Miksi moni opiskelee tittelin takia vakaopeksi
Että on hienoa sanoa, että on opiskellut yliopistossa? Vaikka se on vaan alempi korkeakoulututkinto (kandi) ja sinne päässe kuka vaan. Lähihoitajia nykyään koulutetaan vakapuolen opettajiksi. Eli tutkinto on samanarvoinen sairaanhoitajan kanssa. Tai oikeastaan alempi koska siinä on opintopisteitä 60 op vähemmän!!! Ja palkkakin on pienempi
Kommentit (43)
Vakaopeksi ei kujaan tittelin takia opiskele. Se ei ihan kanalan kummonen titteli kuitenkaan ole.
Opella on isompi palkka kuin lastenhoitajalla. Työ on myöskin mielenkiintoisempaa.
Kyllä korkeakoulutettuna myönnän, että tarhassa on erilaista keskustella hoitajan kuin opettajan kanssa.
Mä luulen että näitä kirjoittaa lasten isät ja äidit, jotka ovat tuohduksissa lapsensa hoitoon
Aika moni haluaa lapselleen hoitoa eikä varhaiskasvatussuunnitelmia. Jälkimmäiset koetaan tarpeettomiski.
Ehkä teidän ammattikoululaisten mummot niin kokevat, mutta me akateemiset vanhemmat emme todellakaan halua lapsiamme laidunnettavan päämäärättömästi edes taa, pissalle ja syömään miksi se toiminta redusoituu kouluttamattomien hoitajien tekemänä. Opettajat ovat niitä, jotka kehittävät sinne päivään lisäarvoa, ohjelmaa, oppimista.
Vierailija kirjoitti:
Vakaopeksi ei kujaan tittelin takia opiskele. Se ei ihan kanalan kummonen titteli kuitenkaan ole.
No sen vuoksi opiskelee kun sinne on helppo päästä ja moni haluaa yliopistotutkinnon hinnalla millä hyvänsä vaikka ei olisikkaan omaa alaa
Vierailija kirjoitti:
Vakaopeksi ei kujaan tittelin takia opiskele. Se ei ihan kanalan kummonen titteli kuitenkaan ole.
Varhaiskasvatusyksiköissä vallitsee tiukka hierarkia.
Vakajohtaja > vakaerityisope > vakaope > vakasosionomi > vakahoitaja > vaka-avustaja
Vierailija kirjoitti:
Ryhmän esihenkilönä vakaope kantaa raskasta taakkaa. Esimerkiksi jos lapsiin liittyvät huolet jäävät huomaamatta niin vakaope on se joka on vastuussa siitä että lasua ei ole tehty niin kuin laki säätää.
Mutta ei ole millään tavalla tulosvastuussa siitä, ettei se lapsi osaa alakoulussa kuin häiriköidä.
On vanhempien tehtävä opettaa lapsi toimimaan isossa ryhmässä.
Kuinka monta tälkaista henkilöä tiedät? Miten se tuli ilmi, että tittelin takia opiskelevat?
Vierailija kirjoitti:
Ryhmän esihenkilönä vakaope kantaa raskasta taakkaa. Esimerkiksi jos lapsiin liittyvät huolet jäävät huomaamatta niin vakaope on se joka on vastuussa siitä että lasua ei ole tehty niin kuin laki säätää.
Miten lasut tehdään varhaiskasvatuksessa käytännössä? Laissa taitaa olla maininta että jos näkee sen tarpeelliseksi, se on tehtävä itse viipymättä eikä sitä voi delegoida? Onko se kuitenkin vaka open tehtävä?
Mutta ei ole millään tavalla tulosvastuussa siitä, ettei se lapsi osaa alakoulussa kuin häiriköidä.
On vanhempien tehtävä opettaa lapsi toimimaan isossa ryhmässä.
Lapset ovat siellä varhaiskasvatuksessa oppimassa niitä ryhmätaitoja, kun moni on ainoa lapsi eikä pysty sellaisia oppimaan äidin kanssa. Ryhmätaidot, kaveritaidot, ovat kaikki sellaisia, joissa opettaja opettaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ryhmän esihenkilönä vakaope kantaa raskasta taakkaa. Esimerkiksi jos lapsiin liittyvät huolet jäävät huomaamatta niin vakaope on se joka on vastuussa siitä että lasua ei ole tehty niin kuin laki säätää.
Mutta ei ole millään tavalla tulosvastuussa siitä, ettei se lapsi osaa alakoulussa kuin häiriköidä.
On vanhempien tehtävä opettaa lapsi toimimaan isossa ryhmässä.
Häiriköinti on positiivinen piirre koska se on merkki siitä, että lapsi uskaltaa ilmaista kaikenlaisia tunteita avoimesti. Alistettu lapsi syrjäytyy. Tästä on ihan tutkimustietoa. T: vakaope
Miten ihmeessä ne lapset pärjäsi aiemmin päivähoidossa ilman maisterintutkintoa?
Ap:ta harmittaa. Pitäisikö laittaa jäähylle vai terapiaan?
Aika monta pyllyä tälläkin viikolla pyyhin. Sen suunnittelun lisäksi.
T: Vakaope
Vierailija kirjoitti:
Ap:ta harmittaa. Pitäisikö laittaa jäähylle vai terapiaan?
Vakahoitaja varmaan laittaisi ap:n jäähylle ja vakahoitaja taas terapiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:ta harmittaa. Pitäisikö laittaa jäähylle vai terapiaan?
Vakahoitaja varmaan laittaisi ap:n jäähylle ja vakahoitaja taas terapiaan.
Siis vakaope laittaisi terapiaan.
Tittelin takia? Kehtaako joku sanoa olevansa "vakaope"?
Vierailija kirjoitti:
Tittelin takia? Kehtaako joku sanoa olevansa "vakaope"?
Mitä häpeämistä siinä on? Akateeminen ammattikasvattaja.
Vierailija kirjoitti:
Tittelin takia? Kehtaako joku sanoa olevansa "vakaope"?
99% ihmisistä ei edes tiedä mitä tarkoittaa vakaope. Heille vakaope on vaan yksi tarhan tädeistä.
Ja päiväkodeissa on myös vakaopeja joilla koulutus on sosionomi amk. Tämän jo pitäis kertoa sen, että vakaope ei ole nyt eikä ole ikinä ollut maisteri