannuksella. Ei vain ollut niiin suuri elämys. Ei hintansa väärti.
ap
voitko vähän valoittaa, että minkä matkatoimiston matka noin paljon maksaa? Se tekisi 2800 pekkaa päälle ja lapset yleensä saavat alennusta ja ainakaan Aurinkomatkojen tarjonnasta ei niin kallista matkaa löydy. Kalleimmat maksavat vähän päälle 2000 euroa.
Spanairilla me on sinne aikaisemmin lennetty, olikos se Tjäreborgin, emmää muista :)
ap
14-15.12.2007 2 vk matka tuon hotellin sviittiin 3535 ¿ eli se kertaa kuusi on 21210 euroa josta vähennetään kaksi kertaa lapsialennus 2100 ¿ eli yhteensä hinnaksi tulisi 17010 ¿ eli ihan mahdollinen tuo ap:n matka vaikka ihmettelettekin ettei muka voisi olla totta.
Tälle matkalle on lähdössä muitakin lestadiolais perheitä.
että heti täytyy kamalalla hädällä yrittää todistaa faktat vääriksi. Ei tässä nyt ollut tarkoitus leuhkia vaan itsekin kauhistella tuota matkan hintaa. Oon vaan täällä pähkäillyt mitä kaikkea tuollakin rahalla saisi. Se on vanha 100 000mk. Hurjaa.
ap
että olisitte lomailleet anopin luona ne kaksi viikkoa ja sit anoppi olis antanut ne säästyneet rahat teille ihan muuten vaan, olisitte voineet rempata taloa, ostaa vaatteita tms? :-)
viiden tähden ja todella laadukas, yksi Euroopan parhaista. Allasalue aivan uskomaton, isot hiekkarannat altailla ja se suurin allas on kuin järvi :) Kuntosaleja, tenniskenttiä, hienoja ravintoloja. Hieno ostoskeskusalue ihan vieressä, alue jolta ei saa mitään alle 100 euron... Se on kaiken kaikkiaan todella hieno alue. Hotellin alue on vartioitu eikä sinne pääse ilman hotellin korttia. Hienoa juu, mutta jouluna kuitenkin aika kylmää, merivesi jäistä, tuulista jne.
ap
Aika noloa olisi mennä ehdottamaan miten heidän tulisi rahansa käyttää. Toki he itsekin tajuavat matkan arvon, mutta näin he vain haluavat.
ao
Ap ei muuten missään kohtaa sanonut, ettei ole kummoinen...
Rautalangasta vääntö:
Paikka on upea, hotelli hieno, ympäristö aktiviteetit mahtavat, MUTTA ei silti ole mielestäni 100 000 markan arvoinen reissu mun arvoasteikolla. Edelleen, Kanarialla on usein aika viileää jouluna ja tuulista. Eipä siellä altailla huvita olla jos on 17 lämmintä ja tuulee kamalasti. Mutta silti olen kiitollinen tästä reissusta ja varmasti kaikilla on mukavaa.
ap
Australiaan tai jonnekin muualle...
Mitä jos vaikka hyväntekeväisyyteen...
lopulla Kanarialle Puerto Ricoon, hinta n. 2000 euroa.
Me olimme kaksi viikkoa Floridassa, vuokrasimme ison auton ja talon, jossa oli oma uima-allas ja rahaa meni noin puolet tuosta (viisi henkeä reissussa)
...mm. Etelä. tai Väli-Amerikkaan koko poppoo viettämään kaksi viikkoa all inclusive lomaa parhaissa lomaresorteissa! Kannattaa todella miettiä, haluaako moisen rahasumman kuluttaa niinkin mitään sanomattomassa paikassa kuin Gran Canarialla...
Costa melonerakseen lähdemme Gran Kanarialle. Hotellin nimi Grand hotell costa meloneras tms.
ap